Koronaepidemian torjunta: ei rahat vai henki, vaan rahat ja henki

Epidemian hidastaminen vai tukahduttaminen

Kun covid-19 epidemia alkoi joulukuussa 2019 leviämisen ensin Wuhanin kaupungissa, sitten muualle Kiinaan ja helmi-maaliskuussa 2020 maailmanlaajuiseksi pandemiaksi, eri maiden kansanterveysasiantuntijoiden käsitykset sen tappavuudesta vaihtelivat kausi-influenssaa vakavammasta SARS:ia lievempään.  Ensimmäisten kuukausien aikana edelliset arvioivat covid-19 sairauden tartuntakuolleisuudeksi (= osuus tartunnan saaneista, joka menehtyy sairauteen), IFR = 0,04…0,1 %, jälkimmäiset päättelivät Wuhanin epidemian tiedoista, että IFR = 3…5 %.  Samassa suhteessa vaihtelivat myös käsitykset siitä, miten epidemiaan tulisi suhtautua.  Pitäisikö covid-19 epidemian suhteen tavoitella laumaimmuniteettia hidastamalla epidemian kulkua läpi väestön riittävästi, jotta sairaaloiden hoitokapasiteetti ei ylikuormittuisi?  Vai pitäisikö unohtaa väestön immuunisuoja ainakin rokotteen valmistumiseen saakka, ja hidastamisen sijaan tukahduttaa epidemia etsimällä ja eristämällä tartunnan saaneet karanteeniin, jäljittämällä tartuntaketjut taakse- ja eteenpäin, ja hoitamalla sairastuneet?

Kausi-influenssavaihtoehdon ja siten lievästi rajoittavan epidemian hidastamispolitiikan kannalle asettuivat aluksi selkeimmin Pohjoismaat ja Englanti – joiden mielestä taudin leviämistä tulisi hillitä sen verran, että erityisesti tehohoitokapasiteetin ylikuormitus vältettäisiin, mutta epidemian päättyminen jätettäisiin tautiin sairastuneiden ja siitä parantuneiden tuottaman laumaimmuniteetin/laumasuojan varaan – rokotetta tai lääkettä kun ei ollut.

Hälytyskellojen olisi pitänyt soida jo silloin kun Wuhanin sairaaloiden tehohoitokapasiteetti kaatui tammikuussa ylikuorman alle, potilaiden kuolleisuus nousi rajusti, kymmeniä lääkäreitä ja hoitajia menehtyi, kaupunkiin jouduttiin perustamaan yhden viikon aikana useita uusia sairaaloita ja tuomaan 11 000 sairaanhoidon ammattilaista muualta Kiinasta.  Italian Lombardian sairaanhoito luhistui maaliskuun alkupuolella, kokonaiskuolleisuus nousi jyrkästi, yksin lääkäreitä menehtyi 25.4. mennessä 141.  Lombardiaan määrättiin ulkonaliikkumiskielto (sulku, cordon sanitaire, lockdown) 9.3., ja pääministeri Conti laajensi sen koko Italiaan 10.3..  Ranska ja Espanja seurasivat 16.3., Saksa 21.3..  Suomessa tuli 19.3. voimaan yli 10 henkilön kokoontumisen ja yleisötilaisuuksien kielto, 70 v. täyttäneet määrättiin pysymään kotonaan, ravintolat ja päiväkodit suljettiin, ja kaikki mahdolliset työt, kouluopetus mukaan lukien, siirrettiin etänä tehtäväksi.  Uudenmaan ja muun Suomen raja pidettiin suljettuna 29.3. – 15.4..  Englannissa Imperial Collegen laskelmat sekä satojen epidemiologien ja virologien avoin kirje kirkastivat pääministerille Johnsonille, ettei maan sairaanhoitojärjestelmä NHS kestäisi hidastamispolitiikan epäonnistumista eikä talous sen onnistumista.  Hän teki äkkikäännöksen, ja määräsi Britannian sulkuun 23.3..  Pian Johnson sairastui myös itse.  Covid-19 potilaiden hoito kriisiytyi Lombardian jälkeen mm.  Pariisissa, Madridissa ja New Yorkissa.  USA:n ohjeellinen sulku tuli voimaan 30.3. ja kattaa nyt 89 % maan väestöstä.

Ainoastaan Ruotsi on pitäytynyt laumaimmuniteettiin tähtäävässä hidastamispolitiikassa.  Suomessa sinänsä lievien rajoitusten teho on osoittautunut yllättävän hyväksi.  Covid-19 epidemian leviäminen on meillä ollut verkkaista, sairastuneiden ja kuolleiden määrät noin kymmenesosa Ruotsin vastaavista.  Suomalaiset ovat yleensäkin noudattaneet saamiaan ohjeita hyvin, ja tämä koskee erityisesti covid-19 sairauden suurinta riskiryhmää, yli 70 v. ikäistä väestöä.  Sen, etteivät tartunnan saaneet suomalaiset kuten ruotsalaisetkaan vanhukset ole millään erityisellä tavalla vastustuskykyisiä SARS-CoV-2 virukselle, osoittavat tartuntaryppäät vanhusten hoivakodeissa, joissa tautiin on menehtynyt 20…50 % kaikista asukkaista – aivan kuten muissakin maissa.  Epidemia kasvaa Suomessa kuitenkin edelleen.

 

Se suuri kysymys on covid-19 tartuntakuolleisuus, IFR

Asia kuulostaa yksinkertaiselta, tartuntakuolleisuus on se prosenttiosuus tartunnan saaneista, joka menehtyy sairauteen.  Ja yksinkertainen se olisikin, jos (i) me tietäisimme tarkoin kuinka monta ihmistä covid-19 sairauteen esim. Suomessa on kaikkiaan kuollut, (ii) vastaavasti kuinka moni on saanut SARS-CoV-2 tartunnan, sekä (iii) mikä on keskimääräinen aikaviive tartunnasta kuolemaan.  Niihin kaikkiin liittyy sekä puuttuvaa tietoa että olemassaolevan tiedon epätarkkuutta.  Palaan näihin tuonnempana.

Pahimmillaan ovat toki kausi-influenssatkin kuormittaneet sairaanhoitojärjestelmiä ja sairastuttaneet hoitohenkilökuntaa, mutta covid-19 vaikutukset ovat osoittautuneet paljon vakavammiksi.  Laumasuojaan tähtäävän hidastamispolitiikan kannattajien vakiopuolustus on ollut, että tartunnan saaneiden todellinen määrä on paljon positiivisia virustestituloksia suurempi, eikä näy missään rekistereissä, koska valtaosa sairastaa covid-19:n lievänä, jopa huomaamattaan, että epidemia on todellisuudessa levinnyt 20 – 30 kertaa laajemmalle kuin mitä on tiedossa.  Tästä seuraisi kaksi asiaa: (i) todellinen tartuntakuolleisuus olisi paljon rekisteröidyistä kuolleista ja tartunnan saaneista laskettua alhaisempi – itse asia tosiaankin pahemman influenssaepidemia tasolla ja; (ii) epidemia olisi jo laantumassa, mutta ei niinkään rajoittamistoimenpiteiden ansiosta kuin sen vuoksi, että laumaimmuniteetin tasoa ollaan jo lähestymässä.

Suurta, vaihtelevaa ja tuntematonta osuutta tartunnan saaneista ei todellakaan ole diagnostisoitu eikä rekisteröity covid-19 potilaiksi.  On jo tilastollisesti selvää, että kun Ranskassa 35% ja Etelä-Koreassa 1,8% kaikista testatuista on osoittautunut SARS-CoV-2 positiivisiksi, Ranskassa täytyy olla huomattavasti enemmän tunnistamattomia viruksen kantajia kuin Etelä-Koreassa.  Virustesti ei myöskään paljasta vasta saatua tartuntaa eikä jo ohimenovaiheessa olevaa sairautta.  Serologiset vasta-ainetestit antavat tuloksen vasta 2…4 viikon kuluttua tartunnasta, mutta ne paljastavat myös jo ohitetun taudin.  Molempien ongelmina ovat niin näytteenotosta ja -käsittelystä kuin laboratorioanalytiikastakin johtuvat epätarkkuudet, jotka tuottavat sekä vääriä positiivisia että vääriä negatiivisia tuloksia.  Väestötason arvioinneissa ne ovat käyttökelpoisempia, mutta ongelmaksi jäävät silloinkin tilanteet, joissa todellisten tautitapausten osuus väestössä on samaa suuruusluokkaa tai pienempi kuin väärien positiivisten tulosten osuus näytteissä [Kuten näyttää tapahtuneen 29.4. julkaistuissa THL:n Uudenmaan tuloksissa].

Epätäydellinen tilastointi koskee myös covid-19 kuolemia.  Myöskään niistä ei suurta ja vaihtelevaa osuutta ole sellaisiksi rekisteröity, koska kaikkia oireiltaan sopiviakaan potilaita ei ole testattu edes sairaaloissa, vielä vähemmän, jos he ovat kuolleet kotonaan tai hoivakodeissa.  Useissa maissa covid-19 epidemia on lisännyt kokonaiskuolleisuutta 20…100% yli raportoidun covid-19 kuolleisuuden, mitä on vaikeaa selittää millään muulla kuin raportoimattomilla covid-19 kuolemilla, ja monissa suurissa kaupungeissa lisäykset ovat vielä paljon suurempia, 100…500% [NYT 27.4., FT 26.4., NS 29.4.].

Diagnostisoimattomien covid-19 tartunnan saaneiden osuus alentaa laskettua tartuntakuolleisuutta, raportoimattomien covid-19 kuolemien osuus taas kohottaa sitä.  Näiden seikkojen lisäksi tartuntakuolleisuustietojen vertailua vaikuttavat eri väestöjen ikäjakaumat ja taustariskit [ylipaino, tupakointi, diabetes, sydän-verisuoni- ja keuhkosairaudet], sekä sairaanhoitokapasiteetin ylikuormitus, joka voi kaksinkertaistaa tartuntakuolleisuuden.

Kaikkia näitä tekijöitä on pyritty kontrolloimaan allaesitetyissa tutkimuksissa, joissa yleensä epätäydellisestä datasta on kaivettu ulos ’todellista’ tartuntakuolleisuuden arvoa.  Seuraavassa tiivis katsaus näihin tutkimuksiin, joissa on myös linkit lähteisiin:

1) Princess Diamond risteilyaluksessa puhjenneen covid-19 epidemian seurauksena matkustajat ja miehistö virustestattiin.  26.3. mennessä 7 heistä oli kuollut ja laskettu  IFR = 1,3% (0,38-3,6).  Tuon päivän jälkeen covid-19 kuolleiden määrä on kuitenkin lisääntynyt, ja tämän päivän tiedoista laskettu IFR = 2,0%.

2) Etelä-Korean datasta arvioitu tartuntakuolleisuus on matalampi, IFR = 0,4 – 0,7%.

3) Imperial Collegen tutkijat julkaisivat 16.3. kiinalaiseen covid-19 dataan perustuvan mutta brittiläuis-amerikkalaiseen väestöön sovitetun arvion, IFR = 0.9% (0.4%-1.4%), mikä [kuten useimmat muutkin tässä esitetyt] on samaa suuruusluokkaa kuin koko väestön yhden vuoden kokonaiskuolleisuus, n. 1%.  Ikäryhmittäiset tartuntaosuudet jotka vaativat sairaalahoitoa, tehohoitoa tai menehtyvät arvioitiin seuraavasti:

ImperialCollegeIFR.pngDavid Spiegelhalter kiinnitti kuitenkin huomionsa siihen, että myös Imperial Collegen arvioimat IFR:n ikä- ja sukupuolijakaumat ovat varsin lähelle taustakuolleisuuden ikä-, ja sukupuolijakaumia.  Yksinkertaistaen, covid-19 tartunta karkeasti kaksinkertaistaa  riskin kuolla tartuntavuonna iästä ja sukupuolesta riippumatta.    

4) Viikon Imperial Collegen jälkeen Oxfordin tutkijat julkaisivat Italian ja Yhdistyneen Kuningaskunnan covid-19-epidemian ensimmäisen kuolemantapauksen jälkeisen kahden viikon datan mallintamiseen.  UK:n (Italian) osalta malli antaa tulokseksi että epidemia olisi alkanut jo yli kuukauden (noin kuukauden) ennen ensimmäistä kuolemantapausta, ja että 19.3. (6.3.) väestöstä jo 36…68% (60…80%) olisi  saanut tartunnan.  He olettivat, että vain 0,1% tartunnan saaneista kehittäisi vakavan tautimuodon, ja vain 0,014 % kuolisi siihen, ts., covid-19;n IFR = 0,014%.  Myöhemmät tutkimukset ovat kumonneet tämän varhaisen Oxford-tutkimuksen tulokset niin tartunnan saaneiden [kts. (13): UK:ssa tartunnan saaneiden osuus oli 15.4. 4%, ts. kymmenesosa siitä, mitä sen piti Oxford-tutkimuksen mukaan olla jo kuukautta aikaisemmin], kuin tartuntakuolleisuudenkin osalta [kts. (8): Lombardian Bergamon provinssin väestön kokonaiskuolleisuus oli jo 15.4. noussut 0,46%, yli 30-kertaa enemmän kuin mitä se Oxford-tutkimuksen perusteella olisi voinut nousta jos 100% koko väestöstä olisi saanut tartunnan].  Esitellen tämän Oxford-tutkimuksen näinkin kattavasti, koska ilmestyttyään maaliskuun neljännellä viikolla se on epäilemättä vaikuttanut monen epidemiologin odotuksiin niin piilossa etenevän covid-19 epidemian laajuudesta,  covid-19 sairauden väestöriskistä, kuin myös laumaimmuniteetin tavoittelemisen kannattavuudesta. Sitäpaitsi, siihen viitataaan edelleen.     

5) Covid-19 epidemian syntykaupungissa, Wuhanissa tehty covid-19 kuolemien päivitys kohotti covid-19 kuolleiden lukumäärää 50%, ja arvion infektoituneiden osuudesta 2-3%:iin koko väestöstä.  Tästä laskettu alustava IFR = 1,4%.

6) Uusi kattava Pasteur Instituutin julkaisema, sairaalaan joutuneiden ja covid-19 diagnostisoitujen kuolleiden määrästä simuloituihin infektoituneiden määriin perustuva ranskalaistutkimus tuottaa IFR = 0,53%.  Huomioimalla, että covid-19 epidemian aikana Ranskan kokonaiskuolleisuus on kuitenkin noussut 81% enemmän kuin raportoidut covid-19 kuolemat, oikeampi IFR = 0,96%.

7) Koko Belgian väestöä edustava serologinen SARS-CoV-2 vasta-ainetutkimus osoitti että vasta-aineprevalenssi  kaksinkertaistui kahdessa viikossa, 4,6% vuorikaudessa ja oli 4,3% 16.4.   Olettaen että vasta-aineet havaitaan verinäytteestä vasta 10 … 21 vrk tartunnan jälkeen, ja keskimääräinen aikaviive infektiosta kuolemaan on 26 vrk, saadaan IFR = 0,7 –  1,3%.

8) Lombardian Bergamon provinssin 1 108 000 asukasta lienevät kärsineet covid-19 epidemiasta enemmän kuin ketkään muut koko maailmassa.  Maaliskuun alusta huhtikuun puoliväliin alueen kokonaiskuolleisuus ylitti normaalitason viisinkertaisesti, 5140 ylimääräisellä kuolemalla (L’Eco di Bergamo 25.3., The Local.it 3.4.L’Eco di Bergamo 15.4.].  Jos oletetaan, että provinssin jokainen asukas olisi saanut tartunnan, saadaan minimiarvoksi IFR = 0,46%.  Tartunnan saaneiden osuudeksi oli kuitenkin tuolloin arvioitu 26% mikä nostaisi IFR = 1,8%.

9) Bergamon kaupungin keskustasta 10 km koilliseen Nembro on teollistuneen vuoristolaakson, Valle Serianan, keskuskaupunki, ja oli maalisuussa  koronaviruspandemian keskuspaikka.  Sen 11 000 asukkaan [yli 65 v osuus 20%] kokonaiskuolleisuus 1.2.-20.3. 2020 oli 158, joista covid-19 diagnoosin oli saanut 31.  Saman aikajakson kokonaiskuolleisuus on edellisinä vuosina ollut keskimäärin 35, ts. epidemian aikainen ylimääräinen kuolleisuus oli 123 (Corriere 26.3., New Scientist 3.4.), 1,1% koko väestöstä, korkein covid-19 aiheuttama kuolleisuuden kasvu missään päin maailmaa.  Nembrossa kuoli maaliskuussa 2020 enemmän ihmisiä kuin yhdenkään kokonaisen vuoden aikana 2012 -2019.  Olettaen että covid-19 tartunnan olisi saanut jokainen Nembron asukas, saadaan IFR = 1,1%, mitä voidaan pitää robusteimpana mahdollisena covid-19 taudin IFR arviona [Covid-19 sairauteen kuolleiden osuus SARS-CoV-2 tartunnan saaneista ei voi matemaattisesti olla alhaisempi kuin siihen kuolleiden osuus koko väestöstä].

Tietopäivitys 4.5.2020:  Nembron [ja sen naapurikaupungin Alzanon] väestöä edustavan 1500 verinäytteen serologiset vasta-ainetestit jaettiin puoliksi Papa Giovannin ja Bolognini di Seriaten sairaaloiden laboratorioiden tehtäväksi.  Edellisessä saatiin positiivisten näytteiden osuudeksi 61% jälkimmäisessä 58-59%.  Kuolleiden määrä on 20.3. jälkeen edelleen kohonnut, ja v. 2020 ylikuolleisuus oli 11.4. mennessä noussut 162:een (BMJ 14.5.2020).  Olettaen, että uusia covid-19 kuolemantapauksia ei 11.4. jälkeen olisi enää ilmaantunut, Nembron datasta laskettu covid-19 tartunnan saaneiden IFR = 2,3%, ja koko väestön PFR = 1,4%.  

Sikäli kun laumaimmuniteetti edellyttää 60% tartuntaprevalenssia, edellisestä seuraa suoraan että se samalla tappaa 1,4% väestöstä.  Sellainen kuvitelma tai luottamus, että covid-epidemia voitaisiin ohjata hallitusti läpi väestön ja (mahdollisesti) hankkia näin  laumasuoja SARS-CoV-2 virusta vastaan alle kuymmenesosalla tästä riskitasosta, ei perustu empiiriseen tietoon eikä tieteelliseen analyysiin.  Kansanterveydestä ja turvallisuudesta vastaavien päättäjien kohdalla sellainen olisi rikollista toiveajattelua.

Sosiodemografisesti/ekonomisesti Pohjois-Italian väestö ei eroa suuresti Suomen väestöstä.  Yli 65 v. osuus Nembron väestöstä on 20%.  Pohjois Italian väestön eliniän odote on muutaman vuoden Suomea korkeampi ja riskitekijät (ylipaino, sydän- ja verisuonisairaudet, diabetes) ovat suomalaisten vastaavia alemmat, joten covid-19 sairauden suomalaisväestössä aiheuttama IFR on Bergamoon verrattuna todennäköisemmin suurempi kuin pienempi.

10) Kontrafaktuaalinen aikasarja-analyysi Italian, Lombardian ja Bergamon 1.1. – 28.3. 2020 ylikuolleisuuden (vs. 2015-2019) siitä osuudesta, joka korreloi raportoitujen covid-19 kuolemien kanssa tuotti puolestaan seuraavat tulokset väestön covid-19 kuolleisuudelle (PFR) 28.3. mennessä: Koko Italian covid-19 kuolleiden määrä oli  yli kaksi kertaa enemmän kuin raportoidut covid-19 kuolemat, 52 000 +/- 2000; Lombardian väestön covid-19 PFR = 0,22%, Lombardian PFR = 0,57; Vastaavat covid-19 tartuntaosuudet Lombardiassa 23% (95%CI: 12-41%), ja Bergamossa 67% (95% CI: 33-100%), mikä artikkelin kirjoittajan mukaan olisi Bergamossa mahdollisesti riittänyt laumaimmuniteettiin. 

Bergamossa virustesteissä päivittäin löydettyjen uusien covid-19 diagnostisoitujen määrä kääntyi jyrkkään laskuun 25.3..  Epidemian alusta saakka laskettu kokonaismäärä lisääntyi siitä huolimatta 26.3.:sta 11.5.:een 49%, 7900:sta 11 800:aan, ja se lisääntyy edelleen 39…50 #/vuorokausi.  Jälkimmäiset havainnot ovat ristiriidassa maaliskuun lopussa saavutetun laumaimmuniteetin kanssa.

11) Yksitoista eri puolilla maailmaa tehtyä, helmi-huhtikuussa julkaistua tutkimusta käsittävä covid-19 sairauden tartuntakuolleisuuden meta-analyysi, antaa tulokseksi, IFR = 0,75% (0,49 – 1,01).  Jos huomioidaan ainoastaan huhtikuussa julkaistut 7 tutkimusta [joissa kuolleisuus on pidentyneestä seuranta-ajasta johtuen suurempi], saadaan tulokseksi korkeampi IFR = 0,93%(0,48 – 1,37).  

12) New Yorkin koronakuolleisuus– ja SARS-CoV-2 vasta-ainetuloksista iän ja sukupuolen lasketut covid-19 tartuntakuolleisuus tulokset ovat:NYCIFR.png

Ekstrapoloituna koko USA:n väestölle: IFR = 0,863% (miehet 0,978%, naiset 0,739%). 

13) Yhdistyneen Kuningaskunnan väestön kattavan serologisen vasta-ainetutkimuksen aineisto kerättiin ennen huhtikuun  puoliväliä.  Sen mukaan väestön vasta-aineprevalenssi olisi 4%, ts. covid-19 olisi siihen mennessä tarttunut 2,6 miljoonaan brittiin.  Sen tuloksista laskettu tartuntakuolleisuus  olisi 1,73%.  Epidemian kasvu oli kuitenkin tuolloin vasta juuri pysähtynyt ja päivittäiset kuolemat alkoivat alentua vasta huhtikuun loppupuolella, joten osa myöhemmin kuolleista on saanut tartunnan vasta vasta-ainetutkimuksen päätyttyä  juuri  olisi tuolloin saanut  infektion.  Laskien 22.4. mennessä kuolleista saadaan IFR = 1,1%, jota pidän luotettavampana arviona. 

