Olemme kehittäneet häikäisevän kyvyn kadottaa olennainen epäolennaisuuksiin
Päätin blog-postaukseni 29.6.2019 Ne kolmekymmentäkolme ja Suomen omatunto: Uhraammeko suomalaislapset Syyriassa yhteenvetoon: Lapsen edun asettaminen ensisijaiseksi voi tarkoittaa vain sitä, että heidät on haettava pois [al-Holin] leiriltä välittömästi. Kaikki muu on toissijaista. Kysymykset syyllisyyksistä, rangaistuksista, vastuista, hoito- ja valvontatarpeista sekä maksajista on tietenkin hoidettava aikanaan, mutta ei ensisijaisen asian kustannuksella.
Aihe oli kuuma, ja siitä julkisuudessa keskusteltaessa ”lapsen edun ensisijaisuus” oli jokaisen huulilla, ja niille huulille lasten etu sitten yleensä pysähtyikin. Lasten ja äitien Suomeen noutamista vastustamaan muodostui epäpyhä allianssi, jota yhdisti ensisijaisen asian, lasten edun, häivyttäminen taka-alalle ja käytännön toimenpiteiden lasten pelastamiseksi viivyttäminen unohduksiin. Kesällä 2019 he ohjasivat keskustelun johdonmukaisesti toissijaisiin kysymyksiin, kansainvälisiin ja kotimaisiin oikeudellisiin sudenkuoppiin, äitien mahdollisesti tekemien rikosten selvittämisen vaikeuksiin, heidän lapsistaan [mahdollisesti] erottamisen ongelmallisuuteen sekä kolmenkymmenenkolmen 1…13 vuoden ikäisen lapsen mahdolliseen radikalisoitumiseen ja näinollen rehellisille suomalaisille veronmaksajille aiheuttamaan uhkaan. Kalifaattiin muuttaneet ja siellä synnyttäneet suomalaisäidit olivat hylänneet kotimaansa, sen isien uskon ja/tai äitien naisille voittamat oikeudet. Myös nämä seikat perustelivat kukin omalle taholleen niin äitien kuin lastenkin unohtamisen aavikon vankileirille. Suomessa, jonka vankiloista vapautuu joka vuosi 3000 törkeästä väkivalta-, raiskaus- tai henkirikoksesta tuomittua, näiden lasten ja heidän äitiensä kokeminen eksistentiaalisena uhkana osoittaa monumentaalista suhteellisuudentajun puutetta.
Jokaiselle, joka toivoi tai eri syistä vastusti lasten pelastamista Isis-Kalifaatin murskanneiden kurdien ja arabien SDF-joukkojen hallinnoimalta al-Holin vankileiriltä Syyrian sisällissodan keskeltä, oli selvää, että pelastaminen ei onnistuisi julkisessa debatissa jauhautuvan poliittisen päätöksenteon, virkatien ja avoimen diplomatian järjestyksessä, kansalla-on-oikeus-tietää-kaikki-mitä-kuka mediajulkisuuden poltteessa. Vaikka SDF toivoikin lasten ja naisten hakemista pois vankileiriltä, tilanteeseen jäi paljon yhtymäkohtia panttivankien vapauttamiseen epävakaista kohteista – mistä ulkoministeriöllä on toki aikaisempaakin kokemusta. Vihaista blog-postausta kesällä 2019 kirjoittaessani en tiennyt, että ulkoministeri Pekka Haavisto kuitenkin jo ponnisteli kulissien takana näiden lasten pelastamiseksi Syyriasta Suomeen. Niistä, jotka tiesivät, moni ei pitänyt näkemästään ja vielä vähemmän Haaviston mahdollisesta onnistumisesta – se saattaisi yhdentoista hairahtuneen naisen ja kolmenkymmenen vaarallisen lapsen Suomeen saapumisen ohella nostaa Haaviston jo ennestään vahvaa asemaa v. 2024 presidentinvaaleissa!
