Tukahduttaminen ja rokottaminen eivät ole vaihtoehtoja

Johdanto

Maailman terveysjärjestö, WHO, julkaisee tänään, 19.1.2021 (kts. myös NYTimes 18.1.2021), pääjohtaja Ghebreyesusin Uuden Seelannin entisen pääministerin, Helen Clarkin, ja Liberian entisen presidentin, Ellen Johnson Sirleafin, johtamalta ulkopuoliselta asiantuntijapaneelilta tilaaman raportin.  Raportti käy läpi jo vuoden päivät jatkuneen epäonnistumisten sarjan, kuinka hallitukset ja kansanterveysorganisaatiot reagoivat koronavirukseen vuosia jatkuneista varoituksista huolimatta hitaasti ja tehottomasti.  

Raportti kuvaa ne väärät oletukset, tehottoman suunnittelun ja jähmeät toimenpiteet – mukaan lukien WHO:n omat harha-askeleet – jotka tarjosivat polttoaineen pandemialle, joka on tähän mennessä sairastuttanut maailmanlaajuisiesti 95 miljoonaa, tappanut yli 2 miljoonaa ihmistä ja leviää nopeammin kuin koskaan.

Hallitusten kyvyttömyys hankkia suojavarusteita, organisoida tartuntaketjujen jäljitys jne. on jatkunut läpi pandemian etenemisen.  Vuosia laadittuja suunnitelmia ei pantu toimeen, tai ne eivät toimineet.  Ne, joiden velvollisuus oli suojella ja johtaa, eivät onnistuneet kummassakaan.  Paneelin mukaan maailman on mietittävä uudelleen suhtautumistapansa epidemioihin.

Kiina vähätteli ja viivytteli tietoja uudesta Wuhanissa leviävästä viruksesta, WHO takelteli tasapainoillessaan Kiina-suhteiden ja perustehtävänsä välillä ja julisti kansainvälisen hätätilan vasta 30.1., mutta vielä maaliskuun puolivälissä tämä varoitus oli jätetty aivan liian monessa maassa vaille huomiota ja toimenpiteitä.  Kun kaikkien olisi tullut puhaltaa yhteen hiileen, maat, niiden päättäjät ja kansalaiset jakautuivat leireihin.  Maskien käyttämisestä ja etäisyyksien pitämisestä tuli poliittisia kannanottoja, villit salaliittoteoriat levisivät ja hallitukset epäonnistuivat pandemian hallitsemiselle välttämättömien rutiinitestien ja tartuntojen jäljittämisen toteuttamisessa.  Liian usein päättäjien fokus oli [lähiviikkojen] taloudessa.  Se osoittautui vääräksi valinnaksi – maat, jotka reagoivat voimakkaimmin ja tehokkaimmin itse pandemiaan, selvisivät myös pienemmillä taloudellisilla tappioilla.  Koko maailmantalous menetti yli seitsemän biljoonaa dollaria.  

 

Covid-19 Suomessa kesällä 2020 ja sen jälkeen

Suomessa maalis-toukokuun kolmesataa kuolonuhria vaatineen sairaushuipun jälkeen Covid-19 hiipui kesäkuussa lähes näkymättömiin.  Kesäkuukausien aikana Suomessa päivittäin havaittujen uusien Covid-19 tapausten määrä vaihteli välillä 3…30, kuolemien vastaavasti 0…2 ja SARS-CoV-2 virustestituloksista 0,1 … 1,0  % oli positiivisia.  Alhainen positiivisten testitulosten osuus kertoo, että testaustulokset antoivat tuolloin jokseenkin oikeansuuruisen kuvan Covid-19 infektion yleisyydestä.  Nämä kuukaudet yhteenlaskien tapauskuolleisuudeksi saadaan 1,1 %, mikä vastaa neljäntoista tutkimuksen tulosten perusteella korkean tuloluokan länsimaan väestölle arvioimaani Covid-19 infektiokuolleisuutta (IFR = 0,7 – 1,8 %), sekä myös Lontoon Imperial Collegen arviota, että korkean tuloluokan maissa infektiokuolleisuus on 1,15 % (0,78 – 1,79 %) ja matalan tuloluokan maissa 0,23 % (0,14 – 0,42 %).  Ero johtuu ennen kaikkea väestöjen erilaisista ikäjakaumista.  Käytän omissa laskelmissani pyöreää lukuarvoa IFR = 1 %.

IFR tarkoittaa Covid-19 kuolleisuutta kaikkien tartunnan saaneiden joukossa, mutta helpommin laskettavissa oleva ja siksi useammin raportoitu tapauskuolleisuus, CFR, kuolleisuutta Covid-19 diagnoosin tai positiivisen testituloksen saaneiden joukossa.  Suuri ja vaihteleva osuus oireettomia tai lieväoireisia tartunnan saaneita ei jälkimmäiseen joukkoon kuulu. Tämän vuoksi CFR yliarvioi taudin kuolettavuutta vaihdellen ja enimmillään jopa kymmenkertaisesti.  Pienimmillään CFR lähestyy IFR:a.

Kuva esittää päivittäiset Covid-19 tapaukset, kuolemat, tapauskuolleisuuden ja positiivisten testitulosten osuudet Suomessa helmikuun 19 päivästä 2020 tammikuun 15 päivään 2021.

Loader Loading...
EAD Logo Taking too long?