14) Vastaavan Espanjan kattavan vasta-ainetutkimuksen  tulos on sama, IFR = 1,74%. Siihen pätee myös sama verinäytteiden ottamisajakson ja kuolleisuuden aikaero, joten arvion perusteella korjattu IFR = 1,1%. Sikäli kun Espanjan serologisten näytteiden keräysjaksosta saadaan tarkempaa tietoa, myös korjattu IFR voi jonkinverran muuttua.

Nämä eri tutkimuksista, tietokannoista ja maista, erilaisilla laskentatavoilla äärimmäisen pelkistetystä [Nebro] matemaattisesti vaativiin [Ranska ja Belgia] tuottavat väestötason tartuntakuolleisuudeksi IFR = 0,7 – 1,8%.  Matalammat arvot vastannevat tilanteita, joissa sairaanhoitokapasiteetti on riittänyt kaikkiin tarvittaviin tehohoitoihin, korkeammat taas niitä, joissa merkittävä osuus väestöstä on sairastunut ja sairaanhoitokapasiteetti on ylikuormittunut.  Covid-19 taudin väestötason tartuntakuolleisuus on siis suuruusluokaltaan kymmenkertainen verrattuna niihin kausi-influenssan tartuntakuolleisuusarvioihin, joita mm. THL (ja tätä seuraten STM) käyttää, IFR = 0,04 – 0,1%.  Näin matalien riskinarvioiden käyttöä voidaan perustella ainoastaan ajatuksella, että 65…70 vuotta vanhempi väestö on tarkoitus eristää jokseenkin pysyvästi muusta yhteiskunnasta [mikä hoivakodeissa asuvien ja kotihoitoavun varassa elävien kohdalla on tietenkin mahdottomuus], tai että vanhuuseläkkeellä elävän väestön riski yksinkertaisesti jätetään huomioimatta.  

Olettaen että 2/3 Suomen 5,5 miljoonasta asukkaasta saa SARS-CoV-2 tartunnan tämä on oletetun laumasuojan edellytys se tappaisi IFR-arvolla 0,7% 25 000 ja IFR-arvolla 1,8 % 67 000 suomalaista, sekä ylittäisi molemmissa tapauksissa tehohoitokapasiteetin monikymmenkertaisesti.  Ymmärrän hyvin, että näin valtavat vainajamäärät tuntuvat mahdottomilta uskoa, onhan epidemia jatkunut meillä jo kolmatta kuukautta, ja siihen on menehtynyt vasta 250 suomalaista. 

Mutta katsotaampa mitä Uudellamaalla on jo tapahtunut.  Sen 1,6 miljoonasta asukkaista on 29.4. mennessä 128 on kuollut covid-19 sairauteenoli, vaikka THL:n juuri julkaiseman serologisen tutkimuksen mukaan todennäköisesti vasta 0,6% (max 1,7%) saanut covid-19 tartunnan.  Tämän arvion epätarkuus on vielä suuri, mutta seuraavan ei: 60% Uudenmaan väestöstä on sata kertaa enemmän, niin tartunnan saaneina, kuin kuolemantapauksinakin, 12 800.  THL:n Jouni Tuomiston tutkimusryhmän mallianalyysin mukaan covid-19 epidemian pelkkään hidastamiseen perustuva poltiikka aiheuttaisi Uudellamaalla 6000 ihmisen ylikuolleisuuden.  Lombardian Nembron 11 000 asukkaan 123 covid-19 kuolemasta ekstrapoloimalla Uudellamaalla kuolevien määrä olisi 17 600   mikä huomioisi myös tehohoidon romahtamisen vaikutuksen.  Haluammeko me todellakin heittäytyä sellaisen uskomuksen varaan, että kiitos jonkin tuntemattoman, mutta meille suomalaisille äärimmäisen suotuisan tekijän covid-19 kuolleisuus jäisi meillä sittenkin edellälasketuista vain kymmenesosaan tai vieläkin pienemmäksi. 

 

Entä laumasuoja?  Ehkä – ehkä ei

Kymmenientuhansien uhrien lisäksi laumasuoja saattaisi myös osoittautua pelastusveneeksi, joka ei pidä vettä.  Covid-19 sairauden tarjoama immuniteetti, joka on laumasuojan edellytys, saattaa jäädä eräiden muiden influenssa- ja koronaviruksen tavoin lyhytaikaiseksi.  Science-lehdessä juuri julkaistu Harvardin tutkijoiden katsaus neljän muun koronaviruksen tarjoamasta immuniteetista ei rohkaise [Science, NYT], ja myös WHO varottaa luottamasta covid-19:n antamaan immuniteettiin.  Guandongista, Kiinasta lepakoista maailmalle levinnyt SARS, ja toisen koronaviruksen aiheuttama Arabian niemimaalta kameleista levinnyt MERS epidemiat tukahdutettiin, vaikka ne olivatkin jo ehtineet levitä useisiin maihin.  Tutkimusaineistoa, saati käytännön kokemusta niitä sairastaneiden immuniniteetistä on silti vain vähän.  Lievempiä hengitystieinfektioita aiheuttavat koronavirukset, mm. HCoV-OC43 ja HCoV-HKU1, kiertävät maailmaa jatkuvasti muuttuen ja niiden antama immuunisuoja kestää vajaasta vuodesta kahteen.

Covid-19 rokotteen kehittämiseen panostetaan maailmassa nyt enemmän kuin yhdenkään rokotteen kehittämiseen koskaan.  Tätä kehittämistyötä on tuettava, mutta se ei takaa onnistumista.  Yhdellekään koronavirukselle ei rokotetta ole tuotettu, ja mm. Imperial Collegen professori David Nabarro varottaa että covid-19 vaaran kanssa voidaan joutua elämään pysyvästi.

Tilanne kuitenkin kuulostaa pahemmalta kuin mitä se on.

Laumasuoja ja rokotus eivät suinkaan ole meidät ainoat toivomme, aivan kuten ne eivät ole olleet ainoita toivoja monen muunkaan vaarallisen sairauden suhteen.  Epidemioiden tukahduttamisen menetelmät ovat vuosisatoja vanhat, mutta kestäneet hyvin aikaa.  Ei riitä, että terveet suljetaan sisään tai sairaat siirretään pois, ellei myös jäljitetä ja eristetä niitä, joiden kanssa sairaat seurustelivat ennen kuin huomasivat olevansa sairaita… (Daniel Defoe, Ruttovuosi, 1722).

Näillä menetelmillä, sekä katkomalla välilliset altistustiet ja mahdollisuuksien mukaan rokottamalla väestöä opittiin kahdella edellisellä vuosisadalla hävittämään, tukahduttamaan tai ehkäisemään sellaiset tappavat tartuntataudit kuin rutto, syfilis, kolera, lavantauti, isorokko, tuberkuloosi, malaria, polio, tuhkarokko, HIV, jne.  Täysin niistä saatiin kuitenkin hävitettyä vain isorokko.  Tehokas ja turvallinen rokote saatiin kehitettyä myös polioon ja tuhkarokkoon, mutta ei muihin näistä taudeista.  Tästä huolimatta jo 150 vuotta tauti- ja kampanjakohtaisesti käytetty vasara ja tanssi – ensin epidemian tukahduttaminen väestötason rajoituksilla, sitten jatkuva seuranta, ehkäisy ja puuttuminen uusiin tartuntatapauksiin – on kaksinkertaistanut meidän elinajan odotteemme ja vähentänyt lapsikuolleisuuden sadasosaan.  Sen, että SARS-CoV-2 virusta ei mahdollisesti saada hävitettyä eikä sitä vastaan ehkä myöskään saada kestävää immuunisuojaa, ei tarvitse vaikuttaa meidän elämäämme senenempää kuin vastaava tilanne MERS:in, HIV:n tai tuberkuloosin suhteen – kunhan myös covid-19 ensin otetaan niiden tavoin riittävän tiukkaan valvontaan.

Alkaneen vuosisadan vaarallisimpia tartuntatautiepidemioita ennen covid-19:a ovat olleet SARS [2002-3, levisi ympäri maailman, mutta erityisesti Itä-Aasiassa, 8096 tapausta, 9,6 % kuolleisuus, ei uusia tunnettuja tapauksia heinäkuun 2003 jälkeen], MERS [2012 – levinnyt ympäri maailman, mutta erityisesti Arabian niemimaalla ja Etelä-Koreassa, 2500 tapausta, kuolleisuus 39%, tautia ei ole saatu täysin hävitettyä], Ebola [tunnettu vuodesta 1976 – levinnyt ympäri Afrikkaa, kymmeniä- satojatuhansia tapauksia, kuolleisuus 20…90%, tautia ei ole saatu hävitettyä] ja Zika [tunnetttu vuodesta 1964 – levinnyt Eurooppaa lukuunottamatta lähes kaikkialle maailmaan, pienipäisiä microcephalia-vauvoja on syntynyt kymmeniätuhansia tai enemmän, tautia ei ole saatu hävitettyä].  Yhteenkään näistä vaarallisista tartuntataudeista ei ole pysyvää ratkaisua, ei myöskään tehokasta lääkitystä, ainoastaan Ebolaan on edes hätätilakäyttöön hyväksytty rokote, ja kuitenkin niiden aiheuttamat laajallekin levinneeet epidemiat on pysäytetty ja tukahdutettu ja taudit on pidetty ajoittaisista epäonnistumisista huoliomatta jotakuinkin kurissa.

Juuri tätä työtä varten perustettiin v. 1948 Maailman Terveysjärjestö, WHO, v. 2004 EU:n ECDC ja jo näitä ennen eri maiden kansanterveyslaitokset sekä luotiin niiden välille tiiviit yhteydet toisiinsa ja yliopistojen kansanterveystiedekuntiin.

 

Mikä meni pieleen covid-19 kohdalla – onko mitään enää tehtävissä?

Ensin Kiinassa yritettiin salata ja sitten vähätellä epidemiaa, kunnes Kiina tiedotti WHO:lle keuhkokuume-epidemiasta Wuhanissa 31.12.2019, uuden koronaviruksen eristämisestä 7.1.2020 ja viruksen geenisekvenssin 12.1..  Ensimmäiset tapausraportit Kiinan ulkopuolelta saatiin Thaimaasta 13.1., Japanista 15.1. sekä Etelä-Koreasta ja Taiwanista 20.1..  WHO:lla oli ilmeisesti tietoa epidemiasta jo viimeistään vuodenvaihteessa, mutta se julkaisi ensimmäisen koronatilanneraportin Novel Coronavirus (2019-nCoV), Situation Report – 1, vasta 21.1.2020, kun sairaustapauksia tunnettiin 282.  Siinä WHO raportoi kattavasta ohjelmasta itse taudin ja sen aiheuttajan tutkimiseksi, hoidon ja rokotteen kehittämiseksi ja leviämisen ehkäisemiseksi, tiedottamiseksi sekä väliaikaiset ohjeet jäsenmaille.  EU:n Komission Innovaatio ja Tiedekomissaari Mariya Gabriel ja Terveyskomissaari Stella Kyriakides järjestivät 30.1. lehdistötilaisuuden juuri päätetystä koronavirusepidemian tutkimuksen 10 M€ hätärahoitusohjelmasta.  Sen enempää tilaisuus kuin ohjelmakaan ei tuona päivänä kiinnostanut mediaa eikä poliitikkoja, olihan se brittimeppien viimeinen päivä Brysselissä!

Läntisessä maailmassa, Pohjois- ja Länsi-Euroopassa eritoten, kuitenkin uskottiin, että epidemia ei ulotu tänne, eikä tule juurikaan vaikuttamaan meidän elämäämme.  Suomessa THL:n tiedotus aliarvioi epidemian riskejä jatkuvasti ja systemaattisesti (IS 14.3.).  2.2.: Wuhanista lähtenyttä koronavirusta on paremmat mahdollisuudet torjua kuin 2000-luvun alun sars-epidemiaa (mutta ei torjuttu).  15.2.: …koronavirukseen sairastuneilla eurooppalaisilla on vähäinen riski kuolla tautiin (150 000 on jo kuollut), jne.  Tiedotteiden sävy pysyi tyynnyttelevänä vielä läpi maaliskuun ensimmäisen viikon, kun epidemiatilanne Lombardiassa kriisiytyi.  WHO antoi 29.2. ohjeet epidemia-alueilta tulevien matkustajien terveydentilan tarkistamisesta ennen lentoa, neuvonnasta lennon aikana, miehistön suojautumisesta ja varustamisesta mahdollisesti oirelevien matkustajien varalle, maahantulotarkastuksista ja tulijoiden tarkasta seurannasta 14 vrk maahantulon jälkeen.  Suomessa vastaavat ohjeet saatiin voimaan vasta kuukautta myöhemmin.

Ilmeisesti Ruotsin kansanterveyslaitoksesta, sen johtavalta valtionepidemiologilta, Anders Tegnelliltä, oli kotoisin se yli Pohjoisen ja Läntisen Euroopan levinnyt ajatus, että covid-19 epidemia ei olennaisesti poikkeaisi kausi-influenssaepidemiasta, ja että paras reagointitapaolisi hankkia kansalle luonnollinen laumaimmuniteetti antamalla epidemian levitä hallitusti yli koko väestön – sittenhän asia olisi poissa päiväjärjestyksestä.  Väestön suunnitelmallinen sairastuttaminen immuunisuojan hankkimiseksi on kansanterveystieteiljältä käsittämätön lähestymistapa vakavaan tartuntatautiin, ja Tegnell myönsi että kyse on kokeesta.

Kuolleisuuden sijaan covid-19 epidemian hallintaa määrittäväksi kysymykseksi nostettiin tehohoitokapasiteetin riittävyys.  Vihreän kansanedustajan [ja lääkärin] Mirka Soinikosken (HS 19.4.) mukaan lääkärikollegat ovat yhteydenotoissaan toivoneet ihmisten ymmärtävän, että tehohoito ei ole taikatemppu.  Se ei ole tavoiteltava asia. Jos teholle joutuu, asiat ovat huonosti.  Tehohoitoon joutuvista covid-19 potilaista 15-50% menehtyy ja niille, jotka selviytyvät, 2-3 viikon tehohoitojakso on fyysisesti ja henkisestä äärimmäisen rankka kuuri, josta erityisesti iäkäs potilas ei eloon jäädessäänkään välttämättä koskaan palaa ennalleen.

Lääkintöneuvos Heikki Pälve, joka johti 2013-2017 Maailman Lääkäriliiton Eettistä komiteaa, kirjoitti Suomen Kuvalehdessä: LÄÄKÄRIN etiikan perusarvoja ovat potilaan paras sekä ihmisarvo ja elämän kunnioittaminen.  Laumaimmuniteettiin pyrkiminen tarkoittaa antautumista taudin edessä, suurta kuolleisuutta – ja on näiden arvojen vastaista. Vaihtoehto Suomelle ei voine olla muu kuin päämäärätietoinen epidemian pysäyttäminen yleisten rajoitusten asteittaisen poiston yhteydessä.

Vielä v. 1969 Tuula Nyman ja Saaren Vangit lauloi ”ensin meillä tehdään sairaita ja sitten sairaala”.  Kansanterveystieteen osastolla väitelleenä tutkijana minun on mahdotonta ymmärtää vastuunalaista kansanterveysasiantuntijaa, joka esittää, että epidemioiden tulisi antaa ensin tehdä työnsä ja sairaaloiden tehdä sitten omansa.  Monipuolisen ja tehokkaan kansanterveystyön nimenomainen tehtävä on ehkäistä maksimaalinen osa kaikista potentiaalisista sairaustapauksista.

Suomen päättäjät ovat jo oppineet epidemian tukahduttamisstrategian käsitteet: etsi – testaa – eristä – jäljitä – hoida, mutta eivät ilmeisesti niiden tarkoitusta, joka ei ole epidemian hidastaminen, vaan pysäyttäminen ja sen uusiutumisen torjunta.  Mm. Kiina, Etelä-Korea, Taiwan ja Uusi Seelanti ovat näin toimien tässä onnistuneet, ja erityinen ansio menestyksestä kuuluu huikeasti kehittyneelle mobiili-ICT:lle.  Vaikka covid-19 pidemia lähti liikkeelle juuri sieltä, koko Itä-Aasian ja Oseanian osuus maailman huhtikuun loppuun mennessä kertyneistä koronatapauksista oli 5% ja kuolemista 3%.  Nämä osuudet pienenevät edelleen päivä päivältä.

Silmien edessä olevista menestystyksistä huolimatta Suomen keskeiset kansanterveyspäättäjät ja -toimijat näyttävät alistuneen siihen, että vaikka covid-19 tartunnan saaneita on vasta alle prosentti suomalaisista, sairaaloissa ja kuolleita vain  parisataa, epidemia läpäisee lopulta koko väestön, kyse on vain siitä, kuinka kauan sinä kuluu ja miten meidän taloutemme voi sen kestää.  Toisin sanoen, he eivät usko että me suomalaiset – valtion- ja aluehallinto, kansanterveystyö, informaatioteknologia ja maailman parhaat koulut käynyt kansa – voisimme kyetä samaan, kuin Itä- Aasialaiset, edes mallioppimisen kautta ja valmiit työkalut käteen annettuna.  Ainakin minä uskon, että me pystymme siihen.

 

Kansanterveyden ja kansantalouden edut ovat epidemian torjunnassa samat

Terveys- ja talousetujen vastakkaisuus on covid-19 strategioista keskusteltaessa otettu useimmiten itsestäänselvyytenä.  Paljonko toisesta on varaa/mahdollista/pakko luovuttaa toisen hyväksi, kun kaikkea ei voi saada.  Koko ongelma on ajatusharha, jonka on osoittanut mm. Tomas Pueyo ja Juha Tervala, ja koetan itse osoittaa sen tässä.

Toisin kuin Euroopassa ja Amerikassa, Itä-Aasiassa muistettiin SARS ja MERS epidemioiden kokemukset, ja yleiset tartuntatautiepidemian torjunnan periaatteet otettiin nopeasti käyttöön uuden sairauden estämiseksi tai tukahduttamiseksi.  Yhdistäen periaatteeltaan ikiaikaiset epidemian tukahduttamismenetelmät, etsi–eristä–jäljitä–hoida, nykyaikaiseen mobiiliin tietotekniikkaan onnistuivat monet Itä-Aasian maat vain muutaman viikon kuluessa joko torjumaan koko epidemian [Taiwan, Hongkong], tukahduttamaan sen kokonaan [Kiina] tai hyvin matalalle ja hallitulle tasolle [Etelä-Korea, Uusi Seelanti, aluksi myös Singapore].  Siirtymällä mahdollisimman nopeasti pitkistä ja summittaisista massarajoituksista lyhytaikaisiin ja kohdennettuihin yksilörajoituksiin ne ovat kyenneet samanaikaisesti sekä vähentämään covid-19 pandemian aiheuttamia sairauksia ja kuolemia, että madaltamaan ja lyhentämään sen taloudellisia vahinkoja.  Etelä-Korean työttömyys oli 14.1.2020, ennen pandemiaa, 3,7%, 16.4., sen keskellä, 3,9% ja ennuste heinäkuun puoliväliin, 14.7., on 4,2%.  Ts. pandemialla työllisyysvaikutukset ovat minimaaliset. Hyvin mielenkiintoisen näkökulman talousvaikutuksiin avaavat myös kuvaajat ihmisten fyysisen liikkuvuuden muutoksista eri maissa maalis-huhtikuussa 2020 (google.com/covid19/mobility).  Kun matkat julkisen liikenteen asemille, kauppoihin ja virkistyspaikkoihin sekä työpaikoille vähenivät epidemian kokonaan torjuneessa Taiwanissa 7% ja sen esimerkillisen tehokkaasti tukahduttaneessa Etelä-Koreassa 16%, ne vähenivät liikkumisrajoituksista vapaassa Ruotsissa 29%, Suomessa 50%, sekä Englannissa, Italiassa ja Ranskassa 71 – 76%!

Pandemiataloutta voi oppia myös viime vuosisadan tuhoisimmasta v. 1918-20 H1N1-influenssaepidemiasta.  Työllisyyden, tuotannon arvon ja pankkien taseiden kasvut olivat 42 amerikkalaisessa kaupungissa tilastollisesti sitä suuremmat, mitä nopeammin pandemian torjuntatoimet käynnistettiin, mitä pitemmän aikaa niitä jatkettiin ja mitä alhaisempi influenssakuolleisuus niillä saavutettiin [Correia, Luck & Verner: Pandemics Depress the Economy, Public Health Interventions do not: Evidence from the 1918 Flu].

Puhe siitä, että meidän on valittava joko talouden tai ihmishenkien pelastaminen vie hakoteille.  Käytettävissä oleva evidenssi viittaa siihen, että epidemian hidastamispolitiikka tuhoaa molemmat, mutta epidemian nopea tukahduttaminen sekä tehokas jälkihallinta pelastaa molemmat, koska se palauttaa nopeimmin kansalaisten luottamuksen omaan turvallisuuteensa niin sijoittajana, työntekijänä kuin kuluttajanakin.  Kyseessä ei ole rahat tai henki, vaan rahat ja henki.

 

Yhteenveto

– Laaja ja monipuolinen evidenssi osoittaa, että covid-19 taudintartuntakuolleisuus IFR = 0,7 – 1,8% riippuen sairaalahoitokapasiteetin kantokyvystä.  Se on kertaluokkaa korkeampi kuin Suomen tähänastisissa virallisissa epidemialaskelmissa käytetty IFR = 0,04 – 0,2%.

– Vuosia kestävä laumasuoja voi osoittautua toiveajatteluksi, ts. epidemia saattaa palata kerta toisensa jälkeen, aivan kuten useimmat influenssavirukset ja lieväoireiset koronavirukset.

– Rokotteen aikaansaaminen olisi tietenkin parasta mitä covid-19 taudin kohdalla voi toivoa, ja jokaiseen lupaavaan rokotehankkeeseen kannattaa investoida sekä rahaa että henkilöresursseja.  Samalla on kuitenkin varustauduttava myös siihen mahdollisuuteen, että sellaista ei lähivuosina ole saatavissa.

