Talous ja terveys eivät ole vaihtoehtoja

Prelude:  

Koronapositiivisten ja altistumisesta epäiltyjen yksityisyyden suoja ja oikeusturva on katsottu yhteiskuntamme legitimiteetin kannalta niin tärkeäksi, että edes heidän anonyymejä paikantamistietojaan – siis tietoja siitä missä he ovat saattaneet tietämättään tai tieten altistaa lähimmäisiään – ei ole saanut laittaa toisille varoitukseksi koronavilkkuun ilman heidän suostumustaan, ja että silloinkin tiedot on hävitettävä heti kun niiden säilyttäminen ei ole enää välttämätöntä.

Hyvä. 

Mutta miten on selitettävissä, että samassa Suomessa, samojen perustuslaillisten oikeuksien alla elävien psykoterapiassa kävijöiden äärettömän paljon sensitiivisemmät ja intiimimmät potilaskertomukset vuosien ajalta on henkilö- ja yhteystietoineen koottu internettiin kytkettyyn tietokoneeseen, josta hakkeri on voinut ladata ne kiristystarkoituksessa julkaistavaksi.  

Yksityisyyden suojan ja oikeusturvan kannalta räikeämpää epätasa-arvoa on jokseenkin mahdotonta kuvitella.

________________________________________________________

Sitten päivän pääasiaan: Huhtikuun 29. päivänä julkaisin blogipostauksen Koronaepidemian torjunta: ei rahat vai henki, vaan rahat ja henki. Nyt, puoli vuotta myöhemmin, terveyden ja talouden etujen välille oletettua ristiriitaa voidaan jo arvioida kertyneitä sairaus-, kuolleisuus- ja talouustilastoja analysoimalla.   

Pandemiapolitiikan valintoja länsimaissa ovat keskeisesti ohjanneet kysymykset:

– onko Covid-19 pandemian tukahduttaminen inhimillisesti siedettävillä keinoilla mahdollista, sekä

– tukahduttaisivatko riittävät toimet Covid-19:n kukistamiseksi samalla myös talouden.

Kääntäen, edellyttääkö ihmisoikeuksien kunnioittaminen ja/tai talouden pelastaminen kompromisseja kansalaisten terveyden ja jopa elämän suhteen.

Länsimaiselle nykyihmiselle ehkä helpoimmin ymmärrettävissä oleva vastaus ensimmäiseen kysymykseen saatiin Uuden Seelannin parlamenttivaaleissa 17.10..  Uusi Seelanti vastaa väkiluvultaan Suomea, ja on yksi liberaaleimmista ja demokraattisimmista oikeusvaltioista ja samalla yksi Covid-19 pandemian tehokkaimmin kukistaneista valtioista koko maailmassa.  Se on käynyt läpi kaksi pandemia-aaltoa, 20.3. – 1.6. ja 13.8. – 30.9., joissa tartunnan saaneita on ollut yhteensä vain 1900 ja kuolleita ainoastaan 25 (!).  Maata on vuodesta 2017 johtanut työväenpuoluetta edustava pääministeri, Jacinda Ardern, 40 v. nainen, jonka tehokkaan pandemiapolitiikan äänestäjät palkitsivat ylivoimaisella vaalivoitolla sekä uuden parlamentin ehdottomalla enemmistöllä.  Äänestäjien mielestä pandemia on Uudessa Seelannissa siis tukahdutettu ei ainoastaan inhimillisesti siedettävällä vaan lisäksi kiitoksen ansaitsevalla tavalla.   Vastaus ensimmäiseen kysymykseen on selkeä KYLLÄ, ja sitä vahvistavat menestykselliset tukahduttamispolitiikat esimerkiksi Australiassa, Japanissa Etelä-Koreassa ja Taiwanissa, jotka myös ovat demokraattisia oikeusvaltioita.   

Jos vastaus toiseenkin kysymykseen olisi KYLLÄ, yhteisöjen toimintaa ja ihmisten käyttäytymistä löyhemmin rajoittaneiden maiden tulisi – hyväksyessään siis samalla enemmän tartuntoja ja kuolemia – selviytyä edellisiin verrattuna vastaavasti pienemmillä taloudellisilla menetyksillä.  Pandemian tukahduttamisen suhteen Itä-Aasian maat sekä Australia ja Uusi Seelanti valitsivat proaktiivisen strategian – kaikki tehokkaat keinot käyttöön ja heti.  Länsi-Eurooppa ja Pohjois-Amerikka valitsivat reaktiivisen strategian – katsotaan ensin ja reagoidaan tarvittaessa haittatilanteen mukaisesti. Koska pandemia on jatkunut jo kahdeksan kuukautta, meidän ei enää tarvitse rajoittua loogiseen järkeilyyn tai filosofiseen pohdiskeluun, vaan voimme verrata proaktiivisen ja reaktiivisen strategian tuloksia kuolleisuus- ja taloustilastojen valossa.

