Juha Hurme, NIEMI – ja miksi faktojen pitäisi olla totta

Pari vuotta sitten Elisabet Rehn valitsi Finlandia-voittajaksi Juha Hurmeen kirjan Niemi.  Jos et ole lukenut sitä, hyvä.  Jos olet lukenut ja – mikä pahinta – ihastuit kirjaan, pyydän anteeksi mutta en kadu.

Luin vasta äskettäin sen ensimmäisen ja viimeisen kappaleen ja nukuin sen jälkeen kehnosti koko loppuyön.  Hurmeen tyyli on rentoa, hieman sukua Valtaojalle.  Toisin kuin Hurme, Valtaoja ei kuitenkaan ole vähättelevä eikä ylimielinen, ja hänen tietonsa pitävät.  Hurmeen faktat pitävät tai eivät, sattumanvaraisesti.

Sivulla 10: ”Kosmoksen vety ja iso liraus heliumia ovat peräisin ajan ja avaruuden alkuhässäkästä [Big Bang 13,8 Mrd vuotta sitten], joka synnytti myös pikkurippusen … litiumia. Loput … litiumista ja … heliumvarastot ja kaikki muut raskaammat alkuaineet olemme saaneet tähtien fuusioreaktoreista  ja supernovaräjähdyksistä.”

PSivulla 11: ”… jokainen kehosi atomi on 13,8 miljardia vuotta vanha ja kiiltävät buutsisi ovat samaa taattua vintagea.” 

Siis! Syntyivätkö kaikki olemassaolevat atomit yhdessä ja samassa Big Bangissa 13,8 Mrd vuotta sitten, vai onko valtaosa alkuaineiden atomeista vetyä lukuunottamatta syntynyt myöhemmin [ja syntyy edelleen] tähtien fuusioreaktioissa ja supernovissa?  Jo oman tekstinsä läpilukemisella hänen olisi pitänyt huomata että hän esittää keskenään ristiriitaisia faktoja, ja tarkistaa kumpi on totta.

Edelleen sivulla 11: ”Maailmankaikkeus on … lukemattoman määrän tähtiä ja galakseja alkupisteestä lähtien. Näitä vaiheita me voimme nykyisin katsella ja opiskella, koska Albert Einstein opetti meidät  1900-luvun alussa näkemään takaperin kosmoksen historiaan”.  Einstein selitti v. 1906 Brownin liikkeen ja osoitti sen kautta atomiteorian fysikaaliseksi tosiasiaksi, selitti valosähköisen ilmiön [josta sai v. 1921 fysiikan Nobelin] ja yhdisti aineen ja energian, sekä avarsi Newtonin gravitaatioteorian yleiseksi suhteellisuusteoriaksi v. 1915.  Universumin laajenemisen osoitti kuitenkin Edwin Hubble v. 1929 kaukaisten galaksien valon punasiirtymän avulla.  Hän oli ensimmäisenä myös havainnut nämä galaksit v. 1924.  Big Bang-teoria tarvittiin tämän laajenevan universumin lähtöpisteeksi, ja sen taas esitti ensimmäisenä belgialainen kosmologi [ja jesuiitta], Georges Lemaitre v. 1927. Koko universumin täyttävän 4 K mikroaaltosäteilyn löytyminen v. 1964 katsottiin sen lopulliseksi varmistukseksi.

Sivun 13 puolivälissä Hurme kertoo: ”Me tiedämme nykyisin paljon kiinnostavaa asiaa kaikkeudesta. Jalkapallo pomppii kentällä, Kuu kiertää Maata ja Maa Aurinkoa samasta syystä. Syy ei ole painovoima [gravitaatio] kuten Newton luuli (sic!) 1680-luvulla, vaan avaruuden kaareutuminen.”  Einsteinin yleinen suhteellisuusteoria laajensi ja selitti Newtonin gravitaatioteorian, mutta korvasiko se sen?  Kyllä, esimerkiksi GPS-paikannuksessa.  Silti esim. NASA on katsonut Newtonin ’luulon’ riittävän tarkaksi kaikkien avaruusluotaimiensa reitin suunnitteluun ja ohjaukseen mukaan lukien 700 000 000 $ hintainen New Horizons luotain, jonka se lähetti 9,5 vuoden ja 10 Mrd km matkalle ottamaan lähikuvia Plutosta, pikkuplaneetasta, joka on kooltaan alle 1% maasta.  Newtonin 331 v. vanhalla Principialla pärjätään vielä kauas tulevaisuuteen.