Edelläsanottu kuulostaa pahemmalta kuin mitä se on

– Tilanne on lopulta samankaltainen kuin se, jossa ihmiskunta on elänyt koleran, lavantaudin, syfiliksen, malarian, HIVn, SARSin, MERSin, ebolan, zikan, ja lukuisien muiden vaarallisten epidemioiden kanssa vuosikymmenien ja satojen ajan.  Yhteenkään niistä ei ole sellaista ’loppuratkaisua’ jota nyt suuria riskejä ottaen tavoitellaan, ts. kestävää immuniteettia, varmaa ja turvallista lääkehoitoa tai rokotetta.  Näiden kanssa on silti selvitty ja selvitään edelleen juuri niillä ajan testaamilla keinoilla, joita kokemus ja kansanterveystieteet ovat tuottaneet ja kansanterveysviranomaiset soveltaneet, joita WHO on tammikuun loppuviikolta lähtien epätoivoisesti patistanut hallituksia käyttämään, joihin uusi mobiili ICT tarjoaa ennenkokemattoman tehokkaiksi osoittautuneita työvälineitä, ja joilla paikoin epäonnistuneenkin alun jälkeen monet Itä-Aasian maat ottivat viimeksi tämän vuoden covid-19 epidemia kontrolliin.  Etsi – testaa – eristä – jäljitä – hoida.

– Itä-Aasiassa on siis toimittu pelikirjan mukaan ja onnistuttu hyvin sekä terveyden, että talouden turvaamisessa.

– Avainkysymys on, miksi meillä Lännessä ei ole nyt covid-19 tapauksessa kyetty toimimaan samoin?  Miksi meille näyttää terveydellisesti ja taloudellisesti katastrofaalisiksi osoittautuneiden kokeilujenkin jälkeen olevan vaikeaa palata pelikirjan sivuille, aiemmin oppimaamme ja ottaa käyttöön kehittämämme  informaatioteknologian huikeat mahdollisuudet.

– Vaihtoehto ei ole rahat tai henki, vaihtoehto on rahat ja henki.

Euroopan hallituksilla on korkea aika alkaa etsiä ja löytää kansalaisiaan tyydyttäviä vastauksia seuraaviin kysymyksiin, (i) miksi me emme pysty samaan kuin monet Itä-Aasian demokraattisesti hallitut oikeusvaltiot? (ii) verrattuna esim. Etelä-Koreaan, Taiwaniin ja Uuteen Seelantiin, mitkä ovat ne korvaamattoman kalliit arvot, jotka meidän eurooppalaiset yhteiskuntamme ja kulttuurimme tarjoaa miljoonien estettävissä olevien sairaustapausten, satojentuhansien kuolemien, talousromahduksen, sekä kymmenien prosenttien väestöosuuksien pitkien ja summittaisten kotiarestien vastapainoksi?  

Ainakin käsite ”hyvinvointivaltio” kuulostaisi liian irvokkaalta vastaukselta.

 

Koronaepidemiaa ei pidä hidastaa – se pitää tukahduttaa

Covid-19 kaltaisen tappavan epidemian torjunnassa nopein tulos, pienimmät henkilövahingot ja kustannukset saadaan tekemällä mahdollisimman paljon mahdollisimman varhain, tavoitteena epidemian tukahduttaminen (Suppression).  Tukahduttamisen tielle lähtivät ensin Taiwan, Hong Kong ja Singapore, jotka saivatkin epidemian pysäytettyä jo sen ensimmäiselle portaalle, Kiina, joka tosin yritti hyssytellä koko joulukuun ja tammikuun loppupuolelle saakka, mutta ryhtyi sitten voimakkaisiin tukahduttamistoimiin, sekä Etelä-Korea, jonka yksi supertartuttaja, 61 v. nainen, yllätti 18.2. täysin.  Kaikissa näissä maissa tavoitteeksi asetettiin epidemian nopea tukahduttaminen.  Valtavalle Kiinallekin se onnistui kolmessa kuukaudessa, ja lopulta vain 3300 ihmishengen menetyksellä (https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/situation-reports/20200324-sitrep-64-covid-19.pdf?sfvrsn=703b2c40_2).  Euroopan ja myös Suomen hallitukset turvautuivat epidemian alkuvaiheessa päinvastaiseen, seurannan ja liioittelua välttelevien toimien vaihtoehtoon, tavoitteena epidemian etenemisen hidastaminen (Curve flattening) riittävästi, jotta sairaanhoidon kapasiteetti voisi riittää sen seurauksien hallintaan.

WHO julkaisi ensimmäisen koronatilanneraportin Novel Coronavirus (2019-nCoV), Situation Report – 1, 21.1.2020, kun sairaustapauksia tunnettiin vasta 282.  Jo siinä WHO raportoi kattavasta ohjelmasta itse taudin ja sen aiheuttajan tutkimiseksi, hoidon ja rokotteen kehittämiseksi ja leviämisen ehkäisemiseksi sekä siitä tiedottamiseksi.  WHO myös julkaisi väliaikaiset ohjeet jäsenmaille (https://www.who.int/docs/default-source/coronaviruse/situation-reports/20200121-sitrep-1-2019-ncov.pdf?sfvrsn=20a99c10_4).  Jo muutaman vuorokauden kuluessa WHO:n covid-19 seuranta syveni, äänenpainot vakavoituivat ja tulivat vaativammaksi.  Jo 24.1. WHO korosti viruksen leviämisen ehkäisemisen [jäljittämällä ja eristämällä sairaat ja heidän kanssaan kontaktissa olleet] sekä sairaanhoidon työntekijöiden terveyden turvaamisen keskeisyyttä.  Viesti epidemian tukahduttamisen puolesta oli selvä.  Pääjohtaja Ghebreyesus 13.3.: Ei ainoastaan testausta. Ei ainoastaan tartuntaketjujen selvittämistä.  Ei ainoastaan karanteeneja. Ei ainoastaan sosiaalista etäännyttämistä. On tehtävä ne kaikki…  Kiinan, Korean, Singaporen ja eräiden muiden maiden esimerkki osoittaa selkeästi, että aggressiivinen testaus ja tartuntaketjujen selvittäminen, yhdistettynä sosiaaliseen etäännyttämiseen ja yhdyskuntien mobilisointiin kykenee estämään infektioita ja pelastamaan ihmishenkiä (https://www.who.int/dg/speeches/detail/who-director-general-s-opening-remarks-at-the-mission-briefing-on-covid-19—13-march-2020).  Hätätilaohjelman johtaja Ryan varoitti 20.3.: Sairaanhoitojärjestelmät ovat luhistumassa koronaviruksen alla: Tämä ei ole vain paha influenssakausi. (https://www.cnbc.com/2020/03/20/coronavirus-who-says-health-systems-collapsing-this-isnt-just-a-bad-flu-season.html).

Selkein ja kattavin vastaani tullut kuvaus covid-19 epidemian hallinnan vaihtoehdoista on: https://medium.com/@tomaspueyo/coronavirus-the-hammer-and-the-dance-be9337092b56.  Covid-19 epidemiat eri maissa kasvoivat ja kasvavat eksponentiaalisesti siihen asti kunnes tehokkaat tukahduttamistoimet otetaan käyttöön.  Koreassa eksponentiaalinen kasvu pysähtyi 2.3., kun intensiiviseen SARS-CoV-2 virustestin käyttöön, jokaisen tartunnan saaneen pakolliseen kotikaranteeniin ja sekä hänen että hänen kontaktihenkilöidensä puhelimiin asennettujen appien kautta tapahtuvaan seurantaan ja valvontaan perustuvat tukahduttamistoimet alkoivat tehota.  Viikkoa myöhemmin tapausmäärän kasvu oli jokseenkin tyrehtynyt.  Koreassa sovelletut epidemian tukahduttamistoimet ovat yhteiskunnan kannalta vähemmän invasiivisia kuin esim. Kiinassa käytetyt ja nyttemmin myös Euroopassa käyttöön otetut, mutta ne edellyttävät yhteiskunnallisia valmiuksia ja yeknistä infraa, jotka Korea kehitti v. 2015 MERS epidemian tukahduttamiseksi, ja joita muualla ei toistaiseksi ole testattuna ja valmiina.

Vaikka covid-19 sairaus on 75-85 %:lle potilaista tavallisen flunssan kaltainen, n. 5 % potilaista saa sen seurauksena vakavan keuhkokuumeen ja tarvitsee sairaalahoitoa, usein 2-3 viikon pituista tehohoitoa, ja tämä on covid-19 epidemian hoidon pullonkaula.  Tehohoitokapasiteetti loppui tammikuun lopussa kesken Wuhanissa, maaliskuun alussa Lombardiassa, ja se uhkaa loppua kesken useilla alueilla Euroopassa ja USA:ssa.  Kun välttämätöntä tehohoito- ja hengityskonekapasiteettia ei enää riittänyt useimmille potilaille Lombardiassa, covid-19 tapauskuolleisuus alkoi nousta 2..3 %:sta 6..8 %:iin.  USA:ssa ja Saksassa on muuta maailmaa enemmän tehohoitopaikkoja väestömäärää kohden.  Silti Tomas Pueyo osoittaa, että ellei covid-19 epidemiaa tukahduteta siellä tehokkaasti alkuunsa, tehohoitopaikat voivat riittää vain pienelle osalle tarvitsevista covid-19 potilaista, joiden kuolleisuus kaksinkertaistuu tämän vuoksi.  Ongelma ei kuitenkaan rajoitu vain covid-19 potilaisiin, koska vaille tehohoitoa jää silloin myös suuri osuus muista potilaista, joiden henkiin jääminen riippuu tehohoitopaikasta, ja joita varten tuo kapasiteetti on kehitetty.  Jos covid-19 epidemia kestää vuoden nämä oheisvahingot lisäisivät sen USA:ssa aiheuttamia kuolemia 1,5 miljoonalla.  Covid-19 epidemian hidastaminen tarkoittaa myös sen pitkittämistä, ja vaikka se voisikin vähentää marginaalisesti covid-19 potilaiden kuolemia, se samalla varaisi vastaavasti edelleen lisää tehohoitomahdollisuuksia muilta potilailta – suo siellä, vetelä täällä.

Tähän lisään vielä oman kokemukseni taustalta yhden pitkitetyn epidemian oheisvahingon – yli 70 ikäisten ja muiden riskiryhmien liikuntamahdollisuuksien pitkitetyn leikkaamisen.  On yksi asia köpötellä jalka kipsissä 6 viikkoa ja aivan toinen olla suljettu neljän seinän sisään 6 – 12 kuukaudeksi.  Alun perin hyväkuntoisen 75-vuotiaan fyysinen kunto tai 85-vuotiaan kyky selviytyä arjesta itsenäisesti ei ole näin pitkän karanteenin jälkeen palautettavissa.

Tomas Pueyon Medium-artikkelin sivulta voi ladata Gabriel Goh’n Epidemiologisen laskentatyökalun http://gabgoh.github.io/COVID/index.html.  Sen avulla voi mallittaa, käyttäen annettuja tai itse kirjallisuudesta valittuja parametrien arvoja epidemian kulkua aikajanalla: kuinka monta ihmistä väestöstä valittuna päivänä altistuu, infektoituu, on sairaalassa ja menehtyy.  Lähtien liikkeelle maaliskuun ensimmäisestä päivästä, nykyisistä hidastamistoimista ja 1,0 % tapauskuolleisuudesta päädytään siihen, että suomalaisista olisi enimmillään yhtäaikaisesti sairaana 130. epidemiapäivänä 2 %, 106 000, sairaaloissa 155. epidemiapäivänä 41 000, epidemia kestäisi ainakin koko loppuvuoden, ja vaatisi 25 600 suomalaisen hengen.  Vaikka vain kymmenesosa sairaalapotilaista edellyttäisi tehohoitoa, tarve ylittäisi Suomessa olevan kapasiteetin kymmenkertaisesti.

 

flatteningSamalla mallilla laskettu tukahduttamisvaihtoehto, jossa Italiassa 9.3. käyttöön otettuja vastaavat keinot [pitkälle samoin kuin myös Ranskassa, Espanjassa, Saksassa ja viimeksi Englannissa] otettaisiin Suomessa käyttöön 7.4., suomalaisista olisi enimmillään sairaana yhtäaikaisesti viikkoa myöhemmin, 45. epidemiapäivänä 0,1 %, 6600, sairaaloissa 70. epidemiapäivänä 1800, epidemia sammuisi 140 – 170 päivässä ja se vaatisi n. 1000 suomalaisen hengen.

Suppression

Mallilaskelmia voi pitää keskenään vertailukelpoisina mutta ne tietenkin yksinkertaistavat todellisuutta.  Rajoitusten voimaan saattamisessa on aina kitkan aiheuttamaa viivettä, jne.

Kun Wuhanissa (Urban 9 M, Metro 19 M asukasta) oli 5200 testattua covid-19 tartuntaa, 0,06 % väestöstä, sen sairaanhoito oli luhistumassa.  Sen vuoksi määrättiin 23.1. cordon sanitaire [ulkonaliikkumis- ja kokoontumiskielto, kaikkien muiden paitsi elämän ylläpitämiselle välttämättömien toimien keskeyttäminen] epidemian tukahduttamiseksi.  Tämän jälkeen epidemian kasvun pysähtymiseen kului vielä 10 pv, ja uusia testattuja tartuntoja kertyi 20 000, ts. päätöksenteon jälkeen tartunnan saaneiden määrä vielä viisinkertaistui.  Ulkonaliikkumiskieltoa seurasi kaikkien covid-19 sairaiden, altistuneiden ja hengitystieoireilevien eristäminen erityisiin epidemiasairaaloihin.  Näiden seurauksena epidemia saatiin sekä Wuhanissa että koko Kiinassa tukahdutettua maaliskuun puoliväliin mennessä.  Uusia tartunnan saaneita tuli ainoastaan ulkomailta ja kaikki ulkomailta saapuneet suljetaan suoraan lentokentiltä kahdeksi viikoksi karanteeniin.  Wuhanin onni oli, että oman sairaanhoidon luhistuessa sinne oli mahdollista tuoda muualta Kiinasta nopeasti massiivisia määriä sairaanhoidon resursseja, mm. 10 000 lääkäriä.  Euroopasta tällaisia reservejä ei ole irrotettavissa.

Euroopassa covid-19 epidemia alkoi kasvaa nopeasti ensimmäisenä Italiassa 25-29.2., yllättäen kuten Kiinassakin.  Riittämättömät epidemian tukahduttamistoimet luhistivat sairaanhoidon epätoivoiseen tilanteeseen Lombardiassa.  Tämä johti toki päivittelyyn, mutta ei vielä heräämiseen Italian ulkopuolella.  Yhdessäkään edellä mainituista Euroopan maista ei aloitettu täysitehoisia epidemian tukahduttamistoimia, ennen kuin oman sairaanhoitokapasiteetin rajat alkoivat näkyä – tunnelissa näkyi vastaantulevan junan valo.  Vasta kun sairastuneiden määrä kääntyi 5-10.3. rakettimaiseen nousuun Ranskassa, Sveitsissä, Espanjassa ja Saksassa wait-and-see politiikkaa alettiin kääntää ensin takerrellen ja sitten tiukkenevaan tahtiin epidemian tukahduttamiseen.  Cordon sanitaire tuli voimaan Italiassa 10.3., Ranskassa ja Espanjassa 16.3., Baijerissa 20.3. ja muualla Saksassa 21.3.. Epidemian hidastamispolitiikan valinnut Boris Johnson teki viimeisenä näyttävän täyskäännöksen 23.3., määräsi koko maan laajuisen ulkonaliikkumiskiellon ja kielsi kaikki yli kahden henkilön kokoontumiset.  Hänelle kirkastui viimein että minkään maan sairaanhoitojärjestelmä, Englannin NHS mukaanluettuna, ei voi kestää hidastamispolitiikan seurauksia!

Entä Suomi, voisiko meidän sairaanhoitomme selviytyä kunnialla päättäjiemme valitsemasta hidastamispolitiikasta?  THL:n skenaarioiden mukaisesti tulevien kuukausien aikana covid-19 voisi sairastaa 42 … 65 % väestöstä.  Niin Wuhanissa kuin Lombardiassakin sairaanhoitojärjestelmän tilanne tuli kestämättömäksi jo silloin kuin testattujen tapausten määrä oli noin 0,1 % ja kaikkien arvioitujen infektoituneiden määrä alle 1 % väestöstä.  Ammattihenkilökunnan, tehohoito- ja suojavarusteiden loppuessa kesken kasvavaa osaa tehohoitoa tarvitsevista potilaista ei voitu enää hoitaa, sairauden aiheuttama kuolleisuus kaksin-kolminkertaistui, lääkäreitä ja sairaanhoitajia alkoi sairastua ja kuolla, ja seuraavaksi täyttyivät vainajien säilytystilat.  Kuvitelma, että Suomen sairaanhoito voisi selvitä Italiaan verrattuna yli kymmenkertaisesta tehtävästä on absurdi.

Minkä ihmeen vuoksi kukaan voisi kaikesta edellä esitetystä huolimatta kannattaa epidemian hidastamisvaihtoa ja vastustaa sen tukahduttamista.  Taustalla on pelko v. 1918-19 Espanjalaisen influenssan toistumisesta.  Sen ensimmäistä influenssa-aaltoa seurasi vuoden sisällä toinen, vielä tuhoisampi.  Kenelläkään ei ole tarkkaa tietoa sen aiheuttamien kuolemien määrästä, mutta 50 miljoonaa on aika yleinen arvio.  Suhteutettuna nykyväestöön se vastaisi n. 200 miljoonaa.  Ajatus on nyt, että antamalla covid-19:n kulkea hallitusti läpi yhteiskunnan, näin saavutettu laumaimmuniteetti voisi suojella meidät toiselta, vielä tuhoisammalta aallolta [Impact of non-pharmaceutical interventions (NPIs) to reduce COVID 19 mortality and healthcare demand, Neil Ferguson et al. Imperial College, 2020].

Laumaidentiteettiunelmalla  on merkittäviä heikkouksia:

– Espanjalainen influenssa eteni esteettä yli maailman, mutta laumaimmuniteettia, joka olisi suojannut toiselta aallolta ei muodostunut.

– SARS-CoV-2 ei ole influenssavirus, covid-19 ei ole influenssa.  Toinen aalto on spekulaatiota, ensimmäinen 2003-4 SARS epidemia tukahdutettiin alkuunsa ja siitä ei seurannut toista aaltoa.

– SARS-CoV-2, kuten mikä tahansa virus tai mikrobi kehittää uusia variaatioita nimenomaan levitessään yhä uusiin kohteisiin ja lisääntyessään niissä.  Sen levittäminen Wuhanin torilta koko maailman väestöön vastaa sitä, että me kylväisimme viidakosta tuhansien kasvilajien seasta löytämämme tuntemattoman rikkaruohon lentolevityksenä yli koko Euroopan ja katsomme mitä seuraa.

– Tuhannet tutkijat sadoissa yliopistosairaaloissa etsivät olemassaolevista lääkkeistä sellaisia, jotka voisivat tuoda avun covid-19 taudin tappavaan oireeseen, keuhkokuumeeseen.  Kymmenettuhannet tutkijat kehittävät ja ensimmäiset alkavat jo lähiviikkoina testata covid-19 sairautta ehkäiseviä rokotteita. Näiden hankkeiden tulosten aikataulu ja menestys eivät ole ennakoitavissa, mutta rahoituksesta ja tutkijoiden motivaatiosta ja ponnisteluista se ei ole kiinni.  Ne voivat tuoda tai olla tuomatta ratkaisun ennen pelättyä toista aaltoa.

– Farmakologisista ja lääketieteellisistä ratkaisuista riippumatta, nopea, luotettava ja massiivisiin volyymeihin yltävä SARS-CoV-2 testaus on olemassa ja sen kapasiteetti voidaan kasvattaa vastaamaan mihin tahansa eteen tulevaan tarpeeseen.

– Suomalaisen yhteiskunnan sisäinen, kansakuntien välinen sekä kansainvälisten yhteisöjen (WHO, YK, EU, OECD, jne) kyky – ja epäilemättä myös motivaatio – nopeasti havaita, identifioida, testata, jäljittää ja eristää mahdollisesti nousevat uudet tautipesäkkeet sekä tiedottaa avoimesti kaikissa vaiheissa on tämän epidemian jälkeen aivan toisella tasolla kuin tätä ennen.  Eikä tämä koske ainoastaan covid-19 epidemian mahdollisia uusia vaiheita.  Aikaisemmat SARS, MERS ja Ebola epidemiat tukahdutettiin covid-19 epidemiaan verrattuna lähtökuoppiinsa.  Kyky on myös pakko, epäonnistujan uhkana on ja täytyy olla nopea alueellinen eristäminen muusta maailmasta.

– Kiina petti muun maailman pahasti covid-19 epidemian alkuvaiheissa viime joulukuussa, jolloin epidemia olisi vielä voinut jäädä maailmalla pikku-uutiseksi.  Kiina yritti kuitenkin tukahduttaa epidemian sijaan tietoa epidemiasta.  Tammikuun puolivälistä eteenpäin Kiina on sensijaan ollut epidemian tukahduttamisen tiennäyttäjä, jota yhä useammat Euroopan maat ovat yritysten ja erehdysten jälkeen lähteneet seuraamaan.

Yritykset ja erehdykset

Nähtyämme toisten onnistumiset [ennakoiva epidemian tukahduttaminen] ja virheet [reagoiva epidemian hidastaminen] me edelleen kieltäydymme edelleen uskomasta, että niiden seuraukset voisivat koskea myös meitä, teemme mieluummin vähemmän ja myöhemmin.  Epidemian tukahduttamiseksi sairauden tarttuvuusluku R0 on saatava pienemmäksi kuin 1, ts. R0 < 1,0.  Kaikilla sitä korkeammilla arvoilla epidemiaan sairastuu joka päivä enemmän ihmisiä kuin edellisenä aina siihen saakka kunnes useimmat uusista tartuntakohteista ovat sen jo sairastaneet ja tulleet sille immuuneiksi.  Ilman erityisiä toimia covid-19 epidemian R0 = 2,2-2,5, ja Suomen hidastamispolitiikka tavoitteli ensin arvoa R0 = 1,42, mutta nyt arvioidaan että voidaan päästä arvoon R0 = 1,8.  Jokaisena päivänä, jolla tehokkaita tukahduttamistoimia viivytetään, sairastuvien ja kuolevien määrä kasvaa kolmasosalla, jokaisen viikon aikana se viisinkertaistuu.  Kyse ei voi olla siitä, että tukahduttamisvaihtoehtoon ei turvauduta missään vaiheessa, vaan siitä missä vaiheessa Sanna Marin tekee saman täyskäännöksen jonka Boris Johnson teki maanantaina 23.3..  Jokainen viivyttelypäivä pidentää tämän epidemian kestoa ja lisää sen kuolonuhreja, suoranaisia kustannuksia, sekä yhteiskunnallisia ja taloudellisia vaurioita.