Reload Reload document
| Open Open in new tab

Suomessa kevään pandemiahuipun (20.3. – 10.5.) tapauskuolleisuus, CFR = 5,7 %, aleni loppukesään ja alkusyksyyn (20.8. – 15.9) mennessä kymmenesosaan, 0,6 % tasolle.  Vastaava kehitys nähtiin useimmissa Euroopan maissa ja tästä vedettiin yleisesti johtopäätös, että joko pandemian tappavuus oli alentunut murto-osaan, tai hoito ratkaisevasti kehittynyt.  Hoitotulokset ovat todellakin jonkin verran parantuneet, mutta johtopäätös on silti väärä.  Seuraavat kaksi muutosta selittävät tapauskuolleisuuden alenemisen: (i) virustestausten määrä oli lähes kymmenkertaistunut, ja sen mukana testien löytämien infektioiden (= tapaukset) osuus oli noussut noin neljäsosasta lähemmäksi sataa prosenttia; ja (ii) hyvin matalariskisten, alle 40 v. ikäisten, osuus tartunnoista oli noussut 26 %:sta 56 %:iin, ja korkeariskisten, yli 70 v. ikäisten, osuus vastaavasti laskenut 13 %:sta 3 %:iin.  SARS-CoV-2 viruksen tappavuudessa ei keväästä syksyyn tapahtunut mitään muutosta.  Niinpä tartuntojen väistämättä levitessä vanhempiin ikäluokkiin syksyn uusi tartuntahuippu kaksinkertaisti Suomen koronakuolemat.  Katsottaessa eteenpäin Suomen Covid-19 kuolemat lisääntyisivät Washingtonin yliopiston IHME-pandemiamallin mukaan tulevan huhtikuun loppuun mennessä 240:llä.  Rokotusten aikataulua olennaisesti nopeuttamalla näistä kuolemista voisi välttää 25 (!), maskien käytöllä kaikissa julkisissa sisätiloissa, julkisessa liikenteessä ja kaduilla 100.  Mallilaskelma ei kuitenkaan huomio uuden virusvariantin vaikutusta!

 

Rokotusten ja uusien virusvarianttien kilpajuoksu

Nyt muutos kuitenkin on odotettavissa, ilmeisesti ei viruksen tappavuudessa vaan sen tarttuvuudessa – mikä sairastuvuuden, sairaanhoidon kuormituksen ja kuolleisuuden kannalta ajaa saman asian.  Syynä on Englannissa alkutalvesta lähtien voimakkaasti levinnyt SARS-CoV-2 B.1.1.7, josta todennäköisesti on tulossa maailmanlaajuisesti vallitseva variantti koska se tarttuu edellisiä herkemmin, ja tulee aiheuttamaan uuden erittäin pahan tartunta-aallon [eivätkä uudet SARS-CoV-2 variantit jää tähän].  Viruksen tartuntakerroin R, joka oli siellä marraskuussa saatu ankarilla rajoituksilla painettua alle 1,0 tasolle harppasi rajoitusten edelleen kiristämisestä [Boris Johnson 19.12.: Christmas is canceled!] huolimatta nopeasti 1,3…1,5:een, päivittäin havaittujen uusien tapausten määrä kolminkertaistui ja kuolemien, tehohoitopotilaiden sekä sairaaloiden päivittäisten sisäänottojen määrät kasvoivat 60 %.  Irlannissa uuden variantin valtaannousu oli vielä rajumpi.  Vielä joulukuun puolivälissä Irlannin Covid-19 tartunnat, 76/100 000 14 vrk:ssa, alitti koko läntisessä maailmassa vain toinen saari, Islanti.  Vain kuukautta myöhemmin oli uusien tartuntojen määrä Irlannissa noussut maailman korkeimmaksi, 1475/100 000 14 vrk:ssa.  Saavutettuja etuja ei ole – ei myöskään Suomella!

Englannissa uusi B.1.1.7. virusvariantti kolminkertaisti ja Irlannissa kuusinkertaisti uudet Covid-19 tapaukset yhden kuukauden aikana.  Suomessa korkean riskin väestön rokotukset on tarkoitus suorittaa kesään (4…5 kk) ja koko väestön vuoden loppuun (9..11 kk) mennessä.  Virusvariantti leviää eksponentiaalisesti viikkoaikataulussa, rokotuskattavuus lineaarisesti kuukausiaikataulussa.  Tämän kilpajuoksun voittaa virus!

 

On siis palattava pandemian tukahduttamiseen

Tukahduttamista ja rokottamista ei tule missään tapauksessa pitää kilpailevina, vielä vähemmän toisiaan poissulkevina vaihtoehtoina.  Parhaan tuloksen ne tuottavat yhdessä, kunhan tukahduttamisessa ei viivytellä.  Tukahduttamisella on nimittäin kaksi ylittämätöntä etua rokottamiseen verrattuna.  1) Se tehoaa kaikkiin niin nykyisiin kuin tuleviinkin SARS-CoV-2 variantteihin, mistä ei rokotteiden kohdalla ole varmuutta.  2) Se vaikuttaa nopeasti.  Tukahduttamalla pandemia voidaan saada 95 % kuriin 4…6 viikossa, 95 % suojan tarjoavalla rokotteella siihen kuluu 6…12 kuukautta.  Maailmalaajuisesti tämä ero tarkoittaa miljoonia kuolleita ja biljoonien dollareiden tai eurojen kansantalousmenetyksiä.

