Muutama välähdys
Suomessa koko pandemia-ajan korkein suhteellinen ylikuolleisuus – kuoleman riskin 17…29% kasvu – on kohdistunut toisaalta päiväkoti- ja peruskouluikäisten lasten (0-14 v.), toisaalta aktiivisimmassa työiässä olevien ja perheiden ruuhkavuosia viettävien aikuisten (40-59 v.) ikäluokkiin. Vastaavaasti kuoleman riskin kasvu on ollut pienin 60-69 v., 80-89 v. ja 90+ v. ikäluokilla, 4,5…5,6%.
Nuoremmille ikäluokille pandemia-ajan ylikuolleisuutta on kertynyt alussa vähän hitaammin, kesän 2021 jälkeen vähän nopeammin, mutta kokonaisuudessaan varsin tasaisesti. Yli 60 v. ikäluokille ylikuolleisuutta sensijaan kertyi kesään 2021 mennessä vain vähän tai ei lainkaan. Vuoden 2021 ohi-on-nyt-saa-mennä syksyn jälkeen kaikkien, mutta korostetusti vanhimpien ikäryhmien COVID ja ylikuolemien kasvu on ollut vertailumaiden suurinta. Se selittää valtaosan koko siitä kesän jälkeisestä koronakuolemien vuoksiaallosta, johon on menehtynyt valtaosa Suomen pandemia-ajan tähänastisista 13 000 ylikuolleesta, ja joka on vienyt Suomen pandemia-ajan kuolleisuustilastojen kärkiryhmään.
Suomen pandemia-ajan ylikuolleista 38 % oli iältään 80 v. tai vanhempia, 25 % on ollut iältään alle 70 v., yli 200 alle 30 v. Mielikuva riskin kohdistumisesta vain haudan partaalla horjuviin monisairaisiin vanhuksiin vie pahasti harhaan. Varmasti koronapotilaat ovat kuollessaan olleet hyvin huonokuntoisia, mutta tämä on tautologiaa, sama pätee valtaosaan kaikkiin muihinkin syihin kuolleista.
Ylikuolleisuus
Pandemian alettua lukuisat kansainväliset organisaatiot (OECD, EuroStat, EuroMOMO, WHO, ym), tietosivustot (OWiD , IHME, ym) media (The Economist, The Lancet, ym) ja yksittäiset tutkijat alkoivat luoda ja julkaista kymmeniä maita kattavia, tai yksittäisten maiden (esim. allekirjoittanut Suomen) ylikuolleisuustilastoja. Ne perustuvat kansallisiin ja julkisiin väestötilastoihin, jotka ovat lähes poikkeuksetta erittäin luotettavia, ajantasaisia, yksityiskohtaisia ja helposti saatavilla. Kuolleisuustilastot muodostavat lahjomattoman kontrollin – tässä tapauksessa pandemiakuolleisuuden raportoinnille – ja osoittivat jo alkuvaiheessa, että monet maat raportoivat kansalaisilleen ja WHOlle kaunisteltuja ja jopa yksiselitteisesti vääristeltyjä tietoja. Silloinkin kun koronakuolemien diagnostisointi ja raportointi ovat kohdallaan, ylikuolleisuus kertoo pandemiasta, yhteiskunnasta ja väestöstä enemmän kuin tilastoidut koronakuolöemat.
Olen nähnyt tähän mennessä vain vähän pandemian ajalta julkaistuja ikäluokittaisia ylikuolleisuusanalyysejä pl. OWiDn viikko/kuukausilaskelmia, Ilkka Rauvolan 52 viikon laskelmia, ja yhtä omaa 0-14 v. ikäluokan ylikuolleisuusanalyysiä.