Kiinan ja nyt myös Italian kokemuksen perusteella jyrkimmätkään tukahduttamistoimet eivät käännä epidemiaa laskusuuntaan alle kymmenessä päivässä, Italiassa se vei kaksi viikkoa.  Tuona aikana tapausmäärä kasvaa vielä nelin-viisinkertaiseksi.  Nyt, 26.3., Suomessa voimassa olevat toimet ja 23…25.3. esitetyt ravintoloiden sulkeminen ja Uudenmaan eristäminen ovat aivan oikeita mutta täysin riittämättömiä.  Ne eivät pysäytä epidemian kasvua eikä niillä siihen edes pyritä.  Koska meillä ei ole testattuna käytettävissä Korean mallia, ei sen edellyttämää testauskapasiteettia eikä mahdollisuutta tunkeutua syvälle kansalaisten yksityisyyteen, epidemian tukahduttaminen on aloitettava Kiinan ja Italian tavoin cordon sanitaire toimilla.  Samalla on kuitenkin kehitettävä tekniset, lainsäädännölliset, hallinnolliset ja organisatoriset valmiudet Korean mallin mukaiseen epidemian hallintaan, koska sitä kautta epidemian häiriövaikutusta yritysten, yhteisöjen ja yksityisten ihmisten elämään on mahdollista vähentää hyvinkin nopeasti.

________________________________________

Käännän ja lisään tähän muutaman avainkohdan WHO:n pääjohtajan 25.3. avauspuheenvuorosta koskien kehoituksia valtioille. Ne löytyvät kokonaisuudessaan tästä: https://www.who.int/dg/speeches/detail/who-director-general-s-opening-remarks-at-the-media-briefing-on-covid-19—25-march-2020

  • Hidastaakseen covid-19 leviämistä monet maat ovat ryhtyneet ennenkokemattomiin toimiin – sulkemaan kouluja ja liikkeitä, peruuttamaan urheilutapahtumia ja pyytämään kansalaisiaan pysymään kotona ja käyttäytymään turvallisesti.
  • Pyytämällä ihmisiä pysymään kotona ja pysäyttämällä väestön liikkuminen ostetaan aikaa jolla vähennetään sairaanhoitojärjestelmään kohdistuvaa painetta.
  • Mutta nämä toimet yksin eivät sammuta epidemiaa
  • Niiden tarkoitus on mahdollistaa ne tarkemmat ja kohdennetummat toimenpiteet jotka tarvitaan epidemian eteenpäin tartumisen pysäyttämiseksi ja ihmishenkien pelastamiseksi.
  • Kutsumme kaikki maat, jotka ovat käynnistäneet nk. ”lockdown” [cordon sanitaire, ulkonaliikkumis- ja kokoontumiskiellot ym.] toimet käyttämään näin voittu aika virusten vastaiseen taisteluun.
  • Te olette avanneet uuden mahdollisuuksien ikkunan.  Kysymyus on, miten te sen käytätte?
  • Me suosittelemme kuutta avaintoimenpidettä:
    • Ensin, kasvata, kouluta ja ota sitten käytöön [tätä] sairaanhoidon ja kansanterveyden [uutta] työvoimaa;
    • Toiseksi, [luo ja] toteuta yhdyskuntatason järjestelmä, joka löytää jokaisen epäilyttävänkin sairastapauksen;
    • Kolmanneksi, lisää voimakkaasti testauskapasiteetin tuotantoa ja saavutettavuutta;
    • Neljänneksi, identifioi, sovita ja varusta [soveltuvia] tiloja käytettäväksi [covid-19] potilaiden hoitamiseen ja eristämiseen;
    • Viidenneksi, kehitä selkeä suunnitelma ja prosessi [tartunnan saaneita lähellä olleiden] kontaktien eristämiseksi.
    • Ja kuudenneksi, fokusoi koko hallitus covid-19:n tukahduttamiseen ja hallitsemiseen.

Tähän voin lisätä itse ainoastaan hartaan toivomuksen luetun ymmärtämisestä.

Ja lopuksi

Jokainen viivyttelypäivä nostaa yhä räikeämpään valoon kysymyksen Länsimaisen ja Pohjoismaisen liberaalin demokratian legitimiteetistä.  Tässä toisen maailmansodan jälkeisen ajan suurimmassa globaalissa kriisissä Itä-Aasian maat kommunistisesta Kiinasta parlamentaariseen Koreaan ovat jo nyt osoittaneet EU-Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin verrattuna ylivoimaiset kykynsä päättäväisiin, tehokkaisiin, yhteisöllisiin ja proaktiivisiin toimiin kriisistä ylös nousemiseksi ja sekä kansalaistensa että taloutensa suojelemiseksi.  Mitä argumentteja meillä on asettaa näitä vastaan?

Useimmat COVID-19 kuolemat eivät ole väistämättömiä

Euroopan poliittiset johtajat valmistelevat parhaillaan kansalaisia siihen, että Covid-19 epidemian leviämistä koko väestöön ei ole mahdollista enää estää – keinoja ei yksinkertaisesti ole.  Boris Johnson kertoi juuri englantilaisille, että 80 % heistä voi sairastua, Angela Merkel tarjosi saksalaisille muutama päivä sitten 70 % riskinarviota.  Meidän omat ministerimme olivat torstain tiedotustilaisuudessa optimistisempia, riski voisi meillä olla 35 %, mutta hekin olivat vakuuttuneita, että epidemian leviäminen läpi koko väestön on väistämätöntä.  Huoli sairaanhoidon kapasiteetin riittävyydestä, henkilöstön terveydestä ja jaksamisesta sekä talouden kantokyvystä on suuri.

Tähän mennessä Suomen muutamasta sadasta Covid-19 potilaasta tiettävästi kenenkään sairaus ei ole kuitenkaan ollut vakavinta laatua, eikä kuolemantapauksia ole tämän kirjoittamiseen mennessä kertynyt.  Tilanne on samankaltainen kaikissa Pohjoismaissa ja ilmeisin syy on, että jokseenkin kaikki tartunnat on hankittu talvisilta turistimatkoilta Italiasta, ts. joukossa ei juuri ole korkeimpaan riskiluokkaan kuuluvia vanhuksia tai kroonisesti sairaita.  Tämä etu katoaa, kun epidemia leviää Suomen sisällä.  SARS-CoV-2 viruksen aiheuttaman Covid-19 influenssan tartunnan, sairastumis- ja kuolemanriskin sekä rajoittamismahdollisuuksien arvioinnissa ei tarvitse enää rajoittua yleiseen influenssaepidemiologiseen tietoon, koska spesifistä epidemiologista, kliinistä ja mekanistista tietoa Covid-19 sairaudesta kertyy ja julkaistaan jo nyt kiivaaseen tahtiin eri puolilta maailmaa ja myös kansainvälisten konsortioiden toimesta, kts. https://www.ssrn.com/index.cfm/en/coronavirus/.  Näiden perusteella tiedetään, että väestötasolla Covid-19 sairastuneista 15-20 % saa vakavia, 6 % kriittisiä, hengityskoneita vaativia oireita ja 3,5 % menehtyy sairauteen.

Suomeen tuotuna, olettaen että tuo mainittu 35 % saisi tartunnan, tämä tarkoittaisi 2 miljoonaa sairastunutta, 120 tuhatta hengityskonehoitoa tarvitsevaa ja 70 tuhatta kuollutta, ts. väestön kokonaiskuolleisuuden kaksinkertaistumista.  Jokaiselle lienee selvää, että sairaanhoitojärjestelmämme, sen enempää kuin minkään muunkaan Euroopan maan järjestelmä ei voi hallitusti selvitä tällaisesta urakasta.

Ja kuitenkin Kiina on selvinnyt.  Edellisen laskelman logiikalla Kiinassa, pelkästään 60 miljoonan asukkaan Wuhanissa, josta epidemia sai alkunsa, olisi pitänyt sairastua 21 miljoonaa ja menehtyä yli 700 tuhatta [koko Kiinassa vastaavasti 20 kertaa enemmän].  Todellisuudessa koko Kiinassa sairastui ja kuoli Covid-19 epidemiaan alle sadasosa näistä määristä.

Chaolong Wangin kahdentoista kollegansa kanssa 2 vk sitten julkaisema Wuhanin Covid-19 epidemian analyysi https://doi.org/10.1101/2020.03.03.20030593 osoittaa, että 1.3.2020 mennessä Wuhanissa oli sairastunut 79 000 ja kuollut 2873 (3,6% sairastuneista).  Päivittäisten sairastapausten määrä on viime päivinä supistunut noin kymmeneen (!), ts. epidemia on – ainakin tällä erää – ohi.  Sekä sairastuneiden että kuolleiden määrät olivat Wuhanin epidemiassa alle puoli prosenttia siitä, mitä Euroopan johtajat näyttävät pitävän väistämättömänä ja siis hyväksyttävänä.  Ero on käsittämättömän suuri.  Se ei johdu siitä, että Covid-19 olisi Kiinassa vähemmän tarttuvaa, tai että kiinalaiset olisivat sille aivan ratkaisevasti vastustuskykyisempiä, vaan siihen, että Kiinassa väestön altistumistiet SARS-CoV-2-virukselle katkaistiin tarkoituksellisesti ja suunnitelmallisesti käyttäen hyväksi sekä altistumistiedettä yleensä että Wuhanissa toteutettujen toimien asteittaista säätämistä tulosten perusteella.

Olen itse julkaissut juuri vuodenvaihteessa kansainvälisen kollegaryhmän kanssa  altistumisen arvioinnista laajan käsikirjan https://www.springer.com/gp/book/9783319961477.

Ensimmäiset Covid-19 tapaukset havaittiin Wuhanissa 8.12. ja potilaita alettiin korkean kuolleisuuden vuoksi pian hoitaa eristystiloissa.  Tammikuun ensimmäisellä viikolla identifioitiin taudin aiheuttama SARS-CoV-2 virus.  Uusia tapauksia ilmestyi tuolloin samaan tahtiin kuin nyt Suomessa, ja infektion alkupisteeksi oletettu Wuhanin kalatori suljettiin.  Chunyun, Kiinalainen uuden vuoden juhla alkoi 11.1. ja sadat miljoonat kiinalaiset alkoivat lähteä käymään kotiseuduillaan.  Seurasi eksponentiaalinen päivittäisten uusien sairaustapausten lisääntyminen muutamasta kymmenestä yli tuhanteen ja tautia alkoi levitä ympäri Kiinaa.  Covid-19 sairauden tarttuminen ihmisestä toiseen varmistui 20.1., potilasmäärät ruuhkauttivat hoitoyksiköt, epäillyt tapaukset asetettiin kotikaranteeniin ja kaikista lääketieteellisistä resursseista syntyi Wuhanissa ankara pula.

Toisessa vaiheessa, 23.1., Wuhanin alue eristettiin (asetettiin cordon sanitaire’en).  Peräkkäisinä tammikuun päivinä keskeytettiin ensin julkinen liikenne, sitten taksit, ja lopulta kaikki liikkuminen kaupunkialueella ilman erityistä lupaa.  Yleisötilaisuudet kiellettiin, liikkeet ruokakauppoja ja apteekkeja lukuunottamatta suljettiin.  Kasvosuojus tuli pakolliseksi julkisissa tiloissa liikuttaessa ja määräyksiä annettiin käsihygieniasta, kotien puhdistuksesta ja pintojen desinfioinnista.  Wuhaniin perustettiin joukko uusia, yksinomaan Covid-19 sairaille kohdennettuja sairaanhoitoyksiköitä, niihin toimitettiin muualta Kiinasta 10 000 sairaanhoidon ammattilaista sekä tarvikkeita erityisesti hengitystieinfektiopotilaiden tarpeisiin, ja virustestejä lisättiin ja nopeutettiin.  Näillä keinoilla uusien päivittäisten sairaustapausten määrä saatiin pysäytettyä 1000 – 1300 tasolle ja jopa käännettyä hienovaraiseen laskuun.

Kolmannessa vaiheessa 2.2. annettiin edelleen kiristyviä määräyksiä ja otettiin käyttöön uusia, entistä tiukempia keinoja.  Kaikki Covid-19 potilaat, heidän kanssaan lähikontakteissa olleet, tautiepäillyt sekä kuumeiset potilaat keskitettiin, eristettiin ja hoidettiin vain tälle potilasryhmälle perustetuissa sairaaloissa [Useimmat varmaan näkivät videon yhden sairaalan rakentamisesta viikossa. Loistava propagandatemppu, tietenkin, mutta samaahan voi sanoa esim. Apollo-ohjelmasta, jolla Amerikka lähetti astronauttinsa kuuhun].  Näissä sairaaloissa koko henkilökunta liikkuu vain suojavarusteissa ja noudattaa valvottua päivittäistä desinfiointiohjelmaa.  Kaikkien tiedettyjen ja epäiltyjen SARS-CoV-2-virusten kantajien poistaminen muista sairaaloista vapautti niissä toimivan henkilökunnan jatkuvan tartuntariskin hallinnasta.  Sairaanhoitohenkilökunnan työ muodostui näin molemmissa yksikötyypeissä selkeämmäksi ja turvallisemmaksi.  Tähän vaiheeseen määrättiin myös karanteenialueille ympärivuorokautinen ulkonaliikkumiskielto [pl. erityisluvalla liikkuvat], sekä jokaista sitova velvoite oman ruumiinlämpötilan mittauksesta ja sen sekä mahdollisten oireiden päivittäisestä raportoinnista.  Näillä toimenpiteillä saatiin uusien Covid-19 tapausten määrä viimein nopeasti alenemaan, ensimmäisen kahden viikon aikana noin sataan ja maaliskuun alkupuolella noin kymmeneen vuorokautta kohden.  Eikä menestys rajoittunut Wuhaniin, vaan menetelmiä sovellettiin tarpeenmukaisesti myös Kiinan vähäisemmissä Covid-19 pisteissä.  Tänään koko Kiinasta raportoidaan päivittäin vähemmän uusia Covid-19 tartuntoja kuin esim yhdestäkään Pohjoismaasta, ja niistä suurin osa on nyt ulkomailta tulevilla matkustajia, jotka kaikki laitetaan poikkeuksetta 2 viikon karanteeniin.

Korea otti oman, äkkiä ja yllättäen suureksi levähtäneen Covid-19 epidemiansa hallintaan, jos mahdollista vielä Kiinaakin nopeammin, aivan vastaavilla menetelmillä. He alkoivat myös testata riskinalueiden väestöä sadointuhansin.  Siellä paranee nyt päivittäin enemmän potilaita kuin löytyy uusia viruksen kantajia.

Singaporella on vielä hyvässä muistissaan parinkymmenen vuoden takainen SARS epidemia, ja he onnistuivat lähes tyrehdyttämään Covid-19 epidemian heti alkuunsa.

Euroopan poliittisten johtajien ja nähtävästi myös laajojen viranhaltija- ja asiantuntijatahojen omaksuma käsitys, että Covid-19 epidemian leviäminen yli koko väestön, siitä seuraava hallitsematon potilastulva ja kuolleisuus on väistämätön, on väärä.  Kulumassa olevan vuoden mahdollisista Covid-19 uhreista enemmän kuin yhdeksänkymmentäyhdeksän sadasta on estettävissä turvautumalla jo testattuihin ja toimivaksi osoitettuihin menetelmiin.  On tietenkin arvokysymys, katsotaanko Kiinan epidemian torjunnassa käyttämät menetelmät suuremmaksi uhaksi eurooppalaisille arvoille kuin kymmeniätuhansia ylimääräisiä kuolemantapausia Suomessa ja miljoonia Euroopassa kesään 2021 mennessä. Väistämättömiä nämä kuolemat eivät ole.

_________

Päivitystieto 15.3.: Etelä-Korea, joka on seurannut Kiinan esimerkkiä, on jo saanut uusien päivittäisten Covid-19 sairastapausten määrän vähenemään 4/5 huipputasosta. Se siis on mahdollista.

Ja näinhän tapahtui myös mm. HIV-, SARS- ja Ebola-epidemioiden kohdalla. Eivät niidenkään aiheuttamat kuolemat tyrehtyneet väestön laumaimmuniteetin kasvun tai kahden jälkimmäisen osalta myöskään tehokkaiden lääkkeiden löytymisen avulla, vaan katkomalla altistusteitä niin tehokkaasti, että yksi sairas voi tartuttaa selvästi vähemmän kuin yhden terveen.

Tyttäreni Paula lähetti minulle juuri keinoälytytkijan, Joscha Bachin eilen julkaiseman artikkelin (klikkaa tästä), jossa hän on päätynyt jokseeenkin tarkalleen samoista syistä kuin minä jokseenkin tarkalleen samoihin johtopäätöksiin: Covid-19 infektiohuipun ajalliseen levittämiseen ja laumaimmuniteetin rekentamiseen perustuva politiikka – johon mm. Suomessa ja Englannissa aioitaan turvautua – on tuhon tie, josta yhdenkään maan sairaanhoitojärjestelmällä ei ole vähimpiäkään mahdollisuuksia selviytyä.  Pohjois-Italian saraanhoito on paraikaa luhistumassa vaikka sairastuneita on vasta 0,1 % väestöstä odotettavissa olevan 35-60 % asemasta [siis jos epidemiaa ei saada Wuhanin ja Etelä-Korean tavoin katkaistua].

View at Medium.com

 

Big Bang, Jesus and Shakespeare

You asked your mother in the car: “Why should I study religion (actually, the history of Christianity and other religions) at school?  I do know that the world was not created within seven days, but instead it began in the big bang billions of years ago.”

You might as well have continued that you know that man, like all living things, has evolved over millions of years, and that you know many other things for facts as well.

There was so much noise and hassle in the car, and the traffic was so busy that I had to concentrate on driving and could only listen.  Now, after a few more peaceful days I’ll try to answer your question. The answer is – sorry – a bit long, so I am asking for your patience.

EVOLUTION AND BIG BANG

The Sunday of Creation in our Lutheran church calendar [in Finland] occurred a few weeks ago.  The text of the day was Genesis, the 1st Book of Moses.  So, does our church teach that the world was, indeed, created in a week and man in its sixth day?

When Charles Darwin published ‘The Origin of Species’, i.e. the evolution theory, in 1855, Gregor Mendel, a Czech Augustinian monk and director of the St. Thomas Monastery in Brno was conducting research on heredity using the flowers in its garden.  From the results he published the three Mendelian laws of heredity.  These explained how evolution functions and made Mendel the father of the science of genetics.

How about the Big Bang theory?  It was first presented in 1927 by Georges Lamaître, Belgian Jesuit priest and professor of physics in the Catholic University of Louvain.  When he later presented his theory to Pope Pius XII, the pope was so enthusiastic about it that Lamaître needed to cool him down – big bang was still just a theory that was debated about.  Cosmology accepted the Big Bang theory as late as in 1964, just two years before the death of Lamaître.

Could Mendel and Lamaître have conducted their research in a monastery and in a catholic university and publish their results within a church that claimed Genesis, interpreted to the letter, to be the complete explanation about the origins of the Universe and the world, and that condemned the evolution and big bang theories?  At least the Catholic church does not teach – did not even 100-200 years ago – Genesis as science.  In fact the Catholic church has not taught so as long as long as actual science based theories about the origins of the universe and life have existed.  Yet, there are also Christian churches which base their science on Genesis [or more correctly judge science on the basis of Genesis].  I’ll come back to these later on.

Mendel and Lamaître have not been unique bright spots in the history of science within the churches, monasteries and Christian universities [actually, for 800 years the only universities].  In the 1700’s Anders Chydenius, vicar of Kokkola [and powerful legislator in the Parliament of Sweden] was one of the most progressive economists, forerunner of modern liberalism and he also started the vaccinations against smallpox in Sweden/Finland only years after Edward Jenner in England.

SO, WHY DOES THE CHURCH STILL PREACH GENESIS?

How should one understand that in the middle of the summer of 2019 Genesis is still preached in the Sunday of Creation in every church of Finland?  The short explanation is this: Genesis is a key element in the Judeo-Christian religious and cultural history.  It is equally wrong to understand it as a textbook of science as it would be to understand Iliad and Odýsseia of Homer as a textbook of Greek history – or to condemn it on the grounds that it is not.

The longer explanation: You do know the greatest of playwrights, Shakespeare, right?  His most popular drama, aside of Romeo and Juliet of course, is Richard III.  It presents King Richard III (1452-1485) as an embodiment of the evil.  Research on history has demonstrated, however, that the Richard III of Shakespeare is a rude and intentionally unjust misrepresentation of King Richard III.  Shakespeare was surely rewarded by the Tudors who, after having killed King Richard III, the last of the house of York, ruled at the time of Shakespeare.

Now that we know this, how is it possible that theatres still put Shakespeare’s Richard III on stage. Should the wrong be corrected, the play be banned or edited to respect the historic truth?  My guess is that you would propose neither ban nor editing – and neither would I.  But why not?  Because both Richard III, the King of England and Richard III the play of Shakespeare are essential elements of the history of England, the former of the political, the latter of the cultural history.  Editing the play for political correctness would destroy the latter [there might be a broader message here as well].  In the school curricula its place, however, is in literature, but not in history.

Incidentally, who was William Shakespeare?  There exists so little contemporary information about him that every now and then an academic raises the questions: has there actually been a real person behind that name, and if so, has he ever written a single play?  Namely, the plays have only survived as scattered notes written up by and compiled by others.  Quite the same questions and doubts have been raised about the historic reality of the existence and words of Jesus of Nazareth.  Although Jesus lived 1500 years before Shakespeare, much more contemporary information has survived from his life than from the life of Shakespeare.  Yet, in my mind, doubts about the historic existence of both Jesus and Shakespeare are absurd.  They both left their marks in their contemporaries and through centuries those marks have become indelible, intensified and spread over the globe – people, language, culture and society.  If one cannot believe that Jesus or Shakespeare have existed, how could one believe in the existence of any particular individual who has supposedly lived centuries ago – or what would we actually mean by ‘having existed’?

WHAT IS THE ORIGIN OF THE BIBLE?

Several scholarly Church Fathers compiled the Bible towards the end of the fourth century in a series of synods via debating, selecting and combining from numerous Jewish (Septuagint in Greek 132, BC) and early Christian scriptures.  They included in the final compilation of the 54 books of the Old and the 27 books of the New Testament – the biblical canon – all of the available independent and original texts and did their best to organise them into a logical order.  They left out, e.g., several Jewish personal histories from the Old Testament and from the New Testament they left out several Gospels which had obviously been written after and based on the four included ones (Mark, Mathew, Luke and John).  Some of those left out were considered heretical, others just redundant.  They have been published separately as biblical apocrypha.  The current Bibles used by the Catholic, Orthodox, Lutheran, Anglican and other protestant churches contain the same books in the same order, with the exception of some Old Testament books that exist only in the Catholic and Orthodox Bibles.  The Church Fathers closed the New Testament’s biblical canon – that included the four Gospels, Acts, 21 Letters and Revelations – in 367, but they accepted that the individual texts will be critically evaluated and edited also in the future because those they had available had been copied and sometimes rearranged during the past 300 years many times over, and some more original texts were likely to be found.  The first complete Bible in Latin was Vulgata, translated by St. Jerome in 420 AD.