Oheinen graafi esittää tämän vuoden toisen neljänneksen talouskasvun ja syyskuun 19 päivään mennessä kertyneen Covid-19 kuolleisuuden välisen yhteyden 39 maan tilastojen perusteella. Mukana ovat toisaalta Itä-Aasian maista tehokasta pandemiantorjunta- ja -tukahduttamispolitiikkaa harjoittaneet Kiina, Etelä-Korea, Japani, Taiwan, Vietnam, Hong Kong, Singapore ja Malesia, ynnä Australia ja Uusi Seelanti [tässä esityksessä yhdessä ’Itä’], joissa on yhteensä 1815 miljoonaa asukasta ja keskimäärin 13 600 $/v kansantulo asukasta kohden, sekä toisaalta EU-maat, Iso Britannia, Sveitsi ja Norja, ynnä Pohjois-Amerikasta USA ja Kanada [tässä esityksessä yhdessä ’Länsi’], joissa on yhteensä 880 miljoonaa asukasta ja  51 293 $/v BKT/as. 

Verrattaessa koko Itää koko Länteen, Idän talous supistui toisella vuosineljänneksellä 1,4 % (*, Lännen kymmenen kertaa enemmän, 15 %. Vastaavasti Idän Covid-19 kuolleisuus miljoonaa asukasta kohden oli 4,3, Lännen sata kertaa suurempi, 460.  Proaktiivisen ja reaktiivisen pandemiapolitiikan ero on sanalla sanoen murskaava – Idän eduksi.

Yksittäisten maiden välisiä eroja eivät selitä maiden vauraustasot [graafissa kunkin maan ympyrän koko on suhteutettu kansantuloon asukasta kohden].  Lännen keskimääräinen tulotaso on lähes nelinkertainen Itään verrattuna, silti molempiin kuuluu sekä korkean että matalamman tulotason maita. Lännessä matalamman tulotason maat ovat toistaiseksi selvittäneet pandemian keskimäärin pienimmillä ihmis- että taloustappioilla. Koko vertailun 9:stä matalan tulotason [BKT/as. alle 20 000 $/v] maasta Covid-19 kuolleisuus miljoonaa asukasta kohden ylitti 200 ainoastaan Romaniassa, kun se paljon vauraammissa Ranskassa, Ruotsissa, Italiassa, Iso Britanniassa, USA:ssa, Espanjassa ja Belgiassa [BKT asukasta kohden 30 000 – 65 000 $/v] asettui välille 500 – 900. Näistä Italiassa, Ranskassa, Iso Britanniassa ja Espanjassa myös talous supistui eniten 18 … 22 %.  Aivan vastaavaan tulokseen, että maat, jotka ovat epidemiaa tehokkaammin rajoittaneet tai sen tukahduttaneet, ovat myös selviytymässä siitä pienemmin taloudellisin menetyksin, on päädytty useissa vastaavissa analyyseissä.  En sensijaan ole kohdannut ainoatakaan tutkimusta joka tukisi sitä itsestäänselvänä pideyttyä olettamusta, että pandemian tehokas torjunta tulisi taloudelle liian raskaaksi.

Maiden eroja eivät myöskään selitä tiedot, koulutus, välineet eivätkä lääkkeet: kaikki ne mitä Vietnamilla, Uudella Seelannilla ja Etelä-Korealla on ollut käytössään, on ollut myös USA:n, Espanjan ja Suomen saatavilla.  Lääketieteen ja -tekniikan sekä kansanterveystieteen suurvaltoina tunnetut USA, Iso Britannia ja Ranska kuuluvat kaikki Pandemialle eniten kuolonuhreja menettäneisiin maihin.  Merkitystä ei näytä myöskään olevan sillä, maksetaanko sairaanhoidon kustannukset yksityisistä tai julkisista vakuutuksista vai maksaako ne valtio. 