Ainoa nopea tapa estää pandemian ja sen seurausten voimakas kiihtyminen uusien herkemmin tarttuvien virusvarianttien kautta on siis pandemian nopea tukahduttaminen ja tämän jälkeen tukahdutettuna pitäminen.  Ajatus ei todellakaan ole uusi tai vain harvojen kannattama.  Kansanterveystieteellisen the Lancet lehden päätoimittaja, Richard Horton esitti jo vuosi sitten, 8.2.2020, ”epätoivoisen vetoomuksen” epidemian tukahduttamiseksi ja ehdotti myös toimenpiteet tätä varten.  Esitin tätä itse blogissani ensimmäisen kerran 26.3.2020, ja useita kertoja tämän jälkeen (29.4., 18.5., 31.5., 12.8., 25.10.).  Viisi suomalaista tutkijaa vaati 3.4. Suomen Kuvalehdessä irtautumista pandemian levittämisstrategiasta ja siirtymistä tukahduttamisstrategiaan.  Eroon koronasta, 62 Suomessa ja ulkomailla työskentelevän asiantuntijan ryhmä, on vaatinut tukahduttamista avoimissa kirjeissään 7.5., 3.6., 4.8., 11.8. ja 11.11..  THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta vaati koronaviruksen tukahduttamista Suomessa 16.5..  Oxfordin yliopiston kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien professori ja Suomen johtava perustuslakiasiantuntija, Martin Scheinin, vaati 22.5. Koronapandemian tukahduttamista ihmisoikeusasiana.  Hän totesi Euroopan epäonnistuneen karkeasti koronaepidemian hoidossa, vaati uudelleen, 7.1.2021, pandemian tukahduttamista ja esitti samassa yhteydessä luonnoksen perustuslain 23 §:n nojalla säädettäväksi erillislaiksi.

Tässä on vain osa suomalaisista kannanotoista koronapandemian tukahduttamisen puolesta.  Kansainvälisiä vetoomuksia on esitetty lukemattomia.

 

Tukahduttaminen: mahdotonta? – mahdollista?

Edellä vaadittu olisi tietenkin haihattelua, jos keinoja tukahduttamiseen ja esimerkkejä niiden toimivuudesta ei olisi.  Ruotsin Folhälsomyndighetenin johtaja, Anders Tegnell, on v. 2020 alusta lähtien esittänyt, että Covid-19 tautia ei voi eikä pidä tukahduttaa, vaan sen tulee antaa levitä hallitusti läpi väestön, koska SARS-CoV-2 virusta ei voida hävittää maailmasta.  Tegnell kiisti, että hänen tavoitteensa olisi laumasuoja, mutta sellaiseksi sen mm. Valkoisen Talon neuvonantajat USA:ssa tulkitsivat [ja vaikea sille olisi muutakaan perustetta esittää] Politico 16.12.2020.  Tätä politiikkaa Tegnell suostutteli myös Suomelle viestissään THL:n Mika Salmiselle [yksi keino olisi pitää koulut auki, jotta laumasuoja saavutettaisiin nopeammin], joka puolestaan esitti sitä edelleen Suomen päättäjille aina toukokuulle saakka.

Mutta onko vaarallisen tartuntataudin tukahduttaminen todellakin mielekästä ainoastaan, jos voitaisiin olla varmoja sen 100 % onnistumisesta?

Alkaneen vuosisadan vaarallisimpia tartuntatautiepidemioita ennen Covid-19:a ovat olleet SARS [2002-3, levinnyt ympäri maailman, erityisesti Itä-Aasiassa, 8096 tapausta, kuolleisuus 9,6 %, ei uusia tunnettuja tapauksia heinäkuun 2003 jälkeen], MERS [2012 – levinnyt ympäri maailman, mutta erityisesti Arabian niemimaalla ja Etelä-Koreassa, 2500 tapausta, kuolleisuus 39 %, tautia ei ole saatu täysin hävitettyä], Ebola [tunnettu vuodesta 1976 – levinnyt ympäri Afrikkaa, kymmeniä- satojatuhansia tapauksia, kuolleisuus 20…90 %, tautia ei ole saatu hävitettyä] ja Zika [tunnetttu vuodesta 1964 – levinnyt Eurooppaa lukuunottamatta lähes kaikkialle maailmaan, pienipäisiä microcephalia-vauvoja on syntynyt kymmeniätuhansia tai enemmän, tautia ei ole saatu hävitettyä] ja HIV/AIDS [Levinnyt 1980-luvun alkuvuosien jälkeen ympäri maailman, tautia ei ole saatu hävitettyä, mutta uusien tartuntojen määrä on alentunut v. 2000 lähtien. V. 2018 maailmassa oli 38 miljoonaan HI-viruksen kantajaa ja 770 000 AIDS kuolemaa, puolet näistä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, parantavaa lääkitystä HIV infektiolle ei ole, mutta oireisiin tehoava läpi eliniän käytettävä lääkitys on, rokotteen kehittämistyö ei ole toistaiseksi tuottannut tulosta].

Yhteenkään näistä vaarallisista tartuntataudeista ei ole löytynyt lopullista ratkaisua, ei myöskään parantavaa lääkitystä, ainoastaan Ebolaan on edes hätäkäyttöön hyväksytty rokote, ja kuitenkin niiden aiheuttamat laajallekin levinneet epidemiat on pysäytetty, tukahdutettu ja taudit pidetty ajoittaisista epäonnistumisista huolimatta jokseenkin hallinnassa.