Later archaeological and linguistic research has indeed found several more original/older texts and incorporated them into the more recent bible translations, and such findings have continued up to present.  For example the ‘dead sea scrolls’ (Qumran Caves Scrolls), originating from 300 BC to 100 AD, were found in the 1940’s and ‘50’s, and contain numerous passages of the books of Old Testament from Genesis to Isaiah, Ezekiel, etc., written in Hebrew and Aramaic.

The first domestic language [other than Latin and Greek] Bible translations were done from Latin about one thousand years after St. Jerome.  Already in the 1500’s Luther translated the Bible to German using Greek and Hebrew originals.  Since then the number of languages the Bible has been translated to has grown to 700, and the total number of translations to ca. 1000.  Modern Bibles are, indeed, based in parts on older originals than the Bible that the Church Fathers compiled in 367.  Linguistic and cultural research on the original Bible languages, Koine Greek and Hebrew, have also pointed out numerous errors in the translations and interpretations in the older versions, and more precise translations have replaced earlier ones.  There have also been speculations about the precise words used by Jesus, who spoke Aramaic [the regional lingua franca] and not Greek.  Only one sentence in Aramaic is found in the Greek originals: Eeli, eeli, lama sabaktani (Matt. 27:46).  Our current Finnish Bible translation from 1992 is based on a different interpretation philosophy [true to meaning rather than true to dictionary] than its predecessor from 1938, and on older originals than the 1776 Bible, let alone Agricola’s New Testament in Finnish from 1548.

In my mind the greatest virtue of the Church Fathers was that they did not even try to edit/rewrite the available, more or less loose books, letters etc., into a single, logical, watertight narrative.  That would inevitably have eliminated or distorted most of the original texts.  Instead they left the differences, inconsistencies, conflicts, questionable and even outrageous contents as they stood in the originals they had in their hands for the readers, scholars, philosophers and artists to think about, interpret and decipher as best they can.

Of the nearly one thousand Bible translations two, the already named Latin Vulgata (420) and the English Authorised Version of 1611, better known as King James have in their time acquired such authority, that even many scholars have occasional difficulties to keep in mind that they have not been dictated from heaven, but translated from Koine Greek and Hebrew.  Understanding Vulgata requires fluency in classic Latin – which until the 1700’s was the basis of any academic education.  King James Bible got its name from the committee that King James I of England formed for the translation.  The result is a rare literary masterpiece, comparable to the plays of Shakespeare, which together laid the foundations for the written English language [like Luther’s Bible did for the German and Agriciola’s Bible for the Finnish language].  To read King Janes with full comprehension, however, requires more literary education and experience than most native English speakers of today have.  Besides, both the original Vulgata and King James contain numerous errors that have been pointed out by more recent research and also corrected in, e.g., the Authorised Standard Version of 1952.

AND THEN EMERGED THE CREATIONISTS

Protestant churches, particularly in America, are presently divided between the liberal and the fundamental (evangelical).  E.g., of the North American Lutheran churches the bigger, ELCA, belongs to the former, and the smaller, LCMS (sc. Missouri Synod), to the latter.  Unlike the Anglican,  Lutheran and most other protestant churches in Europe, LCMS and several American protestant churches have not approved many of the findings of the 19th and 20th century sciences, notably evolution biology, palaeontology and cosmology.  Instead they claim that the book of Genesis is an accurate ‘scientific’ description about the origins of the physical and biological universe.  They prefer to use the 1611 King James Bible, for which its archaic language gives authority and difficulty to decipher leaves room for interpretation by the preachers.  They have followers in Africa and Asia, and among smaller groups in Europe and in Finland as well.  Their doctrine about the origins of the world and its creatures is called creationism [another version is intelligent design], and it is important to realise that creationism is not an early/original Christian doctrine but, instead, originates from the 1900’s.  Creationists are eager to distribute their ideas/opinions in, e.g., TV-studio discussions.  Stereotypically a complacent narrator sitting in the end of the table invites to one side self-assured atheists, a cosmologist and an evolution biologist, and to the other side one young female and another old male creationist, and all five lead the less informed viewer to believe that creationism is Christianity and Christianity is creationism.

A more intelligent discussion is possible.  In 2004 and 2010 Juha Pihkala, bishop, and Esko Valtaoja, professor of cosmology and self-proclaimed atheist, published together two books about their debate on Christian faith vs. faith [restricted] on science.  They also prepared a TV-discussion about the topic.  These were intelligent, reasonable and informed discussions between two highly educated, civilized and mutually respectful gentlemen.  The books sold well, the TV-discussion had a large audience, and they also won praise and prizes.

PENTECOST WAS THE BIG BANG OF CHRISTIANITY

None of what I have written above demonstrates that Jesus was a son of God born on earth into the midst of humans.  I have only written about the origins of the Bible, what it is and is not according to the current catholic and European protestant churches.

Who was Jesus?  To understand this the beautiful legend of Christmas/Nativity is not a critical event.  Its foundations on reality are impossible to judge and also irrelevant.  The gospels of Mark and John mention nothing about the birth or youth of Jesus, nor can anything be found in the rest of the New Testament, aside of the gospels of Mathew and Luke.

The critical event for the birth, early expansion and global spread of the Christianity is Pentecost.  About six weeks earlier, Jesus, the teacher whom the future apostles had followed and listened to for 2 – 3 years, had been arrested, prosecuted by the Jewish religious leaders, sentenced and executed by the Roman authorities.  Executions were common, many people who had been excited about Jesus for a while began to forget.  The authorities were less interested about the frightened disciples, who were hiding, split into smaller groups, some searching possibilities to return to their earlier life or begin a new one unidentified. And then the first Pentecost happened.

You may find St. Luke’s (Acts 2:1-3) description – the believers having gathered in one place, a sudden noise like a strong wind blowing and tongues of fire spreading out and touching each person in the room, the disciples speaking in all languages of the present audienge – strange and unbelievable.  Still this is the only description about the event which must have been profoundly shattering, because it first empowered this small group of hiding fishermen and peasant women, and then sent them into the midst of the people to tell what the Jesus, whom they had known and many amongst the people had heard about, had told and done, demanded, prophesied and promised.  This message began to transmit from them to new people and again forward inexhaustibly like an epidemic.  Pentecost was the big bang of Christianity.  What followed is no more a matter of opinion or faith, but the leitmotif of the history of the Western World.  We know in strictly scientific terms what followed from the Big Bang and what followed from Pentecost, although we have no scientific explanation as to what caused them.

The Apostles did not go out to stir up intolerance or xenophobia, quite the contrary, everyone was invited to join, and to lower the threshold the apostles abandoned [after bitter internal struggle] the previously unquestioned requirements of Judaism [circumcision, pork ban, sabbath laws, etc.].  Neither did the apostles call, organise, equip and raise troops for battle [as many of their later followers did], but they set off lightly equipped, alone and in pairs to wander to the different directions of the known world, to talk in the marketplaces, heal the sick, found and organise local churches and to write shorter and longer letters to the churches they wanted to visit, but could not at the time.  Everyone did not view their activities approvingly – and they also had their internal disagreements.  For what we know only one of them, St. John, died a natural death.

The most productive apostle in writing was St. Paul, who never met Jesus live, but met him and at the same time had his own ‘Pentecost’ a few years later on the way to Damascus.  Paul, who at that time was called Saul, was a formally educated pharisee, could read and write Aramaic, Hebrew and Greek and as a citizen of Rome since birth [a privilege shared by only a small proportion of the people outside of the city of Rome] he had a special legal status and respective rights.  He, together with St. Luke [about whom we know much less as a person], were the first followers of Jesus who did not belong to the lowest classes (peasant and slave) of the Roman Society.  At times they worked together, knew each other well, wrote between them half of the texts that the Church Fathers three centuries later included into the canon of New Testament and their influence on the dispersion of Christianity and dogma of the Christian faith is larger than anyone else’s.

Only exceptionally did the apostles talk to representatives of the higher social classes [Philip to the Ethiopian official, Acts. 8].  Usually their audiences consisted of common people, free as well as slaves.  To the higher ladders of the society knowledge about the Jesus-faith trickled from below, and the responses ranged from joining the Christian congregations to launching raids on them.  Christians were rarely violent themselves but frequently objects of violence.  Circuses needed action entertainment and Christians were available closer, cheaper and easier than barbarian prisoners for gladiators to mutilate and lions to tear apart.

This phase continued for ten generations, until the number of Christians grew so big that emperor Constantine the Great saw it advantageous to legalise Christianity in 313 and Theodosius the Great declared Christianity as the official religion in the Roman Empire in 390.  The new status changed the life of both the Church and the Christians for better and for worse.  Christians could now build churches [several first generation original Christian Churches and Baptistries built in the 400 – 500’s have remained in excellent condition in, e.g., Ravenna, Italy] teach and preach freely and in the open.  At the same time, however, the emperors as well as lesser secular rulers began to interfere in the church’s business for their own personal objectives [as they have tried and done ever since].  And then, new opportunities for the use of violence and corruption for personal gain began to open also for the church’s own powers that be.

These changes marked a whole new period for the Church and the Christians.

EPILOGUE

Already in 285 the Roman Empire was administratively divided into the Western (Latin) and Eastern (Greek) parts [Over the next hundred years or so, Rome would be reunited, split into three parts, and split in two again].  Christianity benefited from the status of the official religion of Rome for only nine decades before the West-Roman Empire collapsed and was split irrevocably into smaller and larger more and less temporary principalities.  In the West the Church could no more base its authority on the State, but had to keep on fighting for its independence, establish its own and independent power hierarchy, administration, legislation and sources of revenue – the justifications and structures for its existence.  And, indeed, the Catholic Church did build a sacral Roman Empire on the ruins of the secular Roman Empire.  Now, some 1700 years later, the 1,3 billion members, one million employees, 5353 dioceses and 222 thousand parishes make the Catholic Church the greatest international organisation by far.

The East-Roman Empire with Constantinople its capital city also collapsed, but 950 (!) years later than its Western counterpart.  Consequently, in the East the Church retained its official position but also symbiotic dependence on the State for ten times longer than in the West.  Although the Christian Church was formally divided into the Eastern, Orthodox, and Western Catholic Church as late as in 1054, the two had by then developed in very different political environments for already 570 years – I guess that one would say today grown apart from each other.


Finally, back to your original question, why should you study religion at school?  For exactly the same reason than you should study, e.g., biology, geography, literature, arts and history.  To first know and then better understand where we come from, who we are, and where are we going to.  Without knowing and understanding, you and we all are moving in the dark.

Haluatko totuuden vai vahvistuksen ennakkokäsityksellesi?

Vote Leave -kampanjasta kertova englantilainen elokuva, Brexit – The Uncivil War (2019. TV-1:ssa 7.1., Areenassa maaliskuun 2020 loppuun), palautti mieleen  palkitun dokumentin, War Room (1993), Bill Clintonin vuoden 1992 kampanjasta.  Molemmat kuvaavat taitavasti ja uskottavasti poliittisen kampanjoinnin murrosta, uuden ja vanhan yhteenottoa, jonka jälkeen mikään ei palaa ennalleen.  James Grahamin käsikirjoittamassa, Toby Haynesin ohjaamassa ja Benedict Cumberbatchin tähdittämässä Brexit elokuvassa myös viitataan Clintonin kampanjaan.

Tässä blogissa aion kuitenkin verrata Brexit elokuvan kertomaa tarinaa vuonna 1970 epäonnistuneen Apollo 13 kuulennon pelastustarinaan.  Myös siitä tehtiin pitkälle todellisuuspohjainen ja moninkertaisesti palkittu elokuva.  Molempien tarinoiden faktat olen kuitenkin tarkistanut tai hakenut lähteistä, jotka voit avata artikkelin lopusta. 

Apollo 13 lennonjohtaja Gene Kranz, pragmaattinen teknokraatti, ja Vote Leave kampanjan vetovastuuseen houkuteltu Dominic Cummings, politiikasta vetäytynyt eksentrinen älykkö, saivat kumpikin odottamatta johdettavakseen mahdottoman tehtävän.  Kumpikin joutui aloittamaan kaaoksesta, ristiriitaisten vaatimusten ja argumenttien, vastuutaan välttelevien ja asemiaan varmistelevien egojen kakofoniassa, jossa oli aluksi vaikeaa saada edes äänensä kuuluviin saati joukkonsa kuuntelemaan.

Kun Kranzille selvisi että Apollo 13:n huoltomodulissa oli tapahtunut tuhoisa räjähdys 14.4.1970, hän antoi itselleen ja koko Houstonin lennonjohdolle yhden ainoan tehtävän: tuoda Apollo 13:n miehistö kotiin – epäonnistuminen ei ollut vaihtoehto.  Millään muulla ei ollut merkitystä, kaiken muun tuli palvella vain tätä lopputulosta.  Kun tämä oli upotettu kaikkien lennonjohdossa olevien tajuntaan, johtoryhmä listasi kotiinpaluun välttämättömät edellytykset, valitsi lentoradan jolla onnistuminen oli todennäköisintä, sekä määritti kriittiset polut ja aikataulut ratkaisuille, päätöksille ja niiden toimeenpanolle.  Tämän jälkeen yksityiskohtien ympärille muodostettiin ad hoc tiimit kehittämään ja testaamaan ratkaisuja sekä vastaamaan odottamatta eteen nouseviin ongelmiin kuten aluksen sisäilman hiilidioksidipitoisuuden vaaralliseen kohoamiseen ja akkujen sähkön riittävyyteen.  Apollo 13:n komento-, huolto- ja kuumodulin valmistajat kytkettiin ympärivuorokautiseen yhteyteen kaiken sen tiedon varmistamiseksi, jolla saattaisi olla merkitystä.  Tämä-ei-voi-onnistua-paniikinlietsojia toki putkahteli esiin, mutta heidät joko rauhoiteltiin tai siirrettiin sivuun häiritsemästä muita.

Houstonin lennonjohtokeskuksen ympärillä vilisi ja sinne yritti tunkeutua vastauksia vaativia ja julkisuutta hakevia poliitikkoja sekä vuosisadan skuuppeja metsästäviä toimittajia kameroineen ja mikrofoneineen – epäilemättä myös rahaa haistaneita juristeja.  Kranz kuitenkin piti heidät ulkona ja lennonjohdon tiimit sisällä.

Myös Cummings joutui nousemaan pöydälle saadakseen kampanjatiiminsä keskittymään ainoaan hänen määrittämäänsä päämäärään, Leave äänten voittoon Remain äänistä 23.6.2016 vähintään yhdellä äänellä.  Millään muulla ei ollut merkitystä, kaiken muun tuli palvella vain tätä lopputulosta.  Cummingsilla oli perinpohjin erilainen näkemys kuin [rasistisella EU-populismilla maineensa hankkineella UKIP puolueen ainoalla parlamenttiedustajalla] Nigel Faragella siitä, miten Brexit kansanäänestys voitetaan.  Hän joutui uhkaamaan omalla erollaankin pitääkseen sekä Faragen että konservatiivipuolueen vanhat takapenkkiläiset EU vastustajat ulkona Vote Leave kampanjasta.  Nämä perustivatkin sitten oman Leave.EU kampanjan, mikä sopi Cummingsille erinomaisesti.

Cummings pystytti Vote Leave kampanjan kahdelle jalalle.  Ensimmäisen oli julkinen: Julisteiden, kampanjabussin kylkien ja TV-mainosten viestit:  Me lähetämme EU:lle £ 350 miljoonaa viikossa – rahoitetaan sillä mieluummin NHS:aa (National Health Service), ja Otetaan takaisin kontrolli (Take back control).  Edellinen väite oli mielikuvituksellinen valhe, joka vetosi suoraan ja jokaisen käsittämällä logiikalla jo vuosikymmeniä Englannin julkiseen sairaanhoitoon kohdistuneeseen tyytymättömyyteen.  Sen valheeksi osoittaminen vaati kuitenkin poliittiselle debatille toivotonta kasaa tilastoja, monimutkaisia selityksiä, what-if analyysejä Excel-taulukoilla, ja Englantihan oli jo saanut tarpeekseen asiantuntijoista.  ’Take back control’ haikailee takaisin ’Rule Britannia’ -aikaan.  Kumpaakaan viestiä ei avattu, ne purivat emotionaalisesti ja olivat vaikeita torjua.  Vote Leave kampanja koetti sen sijaan pysyä erossa Leave.EU kampanjan uhkakuvista, kuten 70 miljoonasta Englantiin ryntäävästä turkkilaisestaRemain -kampanja ei kyennyt missään vaiheessa kokoamaan itseään selkokielisen viestin, toden tai valheen taakse.  

Cummingsin toisesta vaaliaseesta tiesi sensijaan vain pieni sisäpiiri.  Cambridgen yliopiston Alexandr Kogan oli aikaisemmin saanut tutkimushankettaan varten käyttöönsä 300 000 facebook-käyttäjän tiedot.  Hän oli luovuttanut ne Cambridge Analyticalle, joka pääsi niiden kautta käsiksi myös edellämainitun facebook-käyttäjien sosiaalisissa verkostoissa oleviin facebook-käyttäjiin, jne., kunnes sillä lopulta oli hallussaan 87 miljoonan facebook-käyttäjän tiedot, mukana miljoonia brittejä.  Nämä profiloitiin psykograafisesti: persoonallisuus, arvot, mielipiteet, asenteet, kiinnostuksen kohteet, elämäntavat sekä tietenkin asuinpaikka.  Heidät jaettiin kolmeen ryhmään: A, äänestävät varmasti Leave, B, äänestävät varmasti Remain ja C, epävarmat, mukaanluettuina kolme miljoonaa jotka eivät olleet koskaan äänestäneet.  A ja B eivät olleet äänestyksen voittamisen kannalta kiinnostavia, joten kaikki resurssit kohdennettiin ryhmään C.  Työtä ohjasi pieni joukko keinoälyn, tilastotieteen ja psykologian asiantuntijoita, ja sitä pyörittivät Aggregate IQ:n Cambridge Analyticalle kehittämät vaaliohjelmistot.  Valeprofiilien avulla testattiin valikoitujen facebook-käyttäjien reaktioita hienosäädettyihin viesteihin, miten he jakoivat viestejä eteenpäin, jne.  Tilastomalleilla analysoitujen tulosten perusteella Vote Leave kampanja räätälöi eri vastaanottajaprofiileille yhteensä 1433 viestiä jotka se suuntasi ennen kansanäänestystä Aggregate IQ:n kautta valikoiduille äänestäjille noin miljardissa kohdennetussa viestissä.  Niistä jokaisen tarkoitus oli saada kohdehenkilö äänestämään Leave tai, jos tässä onnistuminen olisi liian epätodennäköistä, jättämään äänestämättä.  Viesteihin linkitettyjä mainoksia klikattiin 169 miljoonaa kertaa. 

Aggregate IQ:n omistaa amerikkalainen biljonääri, Robert Mercer, joka oli samana vuonna 2016 myös Donald Trump 2016 Presidentiksi -kampanjan suurin lahjoittaja.

Suurin ero Apollo 13:n pelastusoperaation ja Vote Leave kampanjan johtamisessa oli käytettävissä oleva aika, 87 tuntia vastaan 257 vuorokautta.  Kiinnostavampi on kuitenkin niiden suhde fyysiseen todellisuuteen.

Ainoa asia, jolla oli merkitystä arvoitaessa Houstonin lennonjohdon menestystä oli Apollo-13:n miehistön, Haise, Lowell ja Swigert, pelastuminen 17.4.1970.  Tämä riippui astronauttien ja lennonjohdon tilanneanalyysistä, johtopäätöksistä ja kyvystä suunnitella ja toteuttaa oikeat toimenpiteet oikea-aikaisesti.  Aluksen liiketila suhteessa maan ja kuun gravitaatiokenttiin, tulokulma ilmakehään, sekä ne ilmakehän ominaisuudet joiden avulla komentomodulin liike-energia oli saatava poltettua alusta tuhoamatta, oli tiedettävä täsmälleen.  Apollo 13:n komento-, kuu- ja huoltomodulin resurssien laatu ja riittävyys räjähdysonnettomuuden jälkeen oli arvioitava oikein ja osattava kohdentaa selviämisen kannalta kriittisiin tehtäviin.  Kaiken oli onnistuttava sellaisessa fyysisessä todellisuudessa, jota oli – luonnollisesti – mahdotonta lahjoa tai uhkailla, harhauttaa tai manipuloida.

Vote Leave [kuten myös Leave.EU] kampanjan menestykselle sen julkisen kuvan ja  algoritmien lähettämien yksilöityjen viestien suhteella yhteiskunnalliseen, taloudelliseen ja kauppapoliittiseen todellisuuteen tai Britannialla edessään olevaan konkreettiseen tulevaisuuteen ei sensijaan ollut mitään merkitystä.  Ainoa tarkoitus ja merkitys oli viestien emotionaalisella vaikutuksella kuhunkin vastaanottajaan, ja heidän kauttaan äänestyksen lopputulokseen.  Miljardin yksilöidyn viestin jäljittäminen, faktatarkastuksesta puhumattakaan olisi tietenkin sula mahdottomuus.

Vote Leave kampanja oli pilotti Steve Bannonille, Robert Mercerille ja Donald Trump 2016 Presidentiksi -kampanjalle.  Heillä oli Cummingsin kampanjan analyysien ja kokemusten lisäksi nyt käytössään 70,6 miljoonan amerikkalaisen Facebook käyttäjän profiilit, sekä Venäjän tiedusteluvoima ja trolliarmeija, johon Trump vetosikin menestyksellisesti suorassa TV-lähetyksessä 27.6.2016.  Ne toivat Donald Trumpille kriittiset 80 000 ääntä kolmessa vaa’ankielivaltiossa ja vaalivoiton Hillary Clintonin 2,9 miljoonaa suuremmasta äänimäärästä huolimatta.  V. 2020 presidenttikampanjan valmistelu alkoi kun Venäjän GRU hakkerit murtautuivat marraskuussa 2019 Ukrainalaisen kaasuyhtiön, Burisman, tietokoneisiin ilmeisesti löytääkseen potentiaalisesti kiusallisia tietoja demokraattien vahvimmasta presidenttikandidaatista, Joe Bidenistä ja hänen pojastaan Hunterista, joka oli jonkin aikaa Burisman hallituksen jäsen.  Trump joutui valtakunnanoikeuteen koska hän painosti Ukrainan presidentiltä, Zelenskyltä, tällaisia tietoja vastalahjaksi USA:n sotilasavulle.  Pelkkä julkisuudessa pidetty uhka kiusallisista sähköposteista riitti voittoon 2016, miksi ei siis myös 2020?