Ainoiksi selittäjiksi Lännen Itään verrattuna satakertaiselle Covid-19 kuolleisuudelle, kauemmin jatkuvalle sosiaaliselle ja yhteiskunnalliselle häiriötilalle sekä mittavammille taloudellisille tappioille näyttävät jäävän poliittisten johtajien tekemät ja toimeenpanemat – ja tekemättä tai toimeenpanematta jättämät – päätökset sekä edellisten seurauksia vahvistavat minäkeskeiset, välitöntä mielihyvää korostavat sosiaaliset kulttuurit ja käytännöt. Samoista syistä myös Angela Merkelin kuuluisa lause pakolaiskriisin keskellä, Wir schaffen das (Me pystymme tähän) sai aikaan protestien vyöryn ja katumellakoita. Viimeistään pandemiatilanteen kriisiytyminen nyt lokakuussa uudelleen viime kesän osittaisten menestyskokemusten jälkeen ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja osoittaa että Merkelin lause olisi täällä Lännessä ilmeisesti pyörrettävä muotoon Wir schaffen das nicht – ei meistä tähän ole. Trumpin hallitus on lakannut edes yrittämästä.

Saman johtopäätöksen ovat tehneet minua suuremmat auktoriteetit:

Englannin arvovaltaisimman kansanterveyslehden, jo 200 vuotta julkaistun The Lancetin, päätoimittaja Richard Horton kirjoitti jo 14.6.: Ison Britannian vastaus koronaviruksen haasteeseen on suurin tiede–politiikka yhteyden epäonnistuminen kokonaiseen sukupolveen.

Pohjois-Amerikan arvostetuimman lääketieteellisen julkaisusarjan, The New England Journal of Medicinen pääkirjoitus 8.10. toteaa: … Täällä USA:ssa meidän johtajamme ottivat vastaan kriisin ja muuttivat sen tragediaksi.  Epäonnistumisen mittakaava on hämmästyttävä. … USA johtaa maailman Covid-19 tapauksia ja kuolemia lukemilla, jotka ylittävät [monikymmenkertaisesti] väestöltään paljon suuremman Kiinan, 50-kertaisesti Japanin, jonka väestö on ikäjakaumaltaan paljon alttiimpi, ja 2000-kertaisesti Vietnamin kaltaisen kehitysmaan. … Se mitä meidän pitäisi kyetä hallitsemaan on oma käyttäytymisemme.  Ja täällä Yhdysvalloissa me olemme käyttäytyneet surkeasti.    

Ruotsalaiset Kelly Björklund ja Andrew Ewig tiivistivät Ruotsin koronapolitiikkaa ruotivassa laajassa artikkelissaan TIME-lehdessä 14.10. näin: … Ruotsin ja USA:n epäonnistuminen koronaviruskuolemien vähentämisessä on omaa luokkaansa.

Lännen ryhmässä Suomi on toki selviytynyt yhtenä parhaimmista.  Silti meidänkin Covid-19 kuolleisuutemme on 15 kertaa korkeampi kuin Suomea väkiluvultaan, vauraudeltaan, poliittiselta järjestelmältään ja kulttuuriltaan pitkälle vastaavassa Uudessa Seelannissa. 

Neljän Pohjoismaan vertailu osoittaa, että vähiten rajoituksia asettaneessa Ruotsissa talous supistui yhtä paljon kuin kolmessa muussa, mutta Covid-19 kuolleisuus oli 5…10 kertaa suurempi.  Viimeinen mitä me tarvitsemme nyt – kun epidemian kasvu Suomessa näyttää hetkellisesti pysähtyneen – on yritys pelastaa viime kesän tavoin muutama ylimääräinen viikko yökerhoille, matkailulle ja massatapahtumille senkin uhalla että käytettävissä olevat keinot kriisiyttävät sairaanhoidon ja ajavat yhteiskunnan ensi kesään jatkuvaan sulkuun. Niiden sosiaalisten ja taloudellisten seurausten hallintaan meillä ei valtionvarainministeri Vanhasen viimekesäisen puheenvuoron mukaan ole varaa eikä suunnitelmaa.

Aina ei riitä, että me suomalaiset pärjätään ja ollaan jopa parempia ruotsalaiset.  Sen saavutetun edun me voimme tärvellä muutamassa viikossa.

__________________________________________________________

*) Jos Kiinaa ei lasketa mukaan, Idän talous supistui 7,4 %, puolet Lännen talouden supistumisesta.