Vuonna 1942 Suomi luovutti Gestapolle kahdeksan juutalaispakolaista, jotka yhtä lukuunottamatta menehtyivät Auschwitzissa. Tapauksesta on sittemmin kirjoitettu väitöskirja, lukuisia lehtikirjoituksia, paljastettu muistomerkki Tähtitorninmäellä ja esitetty v. 2000 valtion virallinen anteeksipyyntö. Historia ei tule kiittämään niitä suomalaisia päätäjiä, jotka nyt kieltäytyvät pelastamasta al-Holin pakolaisleiriltä Syyriasta edes omia kansalaisiaan, kolmeakymmentäkolmea suomalaista lasta ja heidän äitejään, joita odottaa siellä väkivallan tai sairauden lyhyeksi katkaisema elämä syrjittyinä ja hyväksikäytettävinä muukalaisina. Leirin 74 000 vankia vartioivien SDF kurdijoukkojen tiedottaja Mustafa Bali vaatii kutakin maata hakemaan pois omat kansalaisensa. Mm. Australia, Uzbekistan, Venäjä sekä useat Euroopan maat ovat jo tehneet tai alkaneet tehdä näin, ja kansainvälisen oikeuden mukaan myös Suomi on velvollinen ottamaan vastaan omat kansalaisensa. No, eihän esimerkiksi Irak ole myöskään halunnut ottaa vastaan monia Suomesta käännytettyjä kansalaisiaan, mutta onko Irak todella se viiteryhmä, johon Suomi haluaa osoittaa kuuluvansa?
Suomen ministerit kuitenkin selittävät TV-uutisissa vakavina, huolestuneella ja myötätuntoisella naamalla, että vaikka ”lapsen etu onkin aina asetettava etusijalle” näitä lapsia ei aiota hakea Suomeen koska (i) lapselle ei ole hyväksi että hänet erotetaan äidistään, eikä äidinkään oikeutta lapseensa voi kyseenalaistaa, (ii) me emme tiedä – ja tuskin pohjoismaisen hyvinvointi- ja oikeusvaltion pyhääkin pyhempiä periaatteita rikkomatta kykenemme selvittämäänkään – jokaisen suomalaisen Isis-äidin kohdalla minkälaisiin rikoksiin hän on Isis-Kalifaatissa mahdollisesti syyllistynyt, (iii) radikalisoituneet Isis-äidit ja myöhemmin mahdollisesti myös heidän vaikutteilleen altistuneet lapsetkin saattaisivat Suomeen päästettyinä muodostaa lainkuuliaisiin suomalaisiin kohdistuvan turvallisuusuhkan ja (iv), kuten kuulijan on rehellisesti myönnettävä, asia on kokonaisuudessaan kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja siinä on niin paljon selvitettäviä ja yhteensovitettavia ongelmia että olisi varmaankin viisaampaa odottaa pohjoismaista, EU:n ja ehkä jopa YK:n ratkaisua.
Nämä kaikki ovat kaksinaamaisia ja hurskastelevia tekosyitä ohittaa lasten edut, juuri ne, jotka kulloinenkin haastateltava toki muistaa mainita ensisijaisina – tarkoittamatta sillä mitään konkreettista.
Minkälaiset ovat suomalaisten äitien ja lasten oikeudet toisiinsa, sekä suomalaisiin kohdistuvat turvallisuusuhkat Suomessa nyt, ilman tänne palautettuja Isis-äitejä ja -lapsia. Suomessa on tänään huostaanotettuna, siis äideiltään poisotettuna, 19 000 lasta, joista jokaisen huostaanoton perusteet ovat lievemmät kuin mitä ne olisivat al-Holin leirin suomalaislasten kohdalla. Mitenkään erityisesti radikalisoitumattomat suomalaiset tekevät vuosittain 1600 törkeää pahoinpitelyrikosta, 1400 raiskausta, saman verran lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja 60 – 100 henkirikosta. Näistä rikoksista tuomitut eivät vietä loppuelämäänsä vankiloiden muurien sisällä, joten heitä vapautetaan yhtä monta takaisin yhteiskuntaan joka vuosi. Moni on vielä vapautuessaankin vaaralliseksi arvioitu ja jälleen todellinen turvallisuusuhka tutuille ja/tai tuntemattomille lähimmäisilleen. Heidän lisäkseen Suomessa on Suojelupoliisin mukaan satoja henkilöitä, joilla on yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin. Osa heistä on ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia, joilla ei ole oleskelulupaa Suomessa, mutta joita ei myöskään voida poistaa maasta.
En silti vaatisi kaikkien huostaanotettujen lasten palauttamista äideilleen, en myöskään törkeistä rikoksista tuomittujen sulkemista vankiloihin loppuiäkseen, en edes sitä, että kaikki terrorismiyhteyksistä epäillyt suljettaisiin piikkilankojen sisälle tai Suomen rajojen ulkopuolelle. Mikään hallitus ei voi taata suomalaisille samanaikaisesti sekä kansalais- ja ihmisoikeuksia että aukotonta turvallisuutta – kyse on ja tulee aina olemaan epätäydellisestä kompromissista.
Aiempiin lukuihin suhteutettuna yhdentoista suomalaisen Isis-äidin ja heidän kolmenkymmenenkolmen lapsensa erottamisen mahdottomuus tai turvallisuusuhka suomalaisille ovat täysin kestämättömiä perusteita heidän hylkäämiselleen lähi-idän väkivallan murskattavaksi. Kun nämä ovat tekosyitä, mitkä mahtaa olla oikea syy? Olisiko se halu kostaa Isis-äideille heidän valitsemansa radikaali uskonto ja naisen rooli, jotka ovat sovittamattomasti nykyisen Suomen sekulaarin arvomaailman vastaisia? Suomalaisessa oikeudessa Isis-äiti voitaisiin tuomita ainoastaan tehdyksi osoitetun rikoksen perusteella, mutta Syyrian ja Irakin rajalle hylkääminen olisi useimmille kuolemantuomio, jota oikeuden ei tarvitse käsitellä, tuomarin perustella eikä julistaa. Rinnastus löytyy sadan vuoden takaa, punaiset naiskaartilaiset jotka heittivät syrjään kirkon opetukset ja lähtivät taistelemaan ase kädessä. Heidän silloin valitsemansa ateismi ja rooli naisena olivat sovittamattomasti silloisen Suomen kristillisen arvomaailman vastaisia. Niinpä heitä ei pidetty edes ihmisinä vaan kutsuttiin mm. ”susinartuiksi”. Heistä seitsämänsataa kuoli väkivaltaisesti, valtaosa teloitettuna.
Lapsen edun asettaminen ensisijaiseksi voi tarkoittaa vain sitä, että heidät on haettava pois leiriltä välittömästi. Kaikki muu on toissijaista. Kysymykset syyllisyyksistä, rangaistuksista, vastuista, hoito- ja valvontatarpeista sekä maksajista on tietenkin hoidettava aikanaan, mutta ei ensisijaisen asian kustannuksella.
AIKAISEMPIA BLOGEJA