Minkälainen olisi siis tämän päivän poliittisen kampanjan Pelikirja?

Sosiaalinen media (some), älykännykkä, maksu-, asiakas- ja jäsenkortit, jne., jättävät kustakin käyttäjästä digitaaliset jalanjäljet.  Väestötasolle tuotuna ne muodostavat Big Dataa, joka mahdollistaa jokaisen äänestäjän profiloinnin, käyttäytymisen ennustamisen ja tähän kohdistettavan vaikuttamisen vaihtoehtojen tehokkuuden arvioinnin.  Sen perusteella poliittiset viestit voidaan optimoida ja kohdistaa yksilöllisesti somen kautta.  Toistaiseksi massamedia vielä rajoittaa viestittäjien vapausasteita.  Puolueen juliste tai mainos sanomalehdessä ja TV:ssä ei voi olla räikeässä ristiriidassa puolueen somessa jakamien viestien kanssa.  Tämä rajoitus kuitenkin hiipuu sitä mukaa kun Facebook, Instagram, Twitter, WhatsAp ja YouTube korvaavat kasvavalle osalle äänestäjäjistä lehdet, TV:n ja radion tiedon ja uutisten lähteinä.  He valitsevat itse [siis uskovat valitsevansa] mitä tietoa he haluavat [kääntäen, eivät halua] ja erottautuvat näin eri someklustereiksi (tilastollisiin kasautumiiin, kupliin), samoin ajattelevien, samoista asioista kiinnostuneiden sekä samankaltaisissa oloissa ja vaiheissa elävien joukkoihin.  Tällaiseen someklusteriin eristäytymistä vahvistaa yhteinen auktoriteetti, joka tuottaa yhteisiä viholliskuvia ja varottaa uskomasta valhemedian, lehdistön ja TV:n salaliittoihin.  Voimakkaimmin yhteensitoutuneet klusterit muodostuvat auktoriteettia kaipaavista yksilöistä vahvaksi mieltämänsä johtajan ympärille.  Someklustereiden välinen kommunikaatio on vähäistä, useat eivät edes tiedä toistensa olemassaolosta.  Samat toimijat voivat siis viestittää niihin jopa täysin ristiriitaisesti.  Usein viestit näyttävät tulevan läheltä, omien joukosta […varmaankin siltä mukavalta tyypiltä, jonka tapasin toissa viikolla lounaalla, ja jonka nimenkin taidan melkein muistaa…].  Erisisältöisten, yksilöllisesti kohdistettujen ja myötämielisten vastaanottajiensa edelleen jakamien viestien valheiden, vääristelyjen tai poliittisten lupausten esittäjät näyttävät nousevan spontaanisti omien joukosta – mutta etsittäessä heidän jälkensä katoavat pimeään.  Perinteistä poliittista kampanjointia vastaan vaikutus on silti musertava.

Vuoden 2016 vaalien  jälkiselvittelyiisä paljastuneiden väärinkäytösten jälkeen Facebook on kehittänyt joitakin suojauksia käyttäjien tietojen hyväksikäyttöä ja valhe/vihaviestien edelleenpostauksia vastaan, mutta facebookin omistaman Instagramin käyttö samoihin tarkoituksiin on vastaavasti vahvistunut.  Instagram on sitä paitsi tuonut peliin uutuutena digitaalisesti muokatut videoklipit, joissa tunnettu henkilö [esimerkiksi Barak Obama ihan itse, siinä jokaisen silmien edessä] sanoo esim. BBC:n uutisista leikatuilla videoklipillä jotain mitä hän ei todellisuudessa ole sanonut, ei BBC:ssa eikä muuallakaan.  Uutuudenviehätyksen vuoksi ne leviävät viraalisesti niidenkin toimesta, jotka eivät niihin usko eivätkä niiden tarkoitusperiä kannata.

Myös kevään 2019 vaaaleissa Suomessa räätälöity ja kohdennettu mainonta sosiaalisessa mediassa oli jo käytössä, koska se on luonnollinen osa nykyaikaista vaalikampanjaa, ts. sitä kuuluisaa tätä päivää.   Eduskuntavaaleissa, jossa ehdokkaita on 2 468 ja heistä valitaan 200, räätälöidyn mainonnan mahdollisuudet ovat rajoitetummat ja vaalikoneiden käyttö hillitsee niitä ja oman kampanjan vahvistaminen kilpailijoita [kaikkiako?] mustamaalaamalla yleensä tehotonta.  Suurimmat vaarat piilevät Kyllä/Ei-kansanäänestyksissä ja presidentinvaaleissa.  Periaatteelliset ongelmat ovat kuitenkin kaikissa samat.

Onko sellaisilla poliittisilla kampanjoilla siis enää tulevaisuutta, jotka perustuvat jokaiselle äänestäjälle samanlaisina näkyviin kampanjaväittämiin ja -lupauksiin, joista voidaan keskustella julkisesti, avoimesti ja kriittisesti, ja joiden sisällöstä ehdokkaat ja kampanjaorganisaatiot vastaavat oikeudellisesti ja poliittisesti?  Jos ei ole, valistunut liberaali demokratia on tulossa tiensä päähän.  Tällaista muutosta tervehtisivät ilolla monet poliittiset johtajat ympäri maailman, mutta samalla myös lukuisat äänestäjät tähän asti jotensakin demokraattisesti hallituissa länsimaissa.

Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistuksen kirjoittaja ja toinen presidentti, Thomas Jefferson, tiesi, että demokratian tekee mahdolliseksi ainoastaan valistunut ja [olennaisista tosiasioista] tietoinen äänestäjäkunta.  Jos/kun kaikki puolueet ja ehdokkaat alkavat toimia aiemmin kuvaamani Pelikirjan mukaisesti, valistuksen ja tiedon sijaan kukin sosiaalisen median varassa oleva äänestäjä saa vain omia ennakkokäsityksiään vahvistavia vaaliviestejä ja vain niiltä ehdokkailta, jotka uskovat voivansa näin kaapata hänen äänensä.  Jos liberaali demokratia halutaan pelastaa, poliittiset kampanjat on saatava sosiaalisesta mediasta takaisin julkiseen tilaan, toreille ja avoimeen mediaan.  Minulla ei ole utuisintakaan aavistusta siitä, miten tämä voitaisiin toteuttaa, varmentamisesta puhumattakaan.  Kiellot ja käskyt olisivat toivottomia.  Internet on globaali verkko, yksityisten ihmisten ja aitojen yhteisöjen keskinäisen viestinnän vakoilua ja rajoittamista tuskin hyväksyttäisiin.  Miljardien masinoitujen viestien seulominen, jäljittäminen ja oikeudellinen käsittely äänestäjien harhauttamisen pysäyttämiseksi on ilmeisen utopistinen ajatus, etenkin, kun ratkaisut olisi saatava lainvoimaisiksi erittäin nopealla aikataululla.  Jos taas kohdistetut somekampanjat kiellettäisiin, rangaistuksena esimerkiksi lain rikkomisesta hyötyvän tahon äänten nollaus, mikään ei estäisi yrityksiä lavastaa kilpalijoita vale-somekampanjoita käyttäen.

Poliittisesti, teknisesti ja oikeudellisesti toteuttamiskelpoiset ideat olisivat nyt kultaakin kalliimpia.

en.wikipedia.org/wiki/Brexit:_The_Uncivil_War

en.wikipedia.org/wiki/The_War_Room

www.youtube.com/watch?v=IUDMBPFwkm0

en.wikipedia.org/wiki/Apollo_13

en.wikipedia.org/wiki/Apollo_13_(film)

en.wikipedia.org/wiki/Facebook%E2%80%93Cambridge_Analytica_data_scandal

www.bbc.com/news/uk-politics-44966969

www.theguardian.com/technology/2019/mar/17/the-cambridge-analytica-scandal-changed-the-world-but-it-didnt-change-facebook

gizmodo.com/aggregateiq-created-cambridge-analyticas-election-softw-1824026565

http://www.nytimes.com/2020/01/13/us/politics/russian-hackers-burisma-ukraine.html

http://www.bbc.com/news/av/technology-40598465/fake-obama-created-using-ai-tool-to-make-phoney-speeches

http://www.bbc.com/future/article/20190318-can-we-reinvent-democracy-for-the-long-term

yle.fi/uutiset/3-11151591

 

The walls came tumblin’ down 3000 years BC and 30 years BP – sorry Jericho, congrats Berlin!

Now that we are celebrating the fall of the Berlin Wall 30 years ago, it reminded me of another famous fall of a city wall ca. 3000 BC.   Old Testament describes the fall of the walls of Jericho and the fate of its inhabitants in the hands of the Israeli people (Book of Joshua, Chpt. 6):

 … And the second day the people marched again around the walls of the city of Jericho, and returned into the camp: so they did six days.

And it came to pass on the seventh day, that they rose early, about the dawning of the day, and marched around the city seven times in the same manner.  And in the seventh time it happened, when the priests blew the trumpets, that Joshua said unto the people: ”Shout; for the Lord hath given you the city!  Now the city shall be doomed to destruction, it and all who are in it”.

So the people shouted when the priests blew the trumpets: and it happened when the people heard the sound of the trumpet, and the people shouted with a great shout, that the wall fell down flat, and

… an infinitesimally improbable warp of space-time out of Heisenberg’s uncertainty principle or Schrödinger’s cat experiment happens, that yanks Joshua into another time and place, where men, women and children shouting WIR SIND DAS VOLK(* are storming over and through a fallen wall, invading a city with great joy, but being this time welcomed by the people of that city with hugs, kisses, copious quantities of bubbly wine, tears of joy, pretzels and 100 D-Mark notes.  Finally FREE from their separation inside and captivity outside of the walls of the city, singing, dancing and picnicking, they are touching each other for the first time in 28 years, and everyone has got more to tell than words for it.

Well, almost everyone.  Joshua has lost all comprehension about what is going on, and so has a certain Mr. Honecker, who just emerged from the back door of a big black limousine behind a street corner.  Both are watching, stunned, disbelieving their own eyes or ears.  Joshua squeezes himself towards the centre of the hysterically euphoric crowd.  To gain some control, he keeps on yelling out ”WE WON, WE HAVE TAKEN JERICHO”.  Three teen-aged girls nearby laugh, ”Nein, Berlin, BERLIN-WEST”, and offer Joshua a bottle, ”Komm, trink etwas Sekt!”(#.  Joshua shakes his head, sighs, understanding nothing but realising that this is no more his invasion, grabs the bottle, ”Why not, warum nicht, Danke”.  Mr. Honecker, instead, chooses to pull his hat down, disappear into the shadows, leave his chauffeur jobless and his limo idling.

*)  We are the people.  The famous chant of the DDR opposition in 1989.

#)  Come, have some champagne.

 

My Tribute to Peter Handke for Nobel Prize in Literature 2019

The Nobel Committee showed exemplary courage, setting art above politics, in awarding today, 10.10.2019, the Nobel Prize in Literature to the 1942 born Austrian novelist and playwright, Peter Handke.  He has previously been awarded the Georg Büchner Prize, the Franz Kafka Prize and the International Ibsen Award.  He would probably have received the Nobel Prize years ago without the controversies raised by his critical writings about the Western position and NATO’s actions in the Yugoslavian wars, his speech at the funeral of Slobodan Milošević, and his claimed support for far-right Serbian nationalism.  In 2006 his nomination for the Heinrich Heine Prize was withdrawn due to his political views.  

Still, he certainly did not symphatize with the Serbians for personal gain, and he is a great writer – as the Nobel Committee acknowledges.

I first became aware of Peter Handke 30 years ago through Wim Wenders’ film Himmel über Berlin [Wings of Desire] in 1987, for which he wrote the script.  The film featured Bruno Ganz, Otto Sander and Peter Falk as angels, Solveig Dommartin as a trapeze artist in a small circus visiting Berlin and Nick Cave and the Bad Seeds as themselves.  The first time I saw Himmel über Berlin in 1988 (I think) I was enchanted with it.  The whole film is poetry, but it also returns again and again to one particular poem, Peter Handke’s Lied vom Kindsein, one of the very few poems in any language which I can recite – almost – by heart.  There have been many moments in the past 30 years when I have thought that I should translate this poem into Finnish.  And then came this day when it had to be done.

So, below you find Lied vom Kindsein in original German, followed by an English translation (https://gethenian.livejournal.com/562440.html) and my own Finnish translation, which I finished short while ago. It is my first poem translation, so bear with me:

Lied vom Kindsein  Peter Handke, 1987

Als das Kind Kind war,
ging es mit hängenden Armen,
wollte der Bach sei ein Fluβ,
der Fluβ sei ein Strom,
und diese Pfütze das Meer.

Als das Kind Kind war,
wuβte es nicht, daβ es Kind war,
alles war ihm beseelt,
und alle Seelen waren eins.

Als das Kind Kind war,
hatte es von nichts eine Meinung,
hatte keine Gewohnheit,
saβ oft im Schneidersitz,
lief aus dem Stand,
hatte einen Wirbel im Haar
und machte kein Gesicht beim Fotografieren.

Als das Kind Kind war,
war es die Zeit der folgenden Fragen:
Warum bin ich ich und warum nicht du?
Warum bin ich hier und warum nicht dort?
Wann began die Zeit und wo endet der Raum?
Ist das Leben unter der Sonne nicht bloβ ein Traum?
Ist was ich sehe und höre und rieche
nicht bloβ der Schein einer Welt vor der Welt?
Gibt es tatsächlich das Böse und Leute,
die Wirklich die Bösen sind?
Wie kann es sein, daβ ich, der ich bin,
bevor ich wurde, nicht war,
und daβ einmal ich, der ich bin,
nicht mehr der ich bin, sein werde?

Als das Kind Kind war,
würgte es am Spinat, and den Erbsen, am Milchreis,
und am gedünsteten Blumenkohl,
und iβt jetzt das alles
und nicht nur zur Not.

Als das Kind Kind war,
erwachte es einmal in einem fremden Bett
und jetzt immer wieder,
erschienen ihm viele Menschen schön
und jetzt nur noch im Glücksfall,
stellte es sich klar ein Paradies vor
und kann es nicht höchstens ahnen,
konnte es sich Nichts nicht denken
und schaudert heute davor.

Als das Kind Kind war,
spielte es mit Begeisterung
und jetzt, so ganz bei der Sache wie damals, nur noch,
wenn diese Sache seine Arbeit ist.

Als das Kind Kind war,
genügten ihm als Nahrung Apfel, Brot
und so ist es immer noch.

Als das Kind Kind war,
fielen ihm die Beeren wie nur Beeren in die Hand
und jetzt immer noch,
machten ihm die frischen Walnüβe eine rauhe Zunge
und jetzt immer noch,
hatte es auf jedem Berg
die Sehnsucht nach dem immer höheren Berg,
und in jeder Stadt
die sehnsucht nach der noch gröβeren Stadt,
und das ist immer noch so,
griff im Wipfel eines Baums nach den Kirschen
in einem Hochgefül
wie auch heute noch,
eine scheu vor jedem Fremden
und hat sie immer noch,
wartete es auf den ersten Schnee,
und wartet immer noch.

Als das Kind Kind war,
warf es einen Stock als Lanze gegen den Baum,
und sie zittert da heute noch.

Song of Childhood, Peter Handke, 1987

When the child was a child
It walked with its arms swinging,
wanted the brook to be a river,
the river to be a torrent,
and this puddle to be the sea.

When the child was a child,
it didn’t know that it was a child,
everything was soulful,
and all souls were one.

When the child was a child,
it had no opinion about anything,
had no habits,
it often sat cross-legged,
took off running,
had a cowlick in its hair,
and made no faces when photographed.

When the child was a child,
It was the time for these questions:
Why am I me, and why not you?
Why am I here, and why not there?
When did time begin, and where does space end?
Is life under the sun not just a dream?
Is what I see and hear and smell
not just an illusion of a world before the world?
Given the facts of evil and people.
does evil really exist?
How can it be that I, who I am,
didn’t exist before I came to be,
and that, someday, I, who I am,
will no longer be who I am?

When the child was a child,
It choked on spinach, on peas, on rice pudding,
and on steamed cauliflower,
and eats all of those now, and not just because it has to.

When the child was a child,
it awoke once in a strange bed,
and now does so again and again.
Many people, then, seemed beautiful,
and now only a few do, by sheer luck.
It had visualized a clear image of Paradise,
and now can at most guess,
could not conceive of nothingness,
and shudders today at the thought.

When the child was a child,
It played with enthusiasm,
and, now, has just as much excitement as then,
but only when it concerns its work.

When the child was a child,
It was enough for it to eat an apple, … bread,
And so it is even now.

When the child was a child,
Berries filled its hand as only berries do,
and do even now,
Fresh walnuts made its tongue raw,
and do even now,
it had, on every mountaintop,
the longing for a higher mountain yet,
and in every city,
the longing for an even greater city,
and that is still so,
It reached for cherries in topmost branches of trees
with an elation it still has today,
has a shyness in front of strangers,
and has that even now.
It awaited the first snow,
And waits that way even now.

When the child was a child,
It threw a stick like a lance against a tree,
And it quivers there still today.

Laulu lapsena olemisesta, Peter Handke, 1987

Kun lapsi oli lapsi,
se käveli käsiään roikuttaen,
tahtoi puron olevan joki,
joen olevan virta,
ja tämän lammikon olevan meri.

Kun lapsi oli lapsi,
se ei tiennyt, että se oli lapsi,
sille kaikessa oli henki,
ja kaikki henget olivat yhtä.

Kun lapsi oli lapsi,
sillä ei ollut mistään mielipidettä,
ei mitään tottumuksia,
istui usein jalat ristissä,
lähti juoksemaan,
sillä oli pyörre hiuksissaan
eikä se ilmehtinyt valokuvattaessa.

Kun lapsi oli lapsi,
oli näiden kysymysten aika:
Miksi minä olen minä, miksi en sinä?
Miksi olen tässä, miksi en tuolla?
Milloin alkoi aika ja missä päättyy avaruus?
Eikö elämä auringon alla olekin vain unta?
Eikö kaikki mitä näen ja kuulen ja haistan
olekin vain kajastusta maailmasta ennen maailmaa?
Onko todellakin olemassa pahuutta ja ihmisiä
jotka tosiaan ovat pahoja?
Kuinka on mahdollista, että minä, joka minä olen,
ennenkuin minä synnyin, en ollut,
ja että kerran minä, joka olen,
lakkaan olemasta se mikä minä olen?

Kun lapsi oli lapsi,
yritti se nieleskellä pinaattia, herneitä, riisipuuroa,
ja höyrytettyä kukkakaalia,
ja syö nyt niitä kaikkia
eikä ainoastaan pakosta.

Kun lapsi oli lapsi,
heräsi se kerran vieraassa vuoteessa
ja nyt niin käy yhä uudelleen,
monet ihmiset näyttivät sen mielestä kauniilta,
mutta nyt vain onnen lahjana.
Kirkkaana se näki paratiisin,
nyt voi enintään aavistaa.
Ei kyennyt kuvittelemaan tyhjyyttä,
ja kauhistuu tänään sen edessä.

Kun lapsi oli lapsi,
se leikki haltioituneena
ja nyt, keskittyen aivan kuin silloin, mutta vain,
kun kyse on työstä.

Kun lapsi oli lapsi,
riittivät sille ravinnoksi omena, leipä
ja näin on yhä edelleen.

Kun lapsi oli lapsi,
marjat tuntuivat vain marjoilta kädessä
ja nyt yhä edelleen,
saksanpähkinät saivat sen kielen karheaksi
ja nyt yhä edelleen,
ja jokaisen vuoren huipulla
se kaipasi vielä korkeammalle vuorelle,
ja jokaisessa kaupungissa
se kaipasi vielä suurempaan kaupunkiin,
ja näin se on yhä edelleen,
tarttui puunlatvaan kohti kirsikoita
samalla voitonriemulla
kuin vielä tänäänkin,
ujosteli jokaista vierasta
ja ujostelee edelleen,
odotti ensilunta, ja odottaa sitä edelleen.

Kun lapsi oli lapsi,
se heitti kepin kuin keihään päin puuta,
ja se vapisee siinä vielä tänäänkin.

Soviet led communist empire, 1989 – Anglo-American order, 2016

In 1989-90 the Soviet led communist empire imploded.  In hindsight, the writing had appeared on the wall [see Book of Daniel, chapter 5] more than ten years earlier but few bothered or dared to interpret it.  The CIA predicted economic unsustainability of the Soviet Union already in the 1970’s but until the mid 1980’s the rotting empire led by paranoid old men was held together by the increased price of crude oil.  Hardly anyone foresaw its collapse.  No external crises or military enemies played significant roles when the huge communist empire which ruled over 440 million people fell like a house of cards.  The avalanche of revolutions through Eastern Europe was unbelievable and for most of us a welcome, exhilarating chain of events.  In that autumn and winter everyone I knew was keenly watching and debating the hottest reality TV of all time, the evening news.

For quite some time already the Soviet led communist empire had been societally outdated, militarily overstretched and economically bankrupt, had lost its appeal, moral justification and credibility.  Western liberal democracy and capitalistic market economy, i.e., the Anglo-American order, prevailed.  The fact that the most populous country of the world, communist China, had bailed out from the Soviet led empire already in the 1970’s went almost unnoticed.  Fukuyama published his landmark book End of History.

But history did not end, it continued and continues.

Now, two decades into the new millennium, we are again looking at and hardly comprehending what we see – a collapse of similar magnitude, of the Anglo-America order.

Both the US and the United Kingdom are internally divided into two factions which see each other, not as fellow citizens, not even competitors but as existential risks, even bitter enemies that must be defeated at any cost.  When President Donald Trump acts or reacts impulsively, tweets disrespect to his country’s constitution, democratic institutions and foreign allies, when he threatens his political rivals and critics by imprisonment, chooses friends from ruthless dictators and demands personal political services from foreign leaders, his adherents approve, because Democrats are worse.  When he is caught red-handed, political analysts estimate that this will only increase his popularity.