Vaikka SARS-CoV-2 virusta ei saataisikaan täysin hävitettyä maailmasta, eikä sitä vastaan ehkä myöskään kehittyisi kestävää immuunisuojaa, sen ei silti tarvitsisi vaikuttaa meidän elämäämme sen enempää kuin vastaava tilanne mm. MERS:in, HIV:n, malarian tai tuberkuloosin suhteen – kunhan myös SARS-CoV-2 ensin otetaan niiden tavoin riittävään valvontaan.  Niin suurenmoista kuin esim. isorokon 100 % tukahduttamien rokottamalla olikin, tukahduttamisen ainoat vaihtoehdot eivät ole 0 % tai 100 %, vaan 90…99 % menestys on mahdollistanut useimpien sairauksien kohdalla paluun normaaliin yksityiseen, sosiaaliseen ja talouselämään.

Juuri tätä varten perustettiin aikanaan Suomeen v. 1915 Valtion seerumilaboratorio (…1970 Kansanterveyslaboratorio … 2008 THL), YK:n alaisuuteen v. 1948 Maailman Terveysjärjestö, WHO, ja Euroopan Unionin osaksi v. 2004 Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus, ECDC, sekä tietenkin lukuisiin muihin maihin omat kansanterveyslaitokset sekä luotiin niiden tiiviit yhteydet toisiinsa ja yliopistojen kansanterveystiedekuntiin.

 

Kun ei 100 %, niin kuitenkin 99 %?

Olisiko 99 % menestys – ilman tartuntaketjut pysäyttävää rokotetta – Covid-19 kohdalla mahdollista? Tietenkin on, koska Itä-Aasian ja Oseanian alueella Covid-19 kuolleisuus on vain 1 % siitä, mikä se on Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.  Twiittasin 24.6.: tähän tartuntatautiin on USA:ssa kuollut yli sata kertaa enemmän kuin Kiinassa. Osien vaihtumiselle ei löydy vertailukohtaa epidemioiden tuhatvuotisesta historiasta.

Ero ei johdu niinkään Itä-Aasian onnistumisesta vaan Länsimaiden perinpohjaisesta epäonnistumisesta kansalaistensa, yhteisöjensä sekä myös taloutensa suojelemisessa pandemian seurauksilta.  Tämän ovat [jo ennen Johdannossa esittelemääni WHO:n uunituoretta raporttia] nostaneet julkisuuteen niin anglosaksisen maailman johtavien kansanterveyslehtien the Lancetin ja the New England Journal of Medicinen päätoimittajat kuin meillä Suomessa omien blogipostauksieni lisäksi mm. Eroon koronasta -työryhmä sekä raskaan sarjan suomalaisvaikuttajat Martti Hetenmäki ja Bengt Holmström.  Koska Idän ja Lännen Covid-19 tartuntojen ja kuolemien vertailu herättää jatkuvasti epäuskoa, epäluuloja ja intohimoja, olen koonnut Worldometers tietokannasta maakohtaiset Covid-19 kuolleisuustiedot (ne vastaavat hyvin WHO:n, Global GitHubin, Oxford ja Johns Hopkins yliopistojen ylläpitämiä tietokantoja) ja laskenut niistä alla olevan taulukon vertailunumerot [kumulatiivinen tilanne 31.12.2020].  Taulukossa Eurooppa = EU, UK, Norja, Sveitsi ja Islanti, Pohjois-Amerikka = USA ja Kanada, Itä = Kiina, Etelä-Korea, Taiwan, Vietnam, Uusi Seelanti, Australia, Singapore, Malesia, Japani ja Hongkong.  Numero on vertailtujen ryhmien Covid-19 kuolemien (miljoonaa asukasta kohden) suhde.  Kaikkiaan Länsi-ryhmän väestö on 890 miljoonaa, Itä-ryhmän 1815 miljoonaa (ilman Kiinaa 375 miljoonaa).


Lännen 3 parasta / Idän 3 huonointa                                               kuolemien suhde

– Norja, Suomi, Viro / Australia, Japani, Hongkong                                     4,4

Kaukaiset harvaan asutut saaret

– Islanti / Uusi Seelanti                                                                                       50

Samankaltaiset maat

– Pohjoismaat / Uusi Seelanti                                                                             83

Länsi / Itä

– Eurozone / Itä (suluissa ilman Kiinaa)                                                        142 (52)

– EU / Itä (suluissa ilman Kiinaa)                                                                    148 (54)

– Eurooppa + Pohjois-Amerikka / Itä (suluissa ilman Kiinaa)                   157 (57)

Lännen 3 huonointa / Idän 3 parasta

– Belgia, Slovenia, Italia / Taiwan, Vietnam, Kiina                                           1082


Länsi-Itä vertailun yleistulos on robusti, se ei johdu esim. vertailtavien maiden valinnasta.  Itä on selviytynyt pandemiasta huomattavasti Länttä paremmin, käänneltiin numeroita millä tavoin tahansa.  Idän heikoimmatkin ovat onnistuneet monin verroin paremmin kuin Lännen parhaat. Lähes kaksi miljardia ihmistä elää maissa, jossa pandemia on tukahdutettu 90…99  %:sesti, joten tukahduttaminen on paitsi mahdollinen, myös taloudellisempi parempi vaihtoehto.

 

Tukahduttaminen, mutta miten?