WHO:n määritelmän mukaan esim. COVID-19 pandemiaan liittyvä ylikuolleisuus [excess mortality/deaths] on tapahtuneiden kuolemien ja laskennallisen kuolleisuuden – jos pandemiaa ei olisi – erotus. Avain on kuolleisuuden, jos pandemiaa ei olisi, laskennallinen arviointi-
Olen aiemmin julkaissut blogissani perinpohjaisen selvityksen Suomen koronapandemia-ajan koko väestön ylikuolleisuuden laskemisesta ja laskennan tuloksista [https://worldaccordingtomatti.blog/2023/01/17/kaikki-paitsi-elama-on-turhaa/].
Tämänkertaisessa postauksessa esitän yhtenäisellä menetelmällä lasketut ylikuolleisuusarviot Suomen väestön ikäryhmille, 0-14 v., 15-29 v., 30-39 v., 40-49 v., 50-59 v., 60-69 v., 70-79 v., 80-89 v., 90+ v., sekä koko väestölle, 0-90+ v. aikajaksolla 2020 viikko 12 → 2023 viikko 29, yhteensä 174 viikkoa. Jaoin tuon ylikuolleisuuslaskennan myös kahteen vaiheeseen, ennen ja jälkeen 2021 viikon 27. Laskuissa käytettämäni Suomen väestön viikottaisten kuolemien sekä vuosittaisen väestömäärän ja -rakenteen lähteet ovat Tilastokeskuksen julkaisut
Kuolleet muuttujina Alue, Viikko, Ikä, Sukupuoli ja Tiedot. PxWeb
Väestö iän (1-v.) ja sukupuolen mukaan alueittain, 1972-2022
Ylikuolleisuuden laskennan avain on taustakuolleisuuden [= laskennallinen kuolleisuus, jos pandemiaa ei olisi] mallintaminen. Edellämainituissa postauksissa käyttämäni laskennallisen kuolleisuuden malli koostui pandemiaa edeltävän aikajakson 2005 – 2019 trendistä ja keskimääräisestä vuosirytmistä [korkeampi talvella ja keväällä, matalampi kesällä ja syksyllä]. Vuosirytmi vaikuttaa laskennan tarkkuuteen lyhyellä, mutta ei vuosien aikajaksolla. Niinpä jätän taustakuolleisuuden mallin vuosirytmit tällä kertaa huomiotta, ja arvioin kunkin ikäluokan 174 viikon pandemiajakson taustakuolleisuutta käyttäen saman ikäluokan aikajakson 2010 viikko 12 → 2020 viikko 12 lineaarista kuolleisuustrendiä.
Kuolleisuus ilmaistaan useimmiten kuolleiden määränä tuhatta ikäluokan jäsentä kohden (promilleina, ‰) per vuosi tai per jokin muu, erikseen ilmoitettu aikajakso. Jokaisesta ikäluokasta jokaisen viikon aikana kuolleiden määrää vastaavan ikäluokan koon laskin lineaarisella interpolaatiolla Tilastokeskuksen kunkin vuoden viimeiselle päivälle ilmoittamista luvuista.
Ylikuolleisuuslaskennan tulokset ikäluokittain
Tässä osassa esitän kullekin ikäluokalle tähänastisten 174 pandemiaviikon laskennallisista tuloksista (i) graafin ylikuolleisuuden kertymisestä yli koko pandemia-ajan (‰), (ii) arvion siitä kuinka paljon toteutunut kuolleisuus ylitti odotetun, ts. laskennallisen kuolleisuuden (%), sekä (iii) arvion ylikuolemien lukumäärästä. Laskennallisten arvioiden tarkkuudet ovat matalampia nuoremmille ryhmille, joissa luvut ovat pienimpiä ja vastaavasti korkeampia vanhimmille ikäryhmille jossa ne ovat suuruusluokkaa 50 kertaa suurempia. Lukuarviot eivät ole lopullisia, ne vastaavat vuoden 2023 heinäkuun tilannetta, ja ne kasvavat edelleen toistaiseksi.