Pro-Brexiters in the UK bear similarities to the Trumpists in the US – anti-elite, anti-immigration, pro white, rural and small-town rather than urban.  The roles of the media, however, appear different in the US and the UK.  While some UK newspapers rank among the finest in the world, the large distribution Murdoch tabloids peddled anti-European sentiment that resulted in the Brexit vote.  These tabloids in the UK are indeed the fake media that Trump claims the US newspapers to be.

Today, the majority of the pro-Brexiters are prepared to sacrifice the economy and even witness the United Kingdom and their own party disintegrate because Brussels is worse.  When the Supreme Court gave the verdict 11–0 that prime minister Boris Johnson had misled his Queen and illegally suspended Parliament to force through policies that Parliament would not approve, he openly disagreed with the Supreme Court’s decision and intimated he would not respect the law.  Again, political analysts estimate this will only increase his popularity.

The hottest reality TV has returned but is now viewed mostly on-line.

In both cases a large faction of the population appears to prefer one unchecked leader against their existing democratic institutions and legal order.  This is high time to remind ourselves that Hitler got to power because after the Great Depression the German business elite and the middle class Christian citizens believed that communists are worse [when in fact they were just equally bad!].

In the meantime the world outside the US and the UK did not stop.  Through the past 30 or even 70 years these two countries to a great extent had set and regulated the world order, global values and agenda.  They have now turned inward and act both irrationally and unpredictably often against the values they preached to and enforced on others just a few years earlier.  During the 75 post-WWII years the confidence in the leadership of the UK in Europe and the US in the world have never been as low as they are now – in stark contrast with the Making … great again slogans.  Globally the approval of the US leadership now stands at 31%, an 18% drop since Obama.  As a reference the global approval rate for Russia is 30% and for China 34% with Germany leading at 39% (Gallup survey in 134 countries, VOA 28.2.2019).

The EU, far too long dependent on US leadership, stands and watches, stunned and hoping that the nightmare goes away and the Anglo-Americans return to normality.  Others, preferably outside of the spotlight [like the new Ukrainian president, Zelenskyi], have turned to uninhibited servility in hope of gaining something better or avoiding something worse in return.  More independent and active powers, like Russia and China now expand their spheres of influence over the economic, political and military landscape left undefended by the dissolving Anglo-American leadership.

Just as with the implosion of the Soviet communist empire, the signs for the Anglo-American implosion have been there for years already.  Still, hardly anyone could foresee the summer and autumn of 2016 and what followed.  Again, no particular crises or military enemies were involved.  Unlike the case of the Soviet empire, the Anglo-American world has remained economically not only viable, but strong – growing and still managing to retain its leadership position.  So, what could have caused the simultaneous and irreconcilable political divisions that have emerged in both the US and the UK?  Several reasons for this have been presented and debated.  I will not review them but instead suggest a wild conspiracy theory.

Assume… just assume that Putin realised 20 years ago that Russia cannot beat the West in a war and not seriously compete in science, technology and economy, neither in the hearts and minds of people.  As a former KGB operative he would know a thing or two about propaganda and the power of misinformation but the practical tools of the communists had lost their edges decades ago.  Yet, if you cannot beat them, confuse them and to this end new advanced technologies were emerging.  Putin would open a new front creating expert units to develop and feed doubts employing the tried and tested methods of American tobacco and oil industries.  The units would hire a Western high-tech political consultant [something like Cambridge Analytica] and join the American social media giants’ networks with thousands of usernames.  They would then precision target self-feeding misinformation and counter-information among a thousand million named, located, profiled and naïve citizens in the social media networks.  As the knowledge of their capabilities would begin to seep into the West, some parties, instead of fighting back would begin to consider the benefits of collaboration … The rest would be history.

Just assume that I have hit the nail on the head.  If this is the case, we would be witnessing the achievement of the cheapest ever defeat of a global superpower.  In a zero-sum game, this equals victory for another one.  Putin’s success must have exceeded his wildest expectations.  He would be the mastermind but the winner will be China.


If what we now see is the end of the Anglo-American order, what will be the future of our European lingua franca, English?

In my first years of attending meetings of the CEC (Commission of the European Communities) DG Research in Brussels and Ispra, the delegates were nominated by national governments and three to four languages were used with simultaneous interpretations.  In 1993, EEC became the EU and CEC became the EC (European Commission).  Similar task force and working group meetings continued but members were now invited, only English was used and the work became much more business-like.  We, Scandinavian newcomers, usually spoke better English than our Central and Southern European colleagues and we clearly benefited.  Still, few missed the days of earphones and interpretations.  Now, imagine the UK has gone, really gone the hard Brexit way.  Will English remain our European lingua franca?  My guess is that it will, even if no English-speaking Irish individuals were present.  The ground level work of the EC needs the English language and ongoing involvement of both English and American experts much more than EU needs the United Kingdom.

Remember that Latin remained the language of higher learning in Europe from theology to medicine for 1300 years after the fall of the [West] Roman Empire.

 

Alkuräjähdys, Jeesus ja Shakespeare

Kysyit autossa äidiltäsi: Miksi ihmeessä minun pitäisi opiskella koulussa uskontoa?  Minähän tiedän, että maailmaa ei luotu seitsemässä päivässä, vaan se syntyi alkuräjähdyksessä miljardeja vuosia sitten.

Olisit hyvin voinut jatkaa tietäväsi myös, että ihminen, kuten kaikki muutkin elävät luontokappaleet ovat kehittyneet evoluution kautta vuosimiljoonien aikana, ja vielä paljon muutakin.

Autossa oli sen verran hulinaa, ja liikenne sen verran vilkasta että minun täytyi keskittyä ajamiseen ja saatoin vain kuunnella.  Nyt, muutaman rauhallisemman päivän jälkeen koetan vastata kysymykseesi.  Vastaus on – anteeksi – pitkähkö ja siksi pyydän sinulta kärsivällisyyttä.

 

JOHDANNOKSI: EVOLUUTIO JA ALKURÄJÄHDYS

Tänä vuonna [2020] vietettiin 3.5. luomakunnan sunnuntaita.  Eri vuosina se osuu aina jollekin kesäkauden sunnuntaille.  [Kirkkovuosikalenterissa on valittu jokaiselle kirkkovuoden sunnuntai- ja pyhäpäivälle adventista adventtiin teema ja sen mukaan raamatuntekstit Vanhasta Testamentista, psalmeista, Uudesta Testamentista ja Evankeliumeista].  Luomakunnan sunnuntain Vanhan Testamentin teksti ja usein myös saarnan aihe on Raamatun luomiskertomus.  Opettaako siis kirkko, että maailma luotiin viikossa ja ihminen sen viimeisenä päivänä?

Kun Charles Darwin julkaisi evoluutioteorian v. 1855, tšekkiläinen augustinolaismunkki ja Tuomaksen luostarin johtaja, Gregor Mendel, teki perinnöllisyystieteellisiä kokeita Brnon kaupungissa, luostarinsa puutarhassa.  Niiden tuloksena hän julkaisi v. 1866 Mendelin säännöt 1-3.  Ne olivat perinnöllisyystieteen (genetiikan) lähtölaukaukset, selittivät miten ominaisuudet periytyvät, ja tekivät Mendelistä genetiikan eli perinnöllisyystieteen isän.

Entä alkuräjähdysteoria (Big Bang)?  Sen esitti v. 1927 Georges Lamaître, belgialainen jesuiittapappi ja Louvainin Katolisen Yliopiston fysiikan professori.  Kun hän myöhemmin esitteli teoriaansa paavi Pius XII:lle, tämä innostui siitä niin paljon, että Lamaîtren täytyi toppuutella – tämä on toistaiseksi vielä teoria josta kiistelläänKosmologia [tiede, joka tutkii maailmankaikkeutta] hyväksyi alkuräjähdysteorian vasta v. 1964, kaksi vuotta ennen Lamaîtren kuolemaa.

Mendel ja Lamaître eivät tietenkään olisi voineet tehdä ja julkaista tutkimuksiaan kirkossa, joka olisi väittänyt Raamatun luomiskertomusta ainoaksi totuudeksi ja tuominnut evoluutio- ja alkuräjähdysteorian.  Ainakaan katolinen kirkko ei siis opeta – ei opettanut edes 100…200 vuotta sitten – luomiskertomusta luonnontieteellisenä totuutena, tarkemmin, ei ole opettanut niin kauan kun tieteellistä tietoa näistä asioista on ylipäätään ollut olemassa.  Silti tänään löytyy myös sellaisia kirkkoja, jotka opettavat luomiskertomusta tapahtuneena tosiasiana.  Palaan näihin tuonnempana.

Mendel ja Lamaître eivät ole olleet mitenkään ainutkertaisia valopilkkuja kirkoissa, kristillisissä yliopistoissa ja luostareissa vuosisatojen aikana vaikuttaneiden lukemattomien tieteen- ja myös taiteentekijöiden joukossa.  Mm. Kokkolan kirkkoherra Anders Chydenius oli yksi 1700-luvun loppupuolen edistyksellisimmistä taloustieteilijöistä ja modernin liberalismin edelläkävijä, joka kaiken muun ohella käynnisti isorokkorokotukset Ruotsi-Suomessa.

 

SIIS, MIKSI KIRKOSSA YHÄ SAARNATAAN RAAMATUN LUOMISKERTOMUSTA?

Miten on ymmärrettävissä, että Suomen kirkoissa vielä v. 2019 saarnataan luomakunnan sunnuntaina Mooseksen ensimmäisen kirjan luomiskertomuksesta?  Lyhyempi selitys on, että Mooseksen kirja on antiikin juutalaisen ja kristillisen kulttuurihistorian dokumentti, jota on yhtä väärin ymmärtää luonnontieteen oppikirjana kuin Homeroksen Troijan sota ja Odysseuksen harharetkiä Kreikan historian oppikirjana.

Entä se pitempi selitys?

Tiedät varmaan näytelmäkirjailijoista suurimman, William Shakespearen.

Hänen ehkä esitetyin näytelmänsä, Romeon ja Julian ohella, on Richard III.  Näytelmä kuvaa Englannin kuninkaan, Richard III:n (1452 – 1485), katkeruuden ja pahuuden ruumiillistumana.  Historian tutkimus on kuitenkin osoittanut, että tämän Shakespearen näytelmän tuottama mielikuva vääristelee karkeasti ja ilmeisen tarkoituksellisesti historiaa Yorkin sukua edustaneen Richard III:n maineen mustaamiseksi ja hänet tappaneen Tudorin kuningassuvun suosion tavoittelemiseksi.  Jälkimmäisiä kannattikin mielistellä, he kun olivat vallassa Shakespearen aikana.

Kun tämä tiedetään, miten on ymmärrettävissä, että teattereissa yhä esitetään Shakespearen näytelmää Richard III?  Pitäisikö vääryys korjata, näytelmä kieltää, vaiko kirjoittaa uudelleen vastaamaan historiallista totuutta?  Et ehkä kuitenkaan kannattaisi sen enempää näytelmän kieltämistä kuin korjaamistakaan – en minäkään.  Mutta miksi ei?  Sen vuoksi, että sekä Englannin kuningas Richard III että Shakespearen näytelmä Richard III ovat molemmat historiaa, edellinen Englannin poliittista historiaa ja jälkimmäinen kulttuurihistoriaa.  Kaikki aikaisempia ja vääriä käsityksiä korjaava uusi tieto kuningas Richard III:sta tulee tietenkin huomioida uusissa historiakirjoissa ja esityksissä.  Mutta näytelmän, Richard III, korjaaminen tuhoaisi kulttuurihistoriaa.  Kouluopetusta ajatellen sen paikka on kuitenkin kirjallisuuden, ilmaisutaidon ja englannin kielen, ei historian opetuksessa.

Mutta kuka oli William Shakespeare?  Itse asiassa hänestä on niin vähän aikalaistietoa, että aina ajoittain joku akateemikko käynnistää uudestaan keskusteluun siitä onko hän ollut todellinen henkilö, ja jos on, onko hän itse kirjoittanut ensimmäistäkään näytelmää.  Nehän ovat säilyneet ainoastaan muiden myöhemmin muistiin kirjoittamista palasista koottuina.  Vastaavia epäilyksiä on esitetty Jeesus Nasaretilaisen olemassaolosta ja sanomisista.  Vaikka Jeesus eli 1500 vuotta ennen Shakespearea, hänen elämästään on kuitenkin säilynyt aikalaistietoa monin verroin enemmän kuin Shakespearesta.  Mielestäni epäilyt historiallisesta olemassaolosta ovat molempien kohdalla absurdeja.  Kumpikin jätti poikkeukselliset jäljet lähimmäisiinsä ja vuosisatojen kuluessa ne ovat vain vahvistuneet ja levinneet yli maailman – ihmismieliin, kieleen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan.  Jos et voi uskoa Shakespearen tai Jeesuksen olleen olemassa, kenen vuosisatoja sitten eläneen ihmisen olemassaoloon voit uskoa, tai paremmin, mitä se, että joku on ollut olemassa, ylipäätään tarkoittaa?

 

MISTÄ RAAMATTU ON OIKEIN KOTOISIN?

Joukko oppineita kirkkoisiä oli 300-luvulle tultaessa valikoinut ja karsinut lukuisista juutalaisten ja varhaiskristittyjen kirjoituksista kokoelman, joista muotoutui Raamattu, ensin sen Uusi ja sitten Vanha Testamentti.  He pyrkivät sisällyttämään tähän Raamatun kirjojen kokoelmaan – kaanoniin – kaiken sen materiaalin, joka sisälsi itsenäistä ja alkuperäistä aineistoa, ja koettivat asetella ne johdonmukaiseen järjestykseen.  Pois he jättivät Vanhasta Testamentista mm. monta juutalaista henkilöhistoriaa ja Uudesta Testamentista mm. kuusi ’evankeliumia’, jotka oli ilmeisesti kirjoitettu myöhemmin neljän vanhimman evankeliumin pohjalta.  Jälkimmäiset on kuitenkin julkaistu erikseen nk. Apogryfikirjojen kokoelmana – myös suomeksi.

Aleksandrian piispa ja kirkkoisä Athanasios Suuri [vaikutti jo nuorena Nikean ensimmäisessä kirkolliskokouksessa v. 325 kristittyjen kirkkojen yhteisen uskontunnustuksen muotoutumiseen] lukitsi Uuden Testamentin kaanonin – siihen sisällytettävät neljä evankeliumia, Apostolien teot, 21 kirjettä ja Johanneksen ilmestyksen – v. 367.  Aivan ilmeisesti kirkkoisät kuitenkin ymmärsivät, että näiden sisältöjä tullaan tarkistamaan myös tulevaisuudessa, koska heidän käytössään olleet tekstit olivat kulkeneet kädestä käteen ja kopioitu kerta toisensa jälkeen.  Myöhempi arkeologinen ja lähdekriittinen tutkimus onkin löytänyt, kääntänyt nykykielille ja ottanut käyttöön useita alkuperäisimpiä lähdetekstejä kuin mitä kirkkoisillä oli 300-luvulla käytössään. Tällaisia löytöjä on tehty meidän päiviimme saakka, ja tehtäneen vielä tulevaisuudessakin.  Esimerkiksi nk. Kuolleen meren kääröt (Qumranin tekstit), jotka ovat peräisin 300-luvulta eKr. 100-luvulle jKr., löydettiin 1940- ja -50-luvuilla, ja niiltä löytyy lukuisia Hepreaksi ja Arameaksi kirjoitettuja jaksoja Vanhasta Testamentista Luomiskertomuksesta Jesajan ja Hesekielin kirjoihin.

Ensimmäiset kansankieliset Raamatut käännettiin latinasta vasta tuhat vuotta myöhemmin.  Jo 1500 luvulla Martti Luther kuitenkin käänsi Raamatun Saksaksi käyttäen aikansa vanhimpia kreikan- ja hebreankielisisiä lähdetekstejä.  Sittemmin on tehty satoja uusia ja eri kielisiä käännöksiä samalla kun antiikin kielten tutkimus on edistynyt ja löytänyt aiempia alkuperäisempiä lähdetekstejä.  Niinpä aikaisemmista raamatunkäännöksistä on löytynyt lukuisia asia-, käännös- ja tulkintavirheitä.  Jeesuksen omia alkuperäisiä sanoja on myös spekuloitu, koska hän itse puhui arameaa, mutta kirjoitettuna niitä löytyy vain kreikaksi käännettyinä [poikkeuksena Matt. 27:46, Eeli, eeli, lama sabaktani].  Raamatun tekstejä onkin korjattu vuosisadasta toiseen vastaamaan kullakin hetkellä parhaan tiedon ja ymmärryksen mukaisesti niiden alkuperäisintä sisältöä ja tarkoitusta.  Niinpä meidän nykyinen v. 1992 Raamattumme perustuu lukuisissa kohdissa alkuperäisempiin lähteisiin kuin esim. v. 1776 Raamattu, Mikael Agricolan v. 1548 kääntämästä Se Wsi Testamentista puhumattakaan.

Kirkkoisien suureksi ansioksi on mielestäni laskettava se, että he eivät edes yrittäneet muokata irrallisista kirjoista ja kirjeistä yhtä, johdonmukaista ja aukotonta kertomusta.  Sellainen olisi väistämättä hävittänyt tai vääristänyt valtaosan alkuperäisteksteistä.  Sen sijaan he jättivät niiden sisältöjen erot ja ristiriitaisuudet, kyseenalaisuudet, hämmennystä ja tyrmistystäkin aiheuttavat kohdat sellaisenaan lukijoiden ja tutkijoiden, filosofien ja taiteilijoiden pohdittavaksi, tulkittavaksi ja ymmärrettäväksi.

Sadoista eri aikoina ja eri kielillä tehdyistä raamatunkäännöksistä latinankielinen Vulgata (v. 420), ja englanninkielinen King James’n Raamattu (v. 1611) saavuttivat aikanaan sellaisen aseman, että monilla oppineillakin on ollut vaikeuksia pitää mielessään, että niitä ei ole saneltu sanasta sanaan taivaasta.  Ensimmäisen käänsi kirkkoisä Hieronymus kreikan ja hebreankielisistä lähtöteksteistä, ja jälkimmäinen on Englannin kuningas James I:n (suom. Jaakko I) asettaman käännöskomitean työn tulos.  Vulgatan tekstin ymmärtäminen edellyttää klassisen latinan hallintaa – mikä 1700 luvulle saakka kuului Länsi-Euroopassa akateemiseen perussivistykseen.  King James’n Raamattu on puolestaan Shakespearen näytelmien vertainen kirjallinen mestariteos.  Sen lukeminen ymmärryksellä vaatii kuitenkin enemmän kielellistä sivistystä kuin mitä suurella enemmistöllä nykypäivän englanninkielistä väestöä on.  Molemmat sisälsivät myös runsaasti niin asia- kuin käännösvirheitäkin, jotka myöhempi tutkimus on osoittanut.  Molemmista on myös tehty myöhemmin useita asiallisesti korjattuja painoksia, joiden kirjoitustyyli ja kieli on kuitenkin säilytetty mahdollisimman alkuperäisenä.

Vaikka Raamattu on toisella vuosituhannella käännetty sadoille eri kielille sekä useille niistä lukuisia kertoja uudelleen päivittäen [esim. suomeksi koko Raamattu kahdeksan kertaa ja Uusi Testamentti lisäksi kolme kertaa], kaikki katolisten, ortodoksien, luterilaisten, anglikaanien ja muiden protestanttisten kirkkojen hyväksymät Raamatut sisältävät keskenään samat luvut – muutamia vain katolisten ja ortodoksien käyttämän Vanhan Testamentin lukuja lukuun ottamatta.  Lisäksi ne vastaavat toisiaan tarkoin myös jokaisen luvun ja jakeen osalta.  Uuden Testamentissa käytössä oleva numerointi on peräisin alkuperäisen kreikankielisen tekstin v. 1551 painoksesta.  Valitsin siitä kokeeksi kohdan Ap.t.26: jakeet 30-32, ja vertasin niiden sisältöä aiemmin mainittuun King James’n Raamattuun, 1611, sekä seuraaviin viimeaikaisiin raamatunkäännöksiin, New Testament [Good News for Modern Man] 1966, Das Neue Testament [Living Stream Ministry] 2010, Nya Testament [Bibelkommissionens utgåva] 1981, Uusi Testamentti nykysuomeksi [Sisälähetysseura], 1972 sekä Kirkkoraamattu, 1992.  Ja tosiaan, Ap.t.26:30-32 tekstit vastasivat täsmälleen toisiaan.

 

VASTA PALJON MYÖHEMMIN TULIVAT KREATIONISTIT

Erityisesti Amerikan protestanttiset kirkot ovat nykyisin jakautuneet jyrkästi liberaaleihin ja fundamentalistisiin.  Esim. Pohjois-Amerikan luterilaisista kirkoista suurempi, ELCA, kuuluu edellisiin, pienempi LCMS (nk. Missourin Synodi) jälkimmäisiin.  Toisin kuin esimerkiksi Englannin Anglikaaninen kirkko sekä Euroopan Luterilaiset ja muut protestanttiset kirkot, LCMS sekä useat protestanttiset kirkot Amerikassa eivät ole hyväksyneet 1800-1900-lukujen luonnontieteiden tuloksia, vaan uskovat että Raamatun luomiskertomus on aikataulua myöten täsmällinen kuvaus fyysisen maailmankaikkeuden ja biologisen luomakunnan synnystä.  He käyttävät mieluiten King James’n raamatunkäännöstä, jonka arkaaisuus antaa arvovaltaa, ja vaikeatajuisuus tilaa sanan selittäjille.  Heillä on seuraajia Afrikassa ja Aasiassa sekä eräissä pienemmissä lahkoissa Euroopassa ja Suomessakin.  Heidän oppiaan maailman synnystä ja luomakunnan kehityksestä kutsutaan kreationismiksi, ja on hyvä tietää, että kreationismi ei oppirakennelmana suinkaan edusta alkukristillisyyttä, vaan on saanut alkunsa evoluutioteorian vastaisesta liikkeestä 1920-luvulla ja nykyisen muotonsa irlantilaisen John Whitcomben ja amerikkalaisen Henry Morrisin kirjassa Genesis Flood (1961).  Kreationistit jakavat ehdottomia käsityksiään mielellään muillekin, joten heitä hyväksikäyttäen saa esim. TV:n keskusteluohjelmiin räväköitä yhteenottoja.  Kreationistia vastapäätä pöydän toiselle puolelle istutetaan omasta asiastaan yhtä varma uusateistinen kosmologi tai evoluutiobiologi, keskustelua johtaa pöydän päästä omassa erinomaisuudessaan kylpevä juontaja, ja kaikki kolme johdattelevat tietämätöntä kuulijaa käsitykseen, että kreationismi on kristinuskoa ja kristityt kreationisteja.