WHO:n pääjohtaja Ghebreyesus esitti jo 13.3.2020. edelleen pätevät ohjeet pandemian leviämisen tukahduttamiseksi:

Ei ainoastaan testausta.  Ei ainoastaan tartuntaketjujen selvittämistä.  Ei ainoastaan karanteeneja.  Ei ainoastaan sosiaalista etäännyttämistä.  On tehtävä ne kaikki…  Kiinan, Korean, Singaporen ja eräiden muiden maiden esimerkki osoittaa selkeästi, että aggressiivinen testaus ja tartuntaketjujen selvittäminen, yhdistettynä sosiaaliseen etäännyttämiseen ja yhdyskuntien mobilisointiin kykenee estämään infektioita ja pelastamaan ihmishenkiä.

Tomas Pueyon 29.3.2020 julkaisema artikkeli Kronavirus: vasaran ja tanssin tie kuvaa ja perustelee erinomaisesti ne keinot, joilla pandemia voidaan tukahduttaa ja pitää tukahdutettuna, ja joita Idässä Covid-19 torjunnassa menestyneet maat ovat vaihdellen soveltaneet.

Epidemian tukahduttamisen menetelmät ovat kehittyneet paljon, mutta periaatteet ovat kestäneet aikaa.  Ei riitä, että terveet suljetaan sisään tai sairaat siirretään pois, ellei myös jäljitetä ja eristetä niitä, joiden kanssa sairaat seurustelivat ennen kuin huomasivat olevansa sairaita… (Daniel DefoeRuttovuosi, 1722).  Näin tukahdutettiin aikanaan rutto- ja myöhemmin myös SARS-, ebola- ja MERS-epidemiat, vaikka ne ehtivätkin ensin leviämään useaan maahan. (SK. 3.4.2020).

Tukahduttamisen menestyksellisesti toteuttaneiden maiden rajojen sisällä hallitsemattomaksi riistäytyneet pandemiatilanteet on ensin painettu hallittavalle tasolle tiukoilla alueellisilla eristys (cordon sanitaire) ja lockdown-toimilla, yleisillä kontaktikielloilla ja ulkonaliikkumisrajoituksilla.  Nämä rajoitukset ovat kestäneet muutamasta viikosta pariin kuukauteen (Wuhanissa, jossa pandemia sai alkunsa, 23.1. – 8.4.).

Tämän jälkeen hallintaan painetut epidemiat on pidetty kurissa  paikallisin ja kohdennetuin toimin (i) sulkemalla tartuntaherkkiä tiloja ja tapahtumia, (ii) testaamalla kaikki tartunnan saaneiden kanssa suoraan tai välillisesti kontaktiin joutuneet, (iii) eristämällä tartunnan saaneet ja altistuneet valvottuun karanteeniin riittävän pitkäksi aikaa, jotta he ovat joko parantuneet, osoittautuneet vapaiksi tartunnasta (yleensä 2 vko) tai heidät on toimitettu sairaalaan, (iv) jäljittämällä tartuntaketjut haastattelujen lisäksi teknisillä keinoilla, tehokkaat ja velvoittavat kännykkäsovellukset mukaan lukien, sekä (v) hoitamalla sairastuneet erillään muista potilaista – mieluiten omissa sairaalayksikköissään.  Nämä käytäntöjä jatketaan toistaiseksi, niin kauan kuin ne ovat tarpeen.  Epidemian riistäytyessä uudelleen on palattu alueen eristämiseen ja paikallisiin lockdown-toimiin.  Sellaisten kesto on kuitenkin jälleen rajoittunut muutamaan viikkoon (kts. Melbourne).

Näillä keinoilla pandemia on ensin tukahdutettu ja sitten pidetty alueellisesti ja ajallisesti vaihtelevalla menestyksellä tukahdutettuna kunkin maan ja/tai sen alueen rajojen sisällä.

Ulkomailta tai suojeltavan alueen ulkopuolelta tulevat tartunnat on estetty vaatimalla jokaiselta tulijalta negatiivinen testitulos ja eristämällä hänet vähintään kahdeksi viikoksi omalla kustannuksellaan omaan huoneeseensa karanteenihotelliin, kunnes uusi testitulos osoittaa hänet terveeksi (kts. Uusi Seelanti).  Norja on ensimmäisenä Euroopassa ottanut käyttöön pakollisen virustestauksen ja 10 vrk karanteenin [josta poikkeaminen on rikos] kaikilta maahan saapuvilta, myös Norjan kansalaisilta [pl. ’keltaiset alueet, joihin Euroopassa kuuluu vain Itä- ja Pohjois-Suomea].  Testaukset ja karanteenit eivät tietenkään ole koskeneet tavaraliikennettä, koska koronaviruksia kantavat ja levittävät vain ihmiset [sekä potentiaalisesti jotkin eläimet].

 

Mutta kyllähän meillä Euroopassakin…

Niinpä, periaatteessa samoja asioita on tehty myös Euroopassa, mutta tilojen ja tapahtumien sulkemista lukuun ottamatta ne eivät ole olleet velvoittavia, ei kohdennettuja määräyksiä vaan yleisiä ohjeita, joiden vapaaehtoisuutta on korostettu ja toteutumista katsottu läpi sormien.  Euroopassa myös kännykkäsovellukset ovat osoittautuneet hampaattomiksi, koska niiden tärkeimmiksi ominaisuuksiksi on vaadittu, että niistä ei saa näkyä missä, keitä lähellä ja milloin henkilö on ollut – siis täsmälleen niitä tietoja, joita tartuntaketjujen jäljittäjät nimenomaan tarvitsisivat (… ja mitä enemmän kansalaisille on vakuuteltu heidän yksityiselämänsä pysyvän 100 % salassa, sitä epäluuloisemmin he ovat kännykkäsovelluksiin suhtautuneet – toisin kuin somejättien kattavaan yksityistietojen keräämiseen ja hyödyntämiseen (sic!)).