Aloitan nuorimmasta ikäluokasta, 0-14 v. Sen 174 viikon aikana kertynyt ylikuolleisuus oli 0,102 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 20 % ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 86. Ylikuolleisuutta ei kertynyt lainkaan vielä v. 2020, mutta alkoi kertyä v. 2021 alusta alkaen jokseenkin lineaarisesti laskentakauden loppuun saakka.
Ikäluokan 15-29 v. kertynyt ylikuolleisuus oli 0,131 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 8,4 % ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 125. Lasketut numeroarvot ovat nämä, mutta tämän ikäluokan tulokset poikkeavat niin olennaisesti kaikista muista ikäryhmistä, että niihin on suhtauduttava varauksilla ja palaan niihin muiden tulosten esittelyn jälkeen.
Ikäluokan 30-39 v. kertynyt ylikuolleisuus oli 0,162 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 6,9 % ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 117. Ylikuolleisuuden kertyminen on vähäistä kevääseen 2021 saakka, jonka jälkeen kertyminen oli lähes lineaarista laskentakauden loppuun saakka.
Ikäluokan 40-49 v. kertynyt ylikuolleisuus oli 1,10 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen peräti 29,4 % (!) ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 784. Ylikuolleisuutta kertyi melko tasaisesti läpi koko laskentakauden.
Ikäluokan 50-59 v. kertynyt ylikuolleisuus oli 1,87 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 17,0 % ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 1316. Kuten 40-49 v. ryhmässä, tämänkin ryhmän ylikuolleisuus kertyi varsin tasaisesti läpi koko laskentakauden.
Ikäluokan 60-69 v. kertynyt ylikuolleisuus oli 1,53 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 4,9 %, molemmat alittivat merkittävästi 50-59 v. ryhmän arvot, ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 1086. Ylikuolleisuuden kertyminen oli vähäistä syksyyn 2021 saakka, sen jälkeen lineaarista laskentakauden v. 2023 kevääseen, jolloin kertyminen hidastui.
Ikäluokan 70-79 v. [nk. suuret ikäluokat lukuunottamatta v. 1941 kohorttia sisältyvät tähän] kertynyt ylikuolleisuus oli 6,27 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 8,6 %, ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 3729. Ylikuolleisuuden kertyminen oli vähäistä syksyyn 2021 saakka, mutta sitten jyrkempää ja lineaarisesta laskentakauden loppuun saakka.
Ikäluokan 80-89 v. kertynyt ylikuolleisuus oli 10,5 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 4,4 %, ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 2867. Ylikuolleisuuden kertyminen alkoi vasta talvella 2022, mutta jatkui sitten jyrkkänä, tosin pysähtyen kesällä 2022 ja 2023.
Ikäluokan 90+ v. kertynyt ylikuolleisuus oli 40,0 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 5,5 %, ja ylikuolemia kertyi kaikkiaan 2332. Tämä ikäluokan ylikuolleisuuden kertymäkuva on lähes toisinto 80-89 v. ikäluokasta. Vastoin yleisiä mielikuvia, 80 v. ja sitä vanhempien osuus kaikista ylikuolemista on ollut vain 38%. Molemmissa näkyvien jyrkien nousujen [talvi-kevät] ja notkahdusten [kesä-syksy] vähintään osittainen selitys on käytetyn taustakuolleisuusmallin lineaarisuus, jonka vuoksi se aliarvioi talvi-kevätkauden ja yliarvioi kesä-syyskauden taustakuolleisuutta. Koko vuoden tason arviointiin tällä ei ole vaikutusta. Vuodenaikarytmin huomioivat ylikuolleisuuskertymät käyttäytyisivät siis esitettyjä juohevammin, mutta johtaisivat samoihin numeerisiin lopputuloksiin.