Heille ja jokaiselle, joka haluaa pitää al-Hol leirin suomalaislapset pysyvästi kaukana Suomesta ja uutiskeskiöstä, epäily virkavelvollisuuden rikkomisesta Haaviston yrittäessä siirtää konsulipäällikkö Pasi Tuomisen toisiin tehtäviin tämän vastustaessa arkaluontoisen asian – al-Holin leirin suomalaislasten kotiin tuomisen – edistämistä virkateitse ilman sitä koskevaa poliittista päätöstä, tuli onnen kantamoisena. Haavisto saatiin ripustettua löysään hirteen, poliisin esitutkinnan ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan tutkimuksen kohteeksi sekä pakolliseen äänettömyyteen lopulta kokonaisen vuoden ajaksi. YLE-Uutisista löytyy yhteenveto v. 2019 tapahtumista (2 ja 3) kulissien takana.
Se vuosi tuli sitten täyteen. Aina silloin tällöin kamerat kuvasivat Haavistoa kävelemässä mikrofoneja väistellen perustuslakivaliokunnan ovesta ilman oikeutta kertoa ulos mitään. Lopulta päästiin loppukohuun, jossa tulos – virkavelvollisuutta oli rikottu, mutta syytekynnys ei ylity – jäi Outi Alanko-Kahiluodon perustuslakivaliokunnan muille jäsenille lähettämän ja julkisuuteen vuodetun sähköpostin varjoon. Tyylipisteitä ei tietenkään heru siitä, että Alanko-Kahiluoto lähetti viestin ainoastaan hallituspuolueisiin kuuluville perustuslakivaliokunnan jäsenille, minkä virheen valiokunnan puheenjohtaja, Johanna Ojala-Niemelä, ja valiokuntaneuvos sittemmin korjasivat. Koska Alanko-Kahiluoto on eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen, kyse ei kuitenkaan ollut ulkopuolisesta painostuksesta, ulkoparlamentaarisesta puhumattakaan. Minulla ei todellakaan ole ensikäden kokemusta eduskunnan työskentelystä, mutta olisi minua silti työlästä saada uskomaan, että perustuslakivaliokunnan muut jäsenet [etenkin pandemian aikana] todellakin kommunikoisivat käsiteltävistä asioista keskenään ainoastaan valiokunnan istunnoissa ja ainoastaan pöytäkirjaan merkityin lausein.
Ensisijainen asia, al-Holin vankileirin suomalaislasten kohtalo, saatiin kuin saatiinkin jälleen, nyt syystalvella 2020, painettua toissijaisten asioiden, Haaviston rikoksen (!?) esitutkinnan ja perustuslakivaliokuntakäsittelyn, yhden sähköpostin ja sen julki vuotamisen mediamyrskyn varjoon. Kahdeksantoista kuukautta sen jälkeen, kun Haavisto käynnisti yrityksen kolmenkymmenenkolmen lapsen pelastamiseksi, heistä parikymmentä viettää jo toista tai kolmatta talveaan aavikolla piikkilankojen sisällä, poissa Suomesta, koulusta ja terveydenhoidosta, alttiina väkivallalle ja radikalisoivalle manipullaatiolle. Epäpyhän allianssin ideologinen laajuus selviää katsomalla, mitkä kaikki tahot ovat pysytelleet visusti hiljaa ja kuinka harvat ovat nousseet vaatimaan lasten noutamistaan vankileiriltä Suomeen. Tilanne jatkuu – huomio ohjataan toissijaisiin asioihin – niin kauan kuin Suomen päättäjistä, viranomaisista, järjestöistä, mediasta ja julkisista vaikuttajista liian harva haluaa että nämä lapset eivät katoaisi sinne missä he nyt ovat.
Lopetan toivottamalla al-Holin vankileirin suomalaislapsille pikaista Suomeen pääsyä sekä Pekka Haavistolle riemullista Joulua, paljon parempia Uusia Vuosia ja menestystä kaikille hänen tuleville hankkeilleen. On parempi joutua perustelemaan avun antamista kuin auttamatta jättämistä.
En voisi olla enempää samaa mieltä.
Täsmälleen.