Jokaiselle Suomen v. 2020 rajavalvontauutisointia ja keskustelua seuranneelle on selvinnyt, että testausta ja karanteenivalvontaa joko ei ole ollut tai ne ovat vuotaneet viimeistään siksi, että ne on alimitoitettu rajanylittäjien määrään nähden, niihin ei ole velvoitettu eivätkä ne edes suosituksina ole koskeneet kymmeniä-satojatuhansia rajan ylittäjiä.  Eikä tilanne muilla EU:n ulko- tai sisärajoilla ole ollut yhtään parempi.  Valvovat ja vuotavat rajat ovat vieneet ja vievät edelleen pohjan alueellisilta ja valtakunnallisilta Pandemian tukahduttamistoimilta.

Tukahduttamistoimenpiteitä vastustetaan täällä Lännessä silti ankarasti ja jopa väkivaltaisesti ja joukkovoimalla.  Miksi?  Koska ne puuttuvat kansalaisten loukkaamattomaksi koettuihin perusoikeuksiin.  Länsimaissa yksilön oikeudet tässä ja nyt ohittavat eturistiriitatilanteessa lähes poikkeuksetta yksilöimättömän väestön paikallisesti ja ajallisesti täsmentämättömät yleiset oikeudet.  Me olemme oikeuksia ja kääntäen rajoituksia hyväksyessämme kuitenkin hyvin epäjohdonmukaisia.  Rankaisemme autolla ajamisesta humalassa, koska tämä lisää lähimmäisten terveyden ja hengen menetyksen riskiä, vaikka tämä lisäriski on hyvin pieni.   Mutta emme rankaise saapumisesta maasta, jossa Covid-19 leviää, Suomeen testaamatta ja ilman karanteenia, vaikka tämä lisää samojen lähimmäisten riskiä moninkertaisesti humalassa ajamiseen verrattuna.

Martin Scheinin 22.5.2020:  Viruksen tapauskuolleisuus (CFR) on niin korkea, ettei mikään demokraattinen yhteiskunta tule hyväksymään sitä kuolintapausten määrää, johon strategian rakentaminen niin sanotun laumasuojan odottamisen varaan johtaisi. … Yritys korvata huolellinen ihmisoikeusarviointi esimerkiksi talouskasvua koskevalla odotuksella … edustaa eri rationaliteettia kuin ihmisoikeusperustaisuutta. … Kun eri ihmisoikeudet näyttävät edellyttävän erilaisia ratkaisuja eikä kaikkia niistä voida samanaikaisesti toteuttaa, etusija tulee antaa sille oikeudelle, jonka ydinalueelle tilanne sijoittuu, suhteessa muiden ihmisoikeuksien niin sanottuihin lievealueisiin. Koronavirusepidemian torjunnassa oikeus elämään saa erityisen korostetun aseman tämän periaatteen sovellutuksena, ja vaatii kaikissa yhteyksissä erityisen huolellisen tarkastelun osana toimenpidevaihtoehtojen valintaa.

Minä tulkitsen tämän näin: kun kaikkia ihmisoikeuksia ei voida toteuttaa samanaikaisesti, etusijalle on nostettava [lähimmäisen] oikeus elämään.  Siis silloinkin kun tämä voisi rajoittaa [yksilön] oikeuksia liikkua ja matkustaa rajoituksetta, kieltäytyä lääketieteellisistä kokeista, käyttää tai olla käyttämättä julkisissa tiloissa maskeja, viihtyä yökerhossa, jne.

Tärkein kuitenkin puuttuu – tavoite

Koronapolitiikalla, sen enempää kuin millään muullakaan politiikalla, tuskin saavutetaan tavoitteita joita sille ei ole asetettu, ja juuri tässä on Lännen ja Idän koronapolitiikkojen suurin ero ja tulosten selitys.

Lännessä koronapolitiikka perustui maaliskuulle saakka yleisesti oletukseen että Covid-19 käyttäytyy kuten influenssa.  Wuhanin uutisia ei otettu sellaisina kuin Kiina ne esitti, eikä vastaavaa ajateltu voivan tapahtua meillä kehittyneessä Lännessä.  Tavoitteeksi, sikäli kun pandemia tänne kuitenkin leviäisi, asetettiin käyrän madaltaminen, ts. pandemian etenemisen hidastaminen sopivasti, niin että toisaalta sairaaloiden kapasiteetti ei ylikuormittuisi, ja toisaalta väestö saavuttaisi kesään tai syksyyn mennessä laumaimmuniteetin sairastamalla – rokotettahan ei ollut, eikä sellaista lähivuosina odotettu saatavan. 