Samalla tavoin laskien koko väestön ylikuolleisuus oli 2.47 ‰, toteutunut kuolleisuus ylitti laskennallisen 7,5 %, ja laskennallisia ylikuolemia kertyi kaikkiaan 13 815 (vrt. ikäryhmäkohtaisista mallilaskelmista yhteenlaskien 12 444). Koko väestön ylikuolleisuus kertyi samankaltaisesti kuin kolmen vanhimman ikäluokan (70+ v.) ylikuolleisuus. Syy on ilmeinen, niiden osuus ylikuolemista oli 3/4. Vastaavasti alle 70 v. osuus kaikista ylikuolemista oli 1/4. Alkusyksyyn 2020 mennessä ylikuolleisuutta ei kertynyt juuri lainkaan, ja seuraavaankin kesään, 2021, mennessäkin vain vähän [hetki näytti otolliselta sittemmin julkaisematta jääneelle kirjalle, Miten Suomi päätti voittaa koronan]. Syksystä 2021 alkanut ylikuolleisuuden jyrkkä kertyminen nosti Suomen v. 2022 aikana länsimaailman ylikuolleisuustilastojen huippulle.
Edelläolevat graafit ja niiden selitykset sisältävät niin paljon numerotietoa, että kokosin ne allaolevaan taulukkoon 1. yhdessä tärkeimpiwen taustatietojen kanssa.
Mitä nämä graafit ja numerot kertovat – muutamia nostoja
Ikäluokkien koko pandemia-ajan ylikuolleisuuserot. Absoluuttisesti ylikuolleisuus (‰) nousi yhdellä poikkeuksella, 50-50 v., sitä enemmän mitä vanhemmasta ikäluokasta on kyse – mitä vanhempi ihminen on, sitä todennäköisenpää on että hän kuolee saatuaan virus/bakteeritartunnan, joutuessaan vaikeisiin olosuhteisiin tai esim. seuraavan viiden vuoden aikana ylipäätään. Tämä on triviaaliteetti. Kiinnostavampi on kysymys, kuinka paljon kunkin ikäluokan ylikuolemat kasvattivat kuoleman riskiä yli odotusarvon pandemian aikana (%).
Omassa luokassaan on ollut ylikuolemien osuuden [kaikista kuolemista] kasvu päiväkoti- ja kouluikäisten (0-14 v.) sekä kouluikäisten vanhempien ikäluokissa (40-49 v. ja 50-59 v.), joissa kuoleman riskit kasvoivat 17 – 29%. Hakematta palautuu mieleen lasten kouluissa saamien ja kouluista koteihin tuomien tartuntojen aktiivinen vähättely, jopa de facto suosiminen ensin laumasuojan ja sitten hybridi-immuniteetin edistämiseksi.
Vastaavasti alhaisimmat ylikuolleisuuden osuudet kaikista kuolemista löytyivät 60-69 v., 80-89 v. ja 90+ v. ikäluokissa, 4,5 – 5,6%, ts. 1/3 … 1/6 kouluikäisten ja heidän vanhempiensa ylikuolemien vastaavista osuuksista. Suuret ikäluokat kattavassa 70-79 v. ikäluokassa ylikuolemien osuus oli korkeampi, 8,9 %.
Yli 60 v. ikäisille on useammin kuin nuoremmille mahdollista valikoida, rajoittaa ja välttää kontaktejaan sekä paikkoja joissa altistumisriski on ilmeinen. Sensijaan lapsiperheille tämä tehtiin etenkin syksystä 2021 alkaen vaikeaksi tai mahdottomaksi perheen mahdollisista riskiryhmiin kuuluvista riippumatta.