Seuraava kommenttini menee avoimesti naljailun puolelle.  Samalla kun Hurme ihan oikein selittää, sivun 13 lopussa, että ”Ennen 13.8 miljardin vuoden takaista kosmisen kilpajuoksun starttilaukausta ei ollut mitään … Ei yhtään mitään”, jo lauseen alkuosan sana ”ennen” vie harhaan.  Geometrisen pisteen sisäpuolta, avaruuden ulkopuolta tai Big Bangia ’ennen’ ei yksinkertaisesti vain ole.

En minä Hurmeen kirjaan näiden virheiden ja epätarkkuuksien vuoksi kiukustunut, vaan sen vuoksi, että sille on sovitettu tietokirjan hahmo [vrt. Valtaoja: Kotona maailmankaikkeudessa], mutta ei sen kurinalaisuutta.  Mikä se sitten on?  Tieteisromaani …?  Kun minä löydän jo kirjan muutamalta alkusivulta ensilukemalla liudan epätosia, harhaanjohtavia ja keskenään ristiriitaisia faktoja, on ilmeistä, että että se sisältää 440 sivullaan kymmenittäin vastaavaa ’fake news & alternative facts’ materiaalia.

… mutta pitääkö sitä nyt sitten olla niin tosikko että jokaisen ”faktan” täytyy olla ”totta”?

Tällainen kirja vaikuttaa lukijaansa samoin kuin Fox-news katsojiinsa.  Sekoittamalla oikeita tietoja epätosilla, harhaisilla ja keskenään ristiriitaisilla ’faktoilla’, joiden suodattaminen jää lukijan vastuulle.  Se ei lisää vaan vähentää lukijansa ymmärrystä todellisuudesta.  Miksi?

Laajennan nyt kauas Hurmeen kirjan ulkopuolelle – se jää tässä vain taustalle yhdeksi detaljiksi.

Sitä, mitä sinä tiedät todellisuudesta voi verrata palapeliin, jonka palasista olet saanut aseteltua vain pienen osan eteesi pöydälle, osin muutaman palan ryppäinä, osin hahmottuvina kuva-alueina, osin irtopaloina.  Uudet tiedot ja kokemukset ovat lisäpaloja, hyvät palat liittyvät jo olemassaoleviin ja parhaat liittävät niitä toisiinsa.  Väärät tiedot, fake news ja muut harhat ovat paloja, joista harmittomimmat selvästi eivät kuulu joukkoon ja on helppo heittää roskakoriin, monet muut näyttäisivät sopivan jonnekin, mutta et vain löydä niille paikkoja.  Näyttivät ne miten lupaavilta tahansa, ne ovat tietomelua.  Haitallisimmat palat loksahtavat lupaavasti viereiseen palaan, mutta estävät sinua senjälkeen sovittamasta uusia paloja oikeille kohdilleen. Ne vääristävät sinun  todellisuuskuvaasi.  Sinä elät kuitenkin juuri tässä arjen todellisuuskuvassa, jossa oma mielesi on täydentänyt palapelin pöydälle asetettujen irtopalojen ja palaryppäiden välit, aivan samoin kuin minä elän omassani.  Kuva vastaa sitä paremmin todellisuutta, mitä vähemmän siinä on vääriä paloja, mitä lähempänä oikeat palat ovat oikeita paikkojaan, ja mitä pitemmälle palat ovat linkittyneet toisiinsa.

Mitä pitemmälle meidän todellisuuskuvamme vastaavat toisiaan, sitä helpompi meidän on ymmärtää toisiamme, ja toimia yhdessä.  Mitä paremmin meidän todellisuuskuvamme vastaavat todellisuutta, sitä helpompi meidän on yhdessä toimien saada aikaan tavoittelemiamme tuloksia.  Nämä kaksi ehtoa ovat toisistaan riippumattomia ja erikseen tosia, mutta vain yhdessä ne tekevät hedelmällisen yhteistyön mahdolliseksi.

Hyvä fiktio on oma palapelinsä, todellisuutta rajatumpi ja yksinkertaisempi.  Hyvä fiktio ei sekoita todellisuuden palapeliä, mutta taitavasti ja viisaasti pelkistettynä kuvana todellisuudesta se voi silti lisätä sinun ymmärrystäsi todellisuudesta.