Käyrän madaltamiselta putosi pohja maaliskuussa sairaanhoidon luhistuessa ja ruumishuoneiden täyttyessä Bergamossa, Italiassa.  Reaktiot eri puolilla maailmaa vaihtelivat rauhoittelevista paniikkiin.  Italiassa 10.3., Norjassa 12.3., Suomessa, Ranskassa ja Espanjassa 16.3., Saksassa 21.3., Englannissa 23.3. ja useissa muissakin maissa otettiin käyttöön lockdown-toimenpiteitä.  Mm. Ruotsissa ja USA:ssa päätettiin kuitenkin jatkaa laumasuojan tavoittelemista sairastamalla.  Trumpin neuvonantaja Paul Alexander kirjoitti vielä 27.7. CDC:n johtajalle, Robert Redfieldille että Yliopistojen tulee pysyä avoinna Covid-19 levittämiseksi ja valitti [yliopistojen sulkemispäätöksestä] että me vedimme taistelukentältä voimakkaimmat aseet mitä meillä on, nuoret, terveet ihmiset, lapset, teini-ikäiset, jotka meidän täytyy saada nopeasti tartutettua, levittämään sitä edelleen, kehittämään [luonnollinen] immuniteetti [luonnollisen altistuksen kautta] ja siten pysäyttämään leviäminen.

Laumaimmuniteetin tavoitteleminen sairastuttamalla väestöä herätti alusta lähtien voimakkaita reaktioita.  Johns Hopkins yliopisto 29.4. , WHO 12.5. ja Tomas Pueyo 9.6. varottivat että kyseessä on vaarallinen harhakäsitys.  Ruotsalainen Tom Britton julkaisi 14.8. matemaattisen analyysin, jonka mukaan laumasuoja olisi mahdollinen jo kun tartunnan saaneiden osuus saavuttaisi 40 %.  Bergamon provinssin tulokset kuitenkin osoittivat, että laumasuojaan ei riittänyt 57 %, ja Nembron ja Alzanon kaupunkien tulokset että 61 % , Castiglione d’Addan  tulokset, että yli 70 %, … ja lopulta Brasilian Manauksen tulokset että siihen ei riitä edes 76 %.  Syynä on todennäköisesti vähäoireisen tai oireettoman tartunnan antama heikko ja/tai lyhyt immuunisuoja, mistä antavat merkkejä myös siellä täällä todetut Covid-19 tartuntojen toistuminen taudin jo sairastaneilla.

Kuten Scheinin aiemmin totesi, tavoite käyrän madaltamisesta ja laumasuojasta sairastamalla osoittautui inhimillisesti sietämättömän kalliiksi – eikä sitä julkisesti suosittele enää kukaan.

Mutta mitä tilalle?  Useimpien Länsimaiden politiikaksi näyttää muodostuneen rokotusten antaman suojan odottelu tasapainottelemalla kiikkulaudalla jonka toista päätä painavat yksilönvapauksien ja palvelusektorin vaatimukset, toista sairaanhoitokapasiteetin kestävyys ja kuolemantapausten määrän siedettävyys.  Syksyn rokoteuutiset rohkaisivat sekä kansalaisia että päättäjiä uskomaan että tasapainottelu helpottuisi nopeasti ja tulisi pian tarpeettomaksi.  Realistinen rokotusaikataulu venyy kuitenkin parhaimmillaankin (esim. Israel) puoleen vuoteen ja suurimmassa osassa maailmaa pitkälle vuoteen 2022.  Taistelu ei siis suinkaan ole ohi, ja juuri nyt sekä ainakin kesään saakka virus pysyttelee rokotteista riippumatta niskan päällä.

Lännen kiikkulautatasapaino on labiilissa tilassa, terveydellisesti, taloudellisesti ja poliittisesti.  Jos kiikkulaudan sairastavuus-kuolleisuuspään alta löytyy kiinteää maata, sellaista ei ole vielä kohdattu, ja viimeksi Irlanti on joutunut huomaamaan, että pudota voi todella syvälle ja kapuaminen takaisin toivottuun tasapainoon vaatisi onistuakseen epäinhimillisiä ponnistuksia.  On Lännen kiikkulautapolitiikka saavuttanut tavoitteensa tahi ei, onnistumiseksi sitä olisi tähän mennessä kertyneiden 40 miljoonan sairaskertomuksen, miljoonan kuoleman, miljardin ihmisen sosiaalisen, työ- ja kulttuurielämän kurjistumisen sekä biljoonien eurojen ja dollareiden taloudellisten menetysten jälkeen mieletöntä kutsua.  Jos Lännestä on löydettävä yksi onnistuminen, se on rokotteiden kehittäminen uutta virusta vastaan ja saattaminen massatuotantoon alle vuodessa – sensaatiomainen saavutus!

Tiettävästi vain kaksi maata päätti ja toteutti kurssin vaihdon kesken lennon, Australia ja Uusi Seelanti.  Myös Uudessa Seelannissa useimmat pääministeri Jacinda Ardernin helmi-maaliskuussa kuulemat epidemiologit suosittelivat Ruotsin esimerkkiin vedoten kevyttä pandemiakäyrän tasaamispolitiikkaa.  Pääministeri päätti kuitenkin seurata joukon toisinajattelijan, Michael Bakerin, ehdotusta, liittyä pandemian tukahduttamisrintamaan ja käynnistää maksimaaliset pandemian kontrollitoimet jo 25.3. kun maassa oli rekisteröity vain 205 Covid-19 tartuntaa eikä yhtään kuolemaa.  Tukahduttamisen menestyksestä kertoo parhaiten se, että jokseenkin kaikki maan sisäiset koronarajoitukset voitiin poistaa 8.6.2020, jonka jälkeen maassa on kuollut Covid-19 sairauteen vain 3 ihmistä.  Ei ihme, että Uusiseelantilaiset palkitsivat pääministerinsä 10.7.2020 muhkealla vaalivoitolla.