Nuoremman, alle 60 v., ja vanhemman, yli 60 v., väestön ylikuolleisuus ennen kesäkuuta 2021 ja sen jälkeen
Taulukko 2 esittää koronakuolemat keskimäärin viikkoa ja miljoonaa ihmistä kohden laskettuna [joten lukuarvot ovat keskenään suoraan vertailukelpoisiksia] erikseen ajalle ennen ja jälkeen keskikesän 2021 sekä koko ajalle, erikseen alle ja yli 60 v. ikäisille sekä koko väestölle. Jaksojen välinen ero nuorempien ja vanhempien ikäluokkien pandemia-ajan ylikuolemien suhteen ei voisi olla räikeämpi. Ensimmäisen jakson, pandemian alusta kesäkuuhun 2021, aikana ylikuolleisuus pysyi kokonaisuudessa maltillisena. Yllättävästi ylikuolleisuutta ilmeni vain alle 60 v. ikäisessä väestössä. Myös yli 60 v. ikäisiä ihmisiä kuoli COVIDiin, mutta julkiset rajoitustoimet ja yksilöiden oma suojautuminen eivät ainoastaan pitäneet ikäväestön koronakuolemien määrää alhaisena vaan ilmeisesti vähensivät muista tartuntataudeista ja ehkä joistakin muistakin syistä aiheutuneiden kuolemien määrää niin paljon, että ikääntyneiden kokonaiskuolleisuus väheni odotusarvoa pienemmäksi. Tämä näkyy selvästi kuvissa 8 ja 9. Jos/kun tavoitteena oli, syksyllä 2020 julkaistun Great Barrington Declaration -ideologian mukaisesti, levittää tartuntoja lapsiin ja nuoreen aikuisväestöön [koska heidän uskottiin olevan de facto suojassa COVID tartuntojen vakavilta seurauksilta, jonka koska heidän tartuttamisensa kautta uskottiin saatavan väestössä aikaan laumasuoja COVIDin leviämistä vastaan], ja samalla suojata vanhuksia [ja muita riskiryhmiä], niin kesään 2021 saakka ainakin sekä lasten, nuorten ja keski-ikäisten tartuttamisessa, että ikääntyneiden suojaamisessa onnistuttiin yli odotusten.
Toinen, kesällä 2021 alkanut pandemiajakso muodosti jyrkän vastakohdan ensimmäisen jakson torjuntavoitolle. Deltavariantti levisi keskellä kesää jalkapallon maailmanmestaruuskisoista Pietarista hallitsemattomasti kaikkialle Suomeen. Tästä huolimatta ja vanhusten sekä riskiryhmien toisen rokotuskierroksen ollessa vielä kesken, kaikkia koronarajoituksia alettiin purkaa nopeaan tahtiin, kansalaisten annettiin ymmärtää, että pandemia hiipuu, on muutaman viikon kuluttua ohi, ja rohkaistiin lähtemään liikkeelle, tapaamaan kavereita, tekemään entisiä kivoja asioita, voittamaan pelkopandemia ja palaamaan normaaliin. Omikronvariantti saapui Suomeen joulun alla, ja moni odotti sen lieviksi uskotuista infektioista jopa lopullista luonnon immuunibuusteria, jolla korona voitetaan.
Ylikuolleisuus kääntyi jo loppukesällä kasvuun. Alle 60 v väestön ylikuolleisuus kasvoi 50…100%. Vanhemman, yli 60 v. ikäisen väestön kohdalla muutos oli paljon rajumpi. Alikuolleisuus vaihtui muutamassa viikossa nopeasti kasvavaksi ylikuolleisuudeksi. Niin korkeaksi, että kesästä 2021 syyskuuhun 2023 kertyneen ylikuolleisuuden tilastoissa Suomi siirtyi pandemian hallinnassa parhaiten selviytyneiden maiden joukosta yhdeksi kaikkein huonoimmin menestyneistä, kts. Taulukko 3.
Lukio- ja opiskeluikäisten ikäluokan 15-29 v., riskikuva poikkeaa olennaisesti muista ryhmistä (kuvat 2 ja 11). Allaolevan kokonaiskuolleisuuskuvaajan tasoitetut viikkokeskiarvot vuodesta 2020 vuoteen 2023 näyttävät, että 15-29 v. kuolleisuus aleni vuoteen 2015 saakka, kääntyi nousuun v. 2016, mutta romahti ensimmäisen pandemiavuoden 2020 lopulla.
Minulla ei juuri ole eväitä tämän ikäluokan kuolleisuuden vuosien 2016-2020 nousun ja vuoden 2020 toisen puoliskon nopean laskun syiden arviointiin. Ajatuksiin nousevat toisaalta huumekuolemat, joista mieleen on jäänyt uutisista ohimennen kuultuja klippejä. Koska tämän ikäluokan kokonaiskuolleisuus on hyvin alhainen, esim. huumekuolemien lisääntyminen muutamalla kymmenellä per vuosi voisi selittää vuosien 2016…20 kuolleisuudessa havaitun nousun. Toisaalta erilaisten riskikäyttäytymismahdollisuuksien väheneminen ensimmäisenä pandemiavuonna saattaisi selittää ylikuolleisuuden nopeaa pudotusta vuoden 2020 jälkipuoliskolla.
Pandemiapolitiikan seurausten arvioimiseksi ja eri ikäluokkien sekä koko väestön ylikuolleisuuskertymien ymmärtämiseksi pandemia-aika on jaettava aikaan ennen kesää 2021 ja aikaan syksystä 2021 eteenpäin. Jälkimmäinen edustaa yhtä suurta epäonnistumista kuin edellinen onnistumista.
Kouluikäiset ja heidän vanhempansa ovat maksaneet koko pandemia-ajan koronapäätöksistä kuolleisuuden 17-29% nousun muodossa suhteellisesti korkeimman hinnan. Yli 70 v. ikäiset taas ovat maksaneet syksyllä 2021 jälkeisistä koronapäätöksistä 9000 ylikuoleman muodossa absoluuttisesti korkeimman hinnan.
COVID tartuntojen pitkäaikaisten ja pysyvien vaikutusten hintaa ja kestoa me emme vielä tiedä, se voi osoittautua erittäin korkeaksi. On kuitenkin varmaa, ne kohdistuvat raskaimpina tämän päivän lapsiin, nuoriin ja parasta ikäänsä eläviin aikuisiin, koska heillä on eniten jäljellä olevaa elämää elettävänä, toimeentuloa ansaittavana, sekä omia ja yhteisiä velkoja maksettavana.
Epilogi
Jo edellä totesin, että Suomi luopui kesän ja syksyn 2021 aikana koronatartuntoja torjuvista toimista kaikkialla, jopa terveyden- ja sairaanhoidossa sekä hoivakodeissa. Ensin se perustui uskomukseen että COVID tartunta on lähes vaaraton kaikille muille paitsi ikääntyneille ja riskiryhmille, ja että näiden ryhmien rokottaminen kahteen kertaan sekä muun väestön ‘kohtaaminen koronaviruksen [=luonnon]’ kanssa toisi koko väestölle immuniteetin joka riittäisi taltuttamaan pandemian tavalliseksi kausiflunssaksi. Omikronin saavuttua tätä uskomusta täydennettiin epämääräisesti ajoittaisten rokotusten plus tartuntojen tuottamalla buustauksella, hybridi-immuniteetilla.
(i) Kesästä 2021 alkaen sovellettu [hybridi]strategia nosti Suomen ylikuolleisuuden [myös COVID-kuolemat] maailman huipulle, (ii) molemmat pysyvät kaksi vuotta myöhemmin edelleen huipulla kausittain ja virusvarianteittain vaihdellen, (iii) eliniänodote aleni v. 2022 toisena vuonna peräkkäin ja enemmän kuin kertaakaan toisen maailmansodan jälkeen ja (iv) COVIDin pitkäaikaiset ja pysyvät terveysvaikutukset kumuloituvat erityisesti nuoressa ja työikäisessä väestössä jokaisen uuden ja toistuvan tartunnan kautta.
Jos nämä tosiasiat eivät riitä osoittamaan, että kesän 2021 jälkeinen koronapolitiikka on epäonnistunut perinpohjaisesti, on pakko kysyä, mitä tämän politiikan tavoitteet ovat olleet, ja mitä ne ovat nyt?