Todellisuuskuvassa, jonka muodostaisivat ainoastaan sinun oppimasi tosiasiat ja kokemasi tapahtumat, sinun olisi elämässäsi mahdotonta suunnistaa.  Mistä tiedät että tuntematon maantie, jota ajat pimeänä iltana ei katkea mäennyppylän takana?  Maanvyörymä, kaatunut rekka-auto!  Molemmat olen kohdannut.  Mistä tiedät, että kaupasta ostamaasi hillopurkkia ei ole myrkytetty, että hissi ei jätä sinua kerrosten väliin, että kaupan kassa ei laskuta sinua olemattomista ostoksista ja antaa rahasta oikein takaisin, että nigerialaisprinssin lesken vain sinulle tarjoama uskomaton onnenpotku ei ole totta?  Et mistään – näitä palapelin paloja sinulla ei ole – vaan toimit omien mielikuviesi täydentämällä palapelin alueella, koska elämäsi olisi muutoin hyvin hankalaa sinulle itsellesi – ja sietämätöntä lähimmillesi.  Periaatteessa kaikki sinuun ammennetut väärät faktat, valheet, sekavuudet ja ristiriidat, joita et pysty oikopäätä hylkäämään ja unohtamaan, sumentavat sitä todellisuuskuvaa jossa sinä elät, ja samalla tekevät sinulle vaikeammaksi ymmärtää toista ihmistä ja toimia heidän kanssaan yhteiseksi hyväksi.

Kun Amerikan tupakkateollisuus määrättiin kymmenkunta vuotta sitten julkaisemaan salaiset vaikuttamisyhteytensä, Brown and Williamson Tobacco companyn arkistoista löytyi vuodelta 1969 muistio, jossa kerrottiin mm. “Doubt is our product since it is the best means of competing with the ’body of fact’ that exists in the mind of the general public. It is also a means of establishing controversy.”  ”It ain’t necessarily so” laulaa myös huumediileri Sportin’ Life Bessille Porgy ja Bess -musikaalissa.

Todellisuuskäsityksen rikkoutuminen muuttaa helpon vaikeaksi, yksinkertaisen monimutkaiseksi, hävittää luottamuksen, ennustettavuuden ja turvallisuuden ja tuo tilalle epävarmuuden, pelon ja vihan.  Siksi se onkin vallantavoittelijan perustyökalu.  Populistipoliitikot osoittelevat rahvaan joukoille pelon ja vihan kohteiksi ulkoisilta tunnusmerkeiltään erottuvia toisuskoisia, toisrotuisia tai toista kieltä puhuvia.  Valistuneempien kansalaisjärjestöt tarjoavat koulutetuille yksilöille näkymättömiä uhkia, kemikaaleja, säteilyä, GMO:a.  Todella hankalaksi asiat tekee se, että (I) kaikki todellisuuskäsitystä ja turvallisuudentunnetta ravistelevat uhkakuvat eivät ole harhaa ja valhetta, ja (II) todellisten ja harhaisten uhkakuvien erottamiseen ei monessa tapauksessa ole yksinkertaista happotestiä.

Tiede identifioi, laajentaa ja kehittää universaalia todellisuuskuvaa, joka on ideaalisella tasolla pätevä kaikille, kaikkialla ja aina.  Tiede etsii maksimaalisen yleispäteviä ja yksinkertaisia lainalaisuuksia, joita voidaan soveltaa mahdollisimman laajalle, niin että tieteen teoreettinen soveltaminen vastaa käytännön havaintoja todellisuudesta, ja käytännön soveltaminen toimii odotetulla tavalla.  Tästä täydellinen esimerkki on aiemmin mainitsemani New Horizons luotaimen matka kuvaamaan Plutoa, joka edellytti useiden luonnontieteen alojen ja niitä soveltavien teknologioiden saumatonta yhteensopivuutta.  Mikään määrä valtaa, tahtoa, hurmaa, innostusta ja mielikuvitusta ei siihen olisi kyennyt – toki niistä oli apua.  Se, että valtaosa tieteen tuloksista ja sovelluksista ei edes voi päästä lähellekään New Horizon luotaimen täsmällisyyttä, ei mitenkään mitätöi niitä tieteinä, mutta ei myöskään vapauta niitä universaalisuuden ideaalista.

Vastaa