Idässä politiikan tavoitteeksi asetettiin alun perin pandemian tukahduttaminen mahdollisimman nopeasti sekä tämän jälkeen tukahdutettuna pitäminen, jotta yksilöllinen, sosiaalinen, yhteiskunnallinen ja talouselämä saataisiin takaisin normaaleille uomilleen ja niille koituvat vauriot minimoitua.  Tavoite ei ollut minimoida vaan päinvastoin maksimoida valittujen keinojen vaikutus.  Tästä huolimatta Taiwanissa, Japanissa ja Etelä-Koreassa ei otettu käyttöön yleistä lockdownia.

Vaikein paikallinen pandemian uudelleen riistäytyminen nähtiin heinä-syyskuussa Victorian osavaltiossa (Melbourbe), Australiassa, 20.6. – 20.9..  Siinä sairastui 20 000 ja menehtyi 750 australialaista, 82 % kaikista Australiassa Covid-19 sairauteen kuolleista.  Alueellinen eristäminen kuitenkin toimi. Viereisessä New South Walesissa (Sydney) tapaukset jäivät kymmenesosaan ja seuraavassa, Queenslandissa, (Brisbane) kahdeksankymmentäneljään.  Tällä kertaa tukahduttaminen onnistui, ja lokakuun alun jälkeen Covid-19 on vaatinut koko 26 miljoonan asukkaan Australiassa vain 23 ihmishenkeä.  Etelä-Koreassa (51 miljoonaa asukasta) on meneillään vastaavan suuruinen joulukuun alussa alkanut riistäytyminen, jossa tartunnat kuitenkin kääntyivät laskusuuntaan 8.1. (lähtötiedot löytyvät Worldometers/Corona sivustolta).  Japanissa on parhaillaan Etelä-Koreaa pahempi riistäytyminen, jossa tartunnat alkoivat vähentyä 10.1. ja päivittäiset kuolemantapaukset olivat maksimissaan 2 % USA:n lukemista.

Tavoitteensa Itä on kutakuinkin saavuttanut, vaikka ei suinkaan yhtä hyvin kaikkialla.

 

Me kärvistelemme, mitä tekee virus?

Virus käyttää sitä ainoaa resurssia mikä sillä on, tartuntaa kantavia ihmisiä – oireettomia, lieväoireisia ja vakavasti sairaita – alustana jolla se luo ja testaa uusia variantteja – Englannissa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa ja viimeksi tulleen tiedon mukaan Saksassa – siltä varalta, että ihminen nujertaisi entisiä.  Tätä kehittämisalustaa Länsi on tarjonnut viruksen käyttöön sata kertaa auliimmin kuin ItäMitä enemmän virusta on kierrossa, sitä useampia mutatoituneita variantteja ilmaantuu turvaamaan viruksen tulevaisuutta.  Virus ei pyri tappamaan isäntäänsä, tästä on sille vain haittaa [kuin polttaisi oman laboratorionsa], mutta yhden uuden variantin etu on parempi tarttuvuus lapsiin ja nuoriin, toisen nopeampi leviäminen, kolmannen lievemmät oireet, jotta isäntä ei välitä hävittää sitä, jne.  Me emme tarvitse SARS-CoV-2 virusta, mutta se tarvitsee ja käyttää meitä.


 

4 vastausta artikkeliin “Tukahduttaminen ja rokottaminen eivät ole vaihtoehtoja

  1. Kiitos jälleen lostavasta analyysista. Yksi tarkentava kysymys kuitenkin:

    ”Suomessa kevään pandemiahuipun (20.3. – 10.5.) tapauskuolleisuus, CFR = 5,7 %, aleni loppukesään ja alkusyksyyn (20.8. – 15.9) mennessä kymmenesosaan, 0,6 % tasolle. Vastaava kehitys nähtiin useimmissa Euroopan maissa, ja tästä vedettiin yleisesti johtopäätös, että joko pandemian tappavuus oli alentunut murto-osaan, tai hoito ratkaisevasti kehittynyt.”

    Itse ihmettelin tuota CFR:n laskua myös ja olenkin pohtinut voisikohan tuo osaltaan selittyä väärillä positiivisilla testituloksilla? En oikein ole luotettavaa tietoa löytänyt paljonko nuo PCR-testit antavat vääriä positiivisia tuloksia mutta ainakin tuolla tuon osuudeksi on arvioitu 0,5%.

    https://www.icd10monitor.com/false-positives-in-pcr-tests-for-covid-19

    Vaikka prosenttiluku onkin tuossa pieni niin tuolla on suuri merkitys silloin kun testejä tehdään paljon (Suomessa n.10 000-20 000/päivä) lähes koronattomassa populaatiossa.

    Onko sinulla tietoa paljonko nuo PCR-testit antavat prosentuaalisesti vääriä positiivisia kun testit tehdään terveelle polulaatiolle?

    Tietenkin voisi ajatella, että noiden väärien positiivisten osuus ei voisi olla suurempi mitä havaittuja tartuntoja on meillä minimissään havaittu.

    1. Ei tuohon 90 % CFR pudotukseen keväästä syksyyn oikeastaan muita selityksiä tarvita kuin yli 70 v. ikäisten [joihin suuri valtaosa Covid-19 kuolemista kohdistuu] tartunnan saaneiden osuuden aleneminen neljäsosaan sekä testaamatta ja havaitsematta jääneiden tartuntojen osuuden putoaminen 75 %:sta ehkä 10 %:iin. Niiden yhteisvaikutus on suuruusluokkaa 4×3 = 12.

Vastaa