Fiksumminkin asioista voidaan keskustella.  V. 2004 piispa Juha Pihkala ja avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja julkaisivat keskustelukirjan, Nurkkaan ajettu Jumala?, sekä v. 2010 uuden, Tiedän uskovani, uskon tietäväni.  He tekivät myös samanaiheisen keskusteluohjelman TV-2:lle.  Vaikka Juha Pihkala on vakaa luterilainen eikä Valtaoja tunnusta mitään uskontoa, keskustelu sekä kirjassa että TV:ssä oli kahden sivistyneen, toisiaan kuuntelevan ja kunnioittavan ihmisen totuutta etsivää vuoropuhelua.  Kirjoja myytiin paljon, TV-keskustelu keräsi runsaasti katsojamäärän ja molemmat keräsivät kiitoksia ja palkintoja.

 

HELLUNTAI OLI KIRKON ALKURÄJÄHDYS

Mikään edellä kirjoittamastani ei osoita Jeesusta ihmisten keskelle syntyneeksi Jumalan pojaksi.  Olen kertonut vain siitä, miten Raamattu on syntynyt, mitä se nykyisen katolisen ja eurooppalaisten protestanttisten kirkkojen mukaan on, mitä ei.

Kuka Jeesus sitten oli?  Tämän ymmärtämiselle kriittinen tapahtuma ei ole kaunis joulukertomus (Luuk. 2:1-20), jonka todellisuuspohjaa on mahdotonta arvioida, eikä sillä ole väliäkään.  Markuksen ja Johanneksen evankeliumit eivät kerro Jeesuksen syntymästä, lapsuudesta ja nuoruudesta mitään, eikä näistä vaiheista ole mainintoja Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien lisäksi muuallakaan Uuden Testamentin kirjoissa.

Kristillisen kirkon syntymisen, liikkeellelähdön ja maailmanvalloituksen kriittinen tapahtuma oli helluntai. Vähän toista kuukautta aikaisemmin Jeesuksen entisten opetuslasten ja tulevien apostolien parin kolmen vuoden ajan seuraama opettaja oli otettu kiinni ja teloitettu, juutalaisten uskonnollisten johtajien jumalanpilkasta syyttämänä ja roomalaisen viranomaisen tuomitsemana.  Kuolemantuomiot olivat yleisiä ja Jeesuksesta hetkeksi innostunut kansa alkoi jo unohtaa.  Pelokkaista ja pieniin ryhmiin hajautuneista opetuslapsista viranomaiset eivät kiinnostuneet.  Nämä olivat lähteneet pettyneinä ja surullisina tutkailemaan mahdollisuuksiaan palata aikaisempaan elämäänsä tai aloittamaan mahdollisimman tuntemattomana uutta – kunnes tuli tuo ensimmäinen helluntai.

Apostolien tekojen todennäköisen kirjoittajan, Luukkaan [siviiliammatiltaan lääkäri], kertomusta Pyhän Hengen laskeutumisesta tulisina kielinä apostolien päälle (Ap.t. 2:1-47) voi toki kummeksua ja kyseenalaistaa.  Se on kuitenkin ainoa selostus tapahtumasta, jonka on täytynyt olla jokseenkin järisyttävä.  Ensin se voimaannutti tämän pienen joukon piilottelevia kalastajamiehiä ja kylien naisia, ja sitten lähetti heidät ulos juutalaisten helluntaijuhlaa viettämään kokoontuneen kansanjoukon keskelle kertomaan mitä heidän tuntemansa Jeesus oli sanonut ja tehnyt, vaatinut ja luvannut.  Viesti alkoi tarttua heistä sekä myöhemmin heidän seuraajistaan eteenpäin, ehtymättä kuin pandemia.  Helluntai oli kirkon Big Bang.  Mitä siitä seurasi ei enää ole mielipidekysymys tai ’uskon asia’, vaan länsimaiden historian keskeinen johtoteema.  Me tiedämme ihan tieteellisessäkin mielessä mitä alkuräjähdyksestä ja mitä ensimmäisestä helluntaista seurasi, vaikka kummastakaan me emme osaa selittää mistä ja miten ne tulivat.

Apostolit eivät lähteneet lietsomaan muukalaisvihaa, päinvastoin Paavali julisti ensimmäisenä maailmassa kaikki ihmiset yhdenvertaisiksi (Gal. 3:28), kaikkia kutsuttiin mukaan ja kynnyksen alentamiseksi apostolit luopuivat juutalaisuuden ehdottomista vaatimuksista [kipakan sisäisen väittelyn jälkeen! Ympärileikkaus (Room. 2:24-29), sianliha (Kor. 8:1-13), sapattisäännöt (Kol. 2:16), jne.].  He eivät myöskään koonneet, varustaneet tai innoittaneet taistelujoukkoja [kuten monet myöhemmät seuraajansa], vaan lähtivät kevein varustein, yksin ja kaksin vaeltamaan tunnetun maailman eri ilmansuuntiin, puhumaan toreilla, parantamaan sairaita, organisoimaan paikallisia seurakuntia ja kirjoittamaan näille tilanteiden vaatimia lyhyempiä ja pidempiä paimenkirjeitä.  Läheskään kaikki eivät katsoneet heidän työtään hyvällä.  Tiettävästi vain yksi heistä, Johannes, kuoli luonnollisen kuoleman.

Apostoleista kirjallisesti tuotteliain oli kuitenkin Paavali, joka ei koskaan tavannut Jeesusta tämän eläessä, mutta kohtasi hänet ja oman helluntainsa joitakin vuosia myöhemmin tiellä matkallaan Damaskokseen (Ap.t. 9:3-19).  Paavali, joka vielä silloin oli Saulus, oli koulusivistyksen saanut fariseus, luki ja kirjoitti aramean lisäksi hepreaa ja kreikkaa.  Rooman kansalaiseksi syntyneenä [joita oli vain pieni vähemmistö Rooman valtakunnan väestöstä] hän oli oikeudellisesti eritysasemassa.  Hän ja Luukas [josta henkilönä kuitenkin tiedetään paljon vähemmän] olivat alussa Jeesuksen seuraajista ainoat, jotka eivät kuuluneet alimpiin yhteiskuntaluokkiin.  He työskentelivät ajoittain yhdessä, tunsivat toisensa hyvin, kirjoittivat yhteensä puolet kirkkoisien kolme vuosisataa myöhemmin Uuden Testamentin kaanoniin sisällyttämistä teksteistä, joten heidän vaikutuksensa kristinuskon leviämiseen ja muotoutumiseen on ainutkertaisen merkittävä.

Vain poikkeuksellisesti apostolit puhuivat yhteiskunnan ylempien kerrosten edustajille [Filippos etiopialaiselle hoviherralle, Ap.t. 8:26-40].  Useiimiten kohdeyleisöt olivat kansanihmisiä, vapaita ja orjia, naisia yhtä hyvin kuin miehiäkin.  Yhteiskunnan ylemmille portaille tieto Jeesus-uskosta tihkui alhaaltapäin ja reaktiot vaihtelivat seurakuntiin liittymisestä poliisitoimien käynnistämiseen.  Kristityt olivat harvoin väkivallan tekijöitä, sitäkin useammin kohteita.  Sirkukset tarvitsivat ohjelmaa ja kristittyjä sai gladiaattoreiden ja leijonien silvottavaksi lähempää, halvemmalla ja helpommin kuin barbaarivankeja.

Tämä vaihe jatkui toistakymmentä sukupolvea, kunnes kristittyjen määrä kasvoi niin suureksi, että Rooman keisari Konstantinus Suuri katsoi viisaammaksi laillistaa kristinuskon v. 313 ja Theodosius Suuri julisti sen valtionuskonnoksi v. 390.  Uusi asema muutti Kirkon ja kristittyjen elämän niin hyvässä kuin pahassakin.  He saivat nyt rakentaa kirkkoja [näitä 400-500 luvuilla rakennettuja ensimmäisen sukupolven kirkkoja ja kastekappeleita on säilynyt hyväkuntoisina useita mm. Ravennassa, Italiassa] sekä opettaa ja kertoa avoimesti uskonnostaan.  Samalla kuitenkin keisarit ja vähäisemmätkin maallisen vallan haltijat alkoivat myös puuttua Kirkon asioihin omien poliittisten tarkoitustensa edistämiseksi [kuten he ovat tehneet tähän päivään saakka], ja myös Kirkon vallanpitäjille alkoi avautua mahdollisuuksia korruptioon, väkivallan käyttöön ja rikkauksien kokoamiseen.

 

TÄSTÄ ALKOIVAT KIRKOLLE JA KRISTITYILLE AIVAN UUDENLAISET VAIHEET

Keisari Diocletianus oli jakanut Rooman Imperiumin v. 293 hallinnollisesti Läntiseen [latinalaiseen) ja Itäiseen (kreikkalaiseen) osaan ja Konstantinus Suuri siirsi hallintokaupunkinsa Itä-Rooman pääkaupunkiin, Konstantinopoliin.

Länsi-Roomassa Kristinusko ehti vaikuttaa valtionuskontona vain 86 vuotta ennen valtakunnan luhistumista ja hajoamista lukuisiksi, valtasuhteiltaan nopeasti muuttuviksi pieniksi ja keskisuuriksi ruhtinaskunniksi.  Kirkko ei voinut enää perustaa valtaansa kaikkivoivan valtion varaan, vaan sen täytyi rakentaa oma itsenäinen, maallisista ruhtinaista ja valtioista mahdollisimman riippumaton aluehallinto, valtahierarkia, ansaintalogiikka, byrokratia ja lainsäädäntö – olemassaolonsa oikeutus ja rakenteet.  Katolinen kirkko onnistui kuin onnistuikin erityisesti paavi Leo I Suuren johdolla 400-luvulla ja paavi Gregorius Suuren johdolla 600 luvun alussa rakentamaan hengellisen Rooman imperiumin maallisen Rooman imperiumin raunioille.  Nyt, kolmannen vuosituhannen alussa Katolisen kirkon 1,25 miljardia jäsentä, miljoona työntekijää, 5353 hiippakuntaa ja 222 tuhatta seurakuntaa tekevät siitä maailman suurimman ylikansallisen organisaation.

Itä-Rooma eli Bysantin valtakunta, pääkaupunkinaan Konstantinopoli, luhistui lopullisesti vasta 950 (!) vuotta Länsi-Rooman jälkeen.  Niinpä Bysantin kirkko säilytti siellä asemansa – ja vastaavasti riippuvuutensa – valtionkirkkona kymmenen kertaa läntistä kirkkoa kauemmin.  Lännen Katolisen kirkon [suhteellinen] itsenäisyys ja riippumattomuus sekä ajassa että tilassa vaihtuvista valtiollisista vallanpitäjistä ja vastaavasti Idän Ortodoksisen kirkon suuri riippuvuus vallassaolijoista selittävät paljon näiden kirkkojen ajautumisesta eroon toisistaan ensimmäisellä jo vuosituhannella.  Vaikka Kirkko jakautui muodollisesti Lännen Katoliseksi ja Idän Ortodoksikirkoksi vasta Suuressa Skismassa v. 1054, Lännen ja Idän kirkot olivat tuolloin kehittyneet kovin erilaisissa olosuhteissa ja sen vuoksi eri suuntiin jo 570 vuoden ajan – nykyisin kai sanottaisiin ’kasvaneet erilleen’.

Toisen vuosituhannen ensimmäiset 500 vuotta olivat Katolisen kirkon suurimman mahdin aikaa: paavit kävivät sotia, nimittivät ja erottivat kuninkaita [kärsivät myös vastaiskuja, kuten paavien Avignonin vankeus 1309-1377], ja kirkko rakensi suurimmat ja kauneimmat katedraalinsa, perusti luostareita ja yliopistoja sekä johti Euroopan tieteitä ja taiteita, jokseenkin kaikkea korkeakulttuuria.  Suuret vastaiskut tulivat 1500-luvulla, jolloin Pohjois-Saksa, Skandinavia, Englanti ja osia Alankomaista sekä Sveitsistä irtautui paavin vallasta.  1600-luvun suuret uskonsodat vahvistivat eron lopulliseksi.

On hyvin vaikeaa kuvitella, kuinka Lännen uskonpuhdistuksia vastaavia uskonnollisia liikkeitä olisi voinut syntyä Idän kirkon piirissä.  Lännessä 1500-luvulla syntyneet luterilaiset, anglikaani– ja reformoidut kirkot eivät saaneet pelkästään maallisen vallan hyväksyntää, vaan nousivat paavien vallankäyttöön ja katolisen kirkon rahastamiseen kyllästyneiden maallisten vallanpitäjien erityiseen suosioon.  Idässä Venäjä valtio ja ortodoksinen kirkko muodostivat 1900-luvun alkuun saakka murtamattoman yhteisrintaman.  Islamin valtaamassa Pohjois-Afrikassa, Lähi-Idässä ja Balkanilla ortodoksikirkko joutui sinnittelemään valtauskontoa edustavan valtion vaihetelevan mielivallan alla.

Kolmannen vuosituhannen alkaessa maailmassa on yhteensä n. 2000 miljoonaa itsensä kristityksi tunnustavaa.  Ylivoimaisesti eniten on katolisia, 1250 miljoonaa, protestantteja on yhteensä 456 miljoonaa, heistä reformoituja on 100, anglikaaneja 85, metodisteja 80, luterilaisia 75, helluntailaisia 68 ja baptisteja 48 miljoonaa, ortodokseja on 230 miljoonaa sekä näiden lisäksi on lukuisia pienempiä kristillisiä kirkkokuntia Lähi-Idässä, Pohjois-Afrikassa ja Intiassa, joista muutamat ovat hyvinkin vanhoja.

_______________________________________________________________

Miksi siis osallistuisit uskonnon opetukseen? Aivan samasta syystä kuin muidenkin aineiden opetukseen, ensin tietääksesi ja sitten ymmärtääksesi mistä me tulemme, keitä me olemme ja minne me olemme menossa.  Ilman tietoa sinä kuljet sinne pimeässä.

 

 

Ne kolmekymmentäkolme ja Suomen omatunto: Uhraammeko suomalaislapset Syyriassa?

Vuonna 1942 Suomi luovutti Gestapolle kahdeksan juutalaispakolaista, jotka yhtä lukuunottamatta menehtyivät Auschwitzissa.  Tapauksesta on sittemmin kirjoitettu väitöskirja, lukuisia lehtikirjoituksia, paljastettu muistomerkki Tähtitorninmäellä ja esitetty v. 2000 valtion virallinen anteeksipyyntö.  Historia ei tule kiittämään niitä suomalaisia päätäjiä, jotka nyt kieltäytyvät pelastamasta al-Holin pakolaisleiriltä Syyriasta edes omia kansalaisiaan, kolmeakymmentäkolmea suomalaista lasta ja heidän äitejään, joita odottaa siellä väkivallan tai sairauden lyhyeksi katkaisema elämä syrjittyinä ja hyväksikäytettävinä muukalaisina.  Leirin 74 000 vankia vartioivien SDF kurdijoukkojen tiedottaja Mustafa Bali vaatii kutakin maata hakemaan pois omat kansalaisensa.  Mm. Australia, Uzbekistan, Venäjä sekä useat Euroopan maat ovat jo tehneet tai alkaneet tehdä näin, ja kansainvälisen oikeuden mukaan myös Suomi on velvollinen ottamaan vastaan omat kansalaisensa.  No, eihän esimerkiksi Irak ole myöskään halunnut ottaa vastaan monia Suomesta käännytettyjä kansalaisiaan, mutta onko Irak todella se viiteryhmä, johon Suomi haluaa osoittaa kuuluvansa?

Suomen ministerit kuitenkin selittävät TV-uutisissa vakavina, huolestuneella ja myötätuntoisella naamalla, että vaikka ”lapsen etu onkin aina asetettava etusijalle” näitä lapsia ei aiota hakea Suomeen koska (i) lapselle ei ole hyväksi että hänet erotetaan äidistään, eikä äidinkään oikeutta lapseensa voi kyseenalaistaa, (ii) me emme tiedä – ja tuskin pohjoismaisen hyvinvointi- ja oikeusvaltion pyhääkin pyhempiä periaatteita rikkomatta kykenemme selvittämäänkään – jokaisen suomalaisen Isis-äidin kohdalla minkälaisiin rikoksiin hän on Isis-Kalifaatissa mahdollisesti syyllistynyt, (iii) radikalisoituneet Isis-äidit ja myöhemmin mahdollisesti myös heidän vaikutteilleen altistuneet lapsetkin saattaisivat Suomeen päästettyinä muodostaa lainkuuliaisiin suomalaisiin kohdistuvan turvallisuusuhkan ja (iv), kuten kuulijan on rehellisesti myönnettävä, asia on kokonaisuudessaan kaikkea muuta kuin yksinkertainen ja siinä on niin paljon selvitettäviä ja yhteensovitettavia ongelmia että olisi varmaankin viisaampaa odottaa pohjoismaista, EU:n ja ehkä jopa YK:n ratkaisua.

Nämä kaikki ovat kaksinaamaisia ja hurskastelevia tekosyitä ohittaa lasten edut, juuri ne, jotka kulloinenkin haastateltava toki muistaa mainita ensisijaisina – tarkoittamatta sillä mitään konkreettista.

Minkälaiset ovat suomalaisten äitien ja lasten oikeudet toisiinsa, sekä suomalaisiin kohdistuvat turvallisuusuhkat Suomessa nyt, ilman tänne palautettuja Isis-äitejä ja -lapsia.  Suomessa on tänään huostaanotettuna, siis äideiltään poisotettuna, 19 000 lasta, joista jokaisen huostaanoton perusteet ovat lievemmät kuin mitä ne olisivat al-Holin leirin suomalaislasten kohdalla.  Mitenkään erityisesti radikalisoitumattomat suomalaiset tekevät vuosittain 1600 törkeää pahoinpitelyrikosta, 1400 raiskausta, saman verran lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä ja 60 – 100 henkirikosta.  Näistä rikoksista tuomitut eivät vietä loppuelämäänsä vankiloiden muurien sisällä, joten heitä vapautetaan yhtä monta takaisin yhteiskuntaan joka vuosi.  Moni on vielä vapautuessaankin vaaralliseksi arvioitu ja jälleen todellinen turvallisuusuhka tutuille ja/tai tuntemattomille lähimmäisilleen.  Heidän lisäkseen Suomessa on Suojelupoliisin mukaan satoja henkilöitä, joilla on yhteyksiä kansainväliseen terrorismiin.  Osa heistä on ulkomaalaisia tai ulkomaalaistaustaisia, joilla ei ole oleskelulupaa Suomessa, mutta joita ei myöskään voida poistaa maasta.

En silti vaatisi kaikkien huostaanotettujen lasten palauttamista äideilleen, en myöskään törkeistä rikoksista tuomittujen sulkemista vankiloihin loppuiäkseen, en edes sitä, että kaikki terrorismiyhteyksistä epäillyt suljettaisiin piikkilankojen sisälle tai Suomen rajojen ulkopuolelle.  Mikään hallitus ei voi taata suomalaisille samanaikaisesti sekä kansalais- ja ihmisoikeuksia että aukotonta turvallisuutta – kyse on ja tulee aina olemaan epätäydellisestä kompromissista.

Aiempiin lukuihin suhteutettuna yhdentoista suomalaisen Isis-äidin ja heidän kolmenkymmenenkolmen lapsensa erottamisen mahdottomuus tai turvallisuusuhka suomalaisille ovat täysin kestämättömiä perusteita heidän hylkäämiselleen lähi-idän väkivallan murskattavaksi.  Kun nämä ovat tekosyitä, mitkä mahtaa olla oikea syy?  Olisiko se halu kostaa Isis-äideille heidän valitsemansa radikaali uskonto ja naisen rooli, jotka ovat sovittamattomasti nykyisen Suomen sekulaarin arvomaailman vastaisia?  Suomalaisessa oikeudessa Isis-äiti voitaisiin tuomita ainoastaan tehdyksi osoitetun rikoksen perusteella, mutta Syyrian ja Irakin rajalle hylkääminen olisi useimmille kuolemantuomio, jota oikeuden ei tarvitse käsitellä, tuomarin perustella eikä julistaa.  Rinnastus löytyy sadan vuoden takaa, punaiset naiskaartilaiset jotka heittivät syrjään kirkon opetukset ja lähtivät taistelemaan ase kädessä.  Heidän silloin valitsemansa ateismi ja rooli naisena olivat sovittamattomasti silloisen Suomen kristillisen arvomaailman vastaisia.  Niinpä heitä ei pidetty edes ihmisinä vaan kutsuttiin mm. ”susinartuiksi”.  Heistä seitsämänsataa kuoli väkivaltaisesti, valtaosa teloitettuna.  

Lapsen edun asettaminen ensisijaiseksi voi tarkoittaa vain sitä, että heidät on haettava pois leiriltä välittömästi.  Kaikki muu on toissijaista.  Kysymykset syyllisyyksistä, rangaistuksista, vastuista, hoito- ja valvontatarpeista sekä maksajista on tietenkin hoidettava aikanaan, mutta ei ensisijaisen asian kustannuksella.

 

AIKAISEMPIA BLOGEJA

Ilmastoneutraaliin Suomeen 2045

Mar 26, 2019 4:15 PM

Moraalin kulmakivet – Jonathan Haidt: The Righteous Mind (2012)

Feb 19, 2019 3:24 PM

Juha Hurme, NIEMI – ja miksi faktojen pitäisi olla totta

Feb 2, 2019 3:29 PM

Onko ajallisesti tai paikallisesti etäisen kulttuurin ymmärtäminen vaikeaa vai mahdotonta?

Jan 31, 2019 12:57 AM

On a Clear Day You Can See Forever

Jan 30, 2019 11:49 PM

Rotubiologia – eugeniikka Euroopassa ja Amerikassa 1860 – ?

Jan 30, 2019 6:14 PM

Enchanted October on 63°N

Oct 16, 2018 9:47 PM

Pakettitarjousetiikka – Package-Deal Ethics

Oct 10, 2018 12:17 AM

The neighborhood where you grow up determines half of your lifetime income

Oct 3, 2018 1:18